Nuoruuden kiihkeää lempeä Karl Ove Knausgårdin romaanissa Taisteluni IV

kaksi_knasua

Kolmisen viikkoa siihen meni, että sain kahlattua Karl Ove Knausgårdin omaelämäkerrallisen ja tunnustuksellisen Taisteluni-romaanisarjan Neljännen kirjan (Like) läpi. Asioita, jotka tunnustin itselleni prosessin aikana: 

#1. Sähkökirjojen lukeminen iPadilta aiheuttaa minulle turhan usein migreeniä. Siksi välttelen jatkossa sähkökirjoja ja jatkan ystävyyttäni perinteisen kirjaformaatin kanssa.

#2. En muista lähes mitään kirjasta tai sen sisällöstä, jos luen teoksen sähköisessä muodossa. Ruutusokeutta?

#3. Knausgård kirjoittaa tylsimilläänkin tekstiä, joka soljuu miellyttävästi mielessäni. Neljännen kirjan jälkeen edessä on loppusuora: kuusiosaisen sarjan kaksi viimeistä suomennosta ilmestyvät näillä näkymin vuosina 2015 ja 2016. 

Sain teoksen alun perin kustantajalta PDF-tiedostona, mutta pari päivää sitten tuskastuin lopullisesti silmien siristelyyn ja ajatusten harhailuun sähköisen version parissa ja kävin ostamassa ”oikean” kirjan käsiini. Ja – uskomatonta mutta totta! – lukeminen sujui taas huolettomasti, joten varmuuden vuoksi ja kertaamisen autuudeksi ahnehdin teoksen kokonaan alusta loppuun saakka.

Myönnettävä se on: olen konservatiivinen lukutottumuksieni kanssa.

Paperinen, käsin selattava ja kosketeltava kirja tuntuu edelleen parhaalta mahdolliselta formaatilta, kun tahdon lukea tekstiä ajatuksella ja sydämellä. Sähköisessä muodossa silmäilty romaani häviää nopeasti muististani, enkä pysty jälkeenpäin palauttamaan mieleeni yksityiskohtia, jotka askarruttivat lukemisen aikana. En ilmeisesti ole edes hakoteillä lukemiskokemukseni kanssa. Muun muassa The Guardianissa uutisoitiin elokuussa norjalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Kindlen lukijat unohtavat juonenkäänteen silmänräpäyksessä. Rahiseva, huokoinen paperi herättää tuntoaistimuksia ja visuaalisia sytykkeitä viileää ja kovaa lukulaitetta helpommin – ja tehostaa muistamista. 

Taisteluni_4”Paljon ulkoisia sääntöjä ja suuri sisäinen kaaos”

Totuttuun tapaan Knasun teossarjan kertoja kuljettaa lukijaa useassa aikatasossa. Katriina Huttunen jatkaa hyvää työtään suomennoksen suhteen – tosin joitakin hölmöjä oikolukuvirheitä on painokseen jäänyt.  

Pääosin Taisteluni IV kuvailee nuoruuden intohimoja ja itsetunnon kamppailusta kumpuavaa kukkoilua. Teoksen tunnustukset ja muistot liittyvät noin 18-vuotiaaseen Karl Oveen, joka etsii hurmosta ja merkitystä elämäänsä vanhempiensa avioeron jälkimainingeissa.

Romaanisarjan nimen mukaisesti taisteluja riittää tässäkin osassa. 

Väkivaltaisen, syvenevän alkoholismin kanssa painivan isän varjo on edelleen suuri, vaikka tämä muuttaa toiselle paikkakunnalle ja perustaa uuden perheen.

Nuori mies, hormonihirviö, rakastuu liukuhihnamaisesti. Hän tahtoo kiihkeästi eroon nolostuttavalta tuntuvasta poikuudestaan, mutta suurin osa herkistä lemmiskely-yrityksistä päätyy ennenaikaiseen siemensyöksyyn.

Tosin: ”Teknisesti en ollut neitsyt, olin ollut tytön sisällä silloin abibileissä, en paljon, sentin tai kaksi, mutta helvetti, se oli ollut yhdyntä, olimme naineet. Se ei ollut valetta.” 

Rakastumisiin taas liittyy moraalisia asetelmia, oli ihastumiskohde sitten isoveljen, Yngven, tyttökaverin pikkusisko tai alaikäinen oppilas pohjoisnorjalaisessa koulussa, jonne Karl Ove päätyy opettajaksi ylioppilaskirjoitustensa jälkeen. 

”Olin täynnä samoja tunteita jotka olivat täyttäneet minut sinä keväänä kun itse olin seitsemännellä luokalla”, kertoja huokaa sisäisen kuohuntansa sykkeessä, ”mutta kaikki muu oli erilaista, en ollut kolmentoista, olin yhdeksäntoista, enkä ollut heidän koulutoverinsa, olin heidän opettajansa.” 

Opettajan pesti ei kestä kuin vuoden, mutta pitkät kuukaudet pienessä kyläyhteisössä kylmän meren rannalla ovat täynnä pimeyttä, alkoholinhuuruisia juhlia, kirjoittamiskokeiluja ja yleistä epävarmuutta.

Yhdessä asiassa nuori Karl Ove on empimätön: hänestä tulee kirjailija.   

Kolme aiempaa Knausgårdin teosta ovat jo ehtineet osoittaa, että sarjassa riittää hiljaisia vaiheita vellottavaksi. Taisteluni IV tuntuu lähes kokonaan olevan suunnatonta suvantoa kasvukertomuksen syvänteistä, mutta sitten, knasumaisesti, teoksen keskeltä nousee esille terästäen eräs sarjan teemoista ja jonkinlainen lähtökohta.

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä keinuvan Karl Oven sisällä kuohuu ja samaan aikaan häneen kohdistuu huomattavia ulkoisia (moraali)sääntöjä. Samaa ongelmaa ja diagnoosia kertoja sovittelee isänsä harteille: tämä kamppaili sisäisten demoniensa kanssa, eikä onnistunut toimimaan läheistensä tai yhteiskunnan asettamien normien puitteissa. Seksuaalisuudessaan hapuilevan nuoren miehen kukkoilu ja epärehellisyyteen taipuvainen elämäntyyli – isänsä jalanjäljissä? – antavat poltteen myöhemmälle itsetutkiskelulle, tunnustukselliselle kirjallisuudelle. 

Taisteluni-sarjassa kertoja pyrkii tarkastelemaan omia sisäisiä tuntemuksiaan ja muistojaan ulkoa käsin ja erittelemään sitä, miksi hänestä kasvoi se mies, joka hän on. Vähitellen nuoruuden hurman keskellä Karl Oven sisällä alkaa syttyä ja hahmottua hänen tuleva rehevä, kirjallinen projektinsa, joka vaatii tinkimätöntä realismia ja kivuliasta rehellisyyttä.

Karl Ove Knausgård: Taisteluni IV (Min kamp. Fjerde bok)
Suomentaja: Katriina Huttunen 
534 s. 
Like 2014
Oma ostos & kustantajalta saatu sähköinen arvostelukappale

Teksti: Plaza
Avainsanat: Karl Ove Knausgård, Norja, norjalainen kirjailija, omaelämäkerrallinen romaani, Taisteluni, tunnustusromaani

Kommentit

Oma kommentti