Plaza

Kaista

Viikon valio: Musiikkivuosi 2008 – Ensimmäinen kvartaali

6.1.2008

albumit, Lordi, musiikki, uutuudet, rock, elokuva, Death, Vuokko Hovatta

ylppöyksinKaista katsoo tulevaan ja esittelee vuoden 2008 ensimmäisten kolmen kuukauden mielenkiintoisimmat musiikkijulkaisut jo nyt. Tänäkin vuonna saamme Euroviisut ja Lordit, mutta myös paljon muuta.


Tammikuu


Euroviisujen Suomen finaalin pääsylippumyynti alkoi 4. tammikuuta eli vuoden 2008 viisuhuuman pitäisi käydä jo kuumana, mutta vielä tilanne ja keskustelu aiheesta on hiljaista. Näin ehkä siksi, että Suomi ei voittanutkaan kotikisojaan vuonna 2007, vaikka järjesti yhdet kaikkien aikojen näyttävimmät kisat Helsingissä viime keväänä.

Suomen Eurovision-edustajaa aletaan etsiä semifinaaleissa 8. helmikuuta alkaen ja näitä karsintoja järjestetään viikon välein niin, että 22.2. on kaikki kappaleet esitelty kansalle. Finaali on vuorossa 1. maaliskuuta. Edustuspaikasta Serbian kisoihin ovat kisailemassa Cristal Snow, Crumbland, Vuokko Hovatta, Jenna, Jippu, Kari Tapio, Mikael Konttinen, Hanna Marsh, Kristian Meurman, Movetron, Ninja sekä Teräsbetoni. Etukäteen kattaus näyttää pelottavasti siltä, että viisuista haetaan vain julkisuutta eikä sitä todellista lottopottia eli menestystä kansainvälisessä kisassa.

lordibeastlooseJoku heistä pääsee tästä huolimatta Belgradiin toukokuussa ja hakemaan Lordilta napattua kruunua takaisin Suomeen. Lordi puolestaan on edennyt urallaan siihen pisteeseen, että Dark Floors –elokuva on valmistumassa ja saapuu teattereihin helmikuun alussa. Musiikkia tuosta elokuvasta on jo julkaistu, sillä tunnussävel Beast Loose In Paradise on tarjolla digitaalisesti ja cd-versio tulee kauppoihin näinä päivinä.

Musiikkibusineksen osalta hiljaista tammikuuta ulkomaisista artisteista elävöittää ainakin Mars Volta, joka julkaisee jatkoa ylistetylle Amputechture-albumilleen aivan kuun lopulla. The Bedlam In Goliath –albumiaan yhtye markkinoi kiertämällä Euroopassakin, mutta osuu meitä paremmin viereisiin Pohjoismaihin eli Ruotsiin ja Norjaan helmikuun lopulla. Mars Voltan uuteen albumiin voitte tutustua omalla The Bedlam In Goliath –saitilla.

Tammikuussa saamme uuden albumin myös Bullet For My Valentinelta, jonka toinen täyspitkä kulkee nimellä Scream Aim Fire.


Helmikuu


Kuukausi vaihtuu hienoilla artistivierailuilla, sillä ensin maahamme saapuu ruotsalainen Kent, joka soittaa mm. Lahdessa, Vaasassa ja Oulussa. 4. helmikuuta voi puolestaan valita mm. Megadethin ja Angie Stonen väliltä, kun molemmat esiintyvät Helsingissä. 9.2. puolestaan Korn mekkaloi Tampereella, kun taas Eva Dahlgren rauhoittaa tilanteen kuun lopussa parilla Suomi-keikallaan.

Huomattavasti viriilimmäksi julkaisutahti muuttuu helmikuussa, kun uusia albumeja julkaistaan jo tiuhaan. Yksi kuukauden merkittävimmistä albumeista tulee olemaan Herra Ylppö & Ihmiset –albumi Sata vuotta. Nimibiisi on jo ollut kuultavissa radiokanavilla ja Ylppö itse on todennut vaatimattomasti pukevansa päälleen Suomi-rockin pelastajan viitan.

Sata vuotta tarjoaa varsin sekavan matkan Suomi-rockin punk-, stoner- ja pop- ulottuvuuksiin, mutta on ehdottomasti yksi kevään suurista kotimaisista levyistä. Ylpön edesottamuuksiin voitte tutustua www.ihmiset.fi -nettisivustolla.
 
Vuoden toisen kuukauden aikana kauppoihin saapuu myös Iron Maidenin Live After Death –DVD. Kahden levyllisen verran uskomattoman laadukasta materiaalia tarjoava julkaisu on pitkä matka historiaan, sillä ensimmäiselle levykkeelle on tallennettu 90-minuuttinen keikka vuodelta 1984, joka alunperinkin oli kuvalaadultaan hieno ja nyt tuohon spektaakkeliin on vielä tuupattu 5.1- äänimaailma.

Kun Live After Deathin kakkoslevylle on saatu mahtumaan yli kolme tuntia Iron Maiden –historiaa, niin tämä julkaisu on faneille taatusti vastustamaton hankinta. Live After Death –DVD:n myötä Iron Maiden aloittaa myös uuden kiertueensa.

maryjbligegpHelmikuussa julkaistaan Suomessa myös Mary J. BligenGrowing Pains, joka Yhdysvalloissa hurmasi jo joulukuussa. Celine Dionin tulevaa Suomi-konserttiin voi ottaa etukäteistuntumaa Live In Las Vegas –Blu-ray-julkaisun myötä, Michael Jacksonin Thriller julkaistaan juhlapainoksena ja kuun lopulla kauppoihin saadaan uusi Erykah Badu –albumi The Kabah, joka taatusti laittaa soul-ihmisten mahan sekaisin. Myös Didon, Lenny Kravitzin, Goldfrappin, Röyksoppin ja Kings Of Conveniencen uutuudet ovat luvassa vielä helmikuun aikana.

Helmikuussa julkaistaan myös nippu Euroviisu-levyjä eli niin viisumusiikkia kuin tämän vuoden osallistujienkin albumeita alkaa kivuta listoillemme. Ainakin paluun tehnyt Movetron julkaisee jatkoa Ei kenenkään maa –singlelle ja myös Vuokko Hovatan soolodebyytti on luvassa helmikuun lopulla. Helmikuussa on lisäksi luvassa ainakin Pariisin Kevät –kombolta albumi Meteoriitti sekä uusi Suurlähettiläät-albumi. Lähes parikymppinen yhtye julkaisee Tyhjä taulu -albuminsa 27. helmikuuta. Listan jatkoksi voi lisätä myös 22-pistepirkon uutuuden eli mystisesti nimetty (Well You Know) Stuff Is We Yeah! -levy on kaupoissa 6.2.

yupblackwhiteYUP jalkautuu harvinaiselle kiertueelle ja on luvannut paeta studioon kiertueen jälkeen, joten uusi albumi on tulossa vielä vuoden 2008 aikana. Albumia on valmisteltu jo toista vuotta ja kiertueella tullaan kuulemaan paljon uutta musiikkia.


Maaliskuu


Kuu alkaa kovalla ulkomaisella ihmetyksellä, sillä The Smashing Pumpkinsin odotettu paluu vuonna 2007 jatkuu tänäkin vuonna. Yhtye esiintyy Helsingin jäähallissa 3. maaliskuuta.

Julkaisurintamalla tapahtuu taatusti paljon, mutta vielä on mahdotonta sanoa, että saavatko loputkin Eurovision-kisaajamme uudet albuminsa jo maaliskuussa kauppaan vai julkaistaanko niitä vasta myöhemmin vuoden aikana.

Ehkä olennaisin julkaisu maaliskuun ruuhkassa on kuitenkin uusi The Rasmus -albumi Black Roses, jonka julkaisupäiväksi on ilmoitettu 26.3. (toim.huom. tieto piti paikkansa kirjoitushetkellä, sittemmin julkaisupäivä on lykkääntynyt syksyyn…)


Uutta musiikkia on luvassa kokonainen albumillinen ainakin So Called Planilta, Jorma Kääriäiseltä sekä Nick Cavelta ja kuten odottaa saattaa, niin maaliskuussa pääosa tulevan kesän festivaaleista on jo julkistanut esiintyjänsä. Jännityksellä odotamme mitä ex-RMJ tuo tullessaan siirtyessään jazz-pyhättöön ja rakkaaseen kilpakaupunkiin eli Poriin.

Vuoden 2008 ensimmäiseen kvartaaliin tulee lisäyksiä lähiaikoina ja toista vuosineljännestä selvitellään maaliskuun lopulla.

Anssi Järvinen

 

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Viikon valio syötteet:

kommentit

Juttuja aiheesta
Viikon valio: Euroviisut alkavat. Voittaako Suomi taas? (04.02.2008, Kaista)
Keskusteluja aiheesta
Lordin tuleva albumi (10.04.2010, Ajassa)
Paras 1Q sitten 1998 (01.04.2010, Ajassa)
Sitten U.S. bkt:n mukaan... (29.01.2010, Ajassa)
1.

niin varmaan tulee myös 3 kari peitsamon levyä ja 12 uutta idolsia tai popstaraa eikö?

2.

Missä oli jutusta 27.2. ilmestyvä Ismo Alanko Teholla???

3.

Jesss. Uutta Bulletia onki odoteltu. :))

4.

Euroviisut on musiikki vuoden kohokohta. Ootan jo innolla =)

5.

Mitä hittoa, mistä toi Rasmuksen levyn julkaisupäivä on saatu tietoon? :O Ei oo Rasmuksen sivuilla..

6.

Niin mistä hitosta se on saatu? Jospa huomenna Rasmuksen sivuille tulee tietoa tai lähi päivinä. ;) The Rasmuksen levyä odotellen. <3333

7.

Niimpä niin… Mistä toi tieto repästiin, valhe vaan! >:O Saitte nyt fanit onnellisiksi ja innoissaan odottamaan maaliskuuta mutta ei. Kesän jälkeen.
http://blog.myspace.com/index.cfm?fuseaction=blog.view&friendID=36054977&blogID=350874193

8.

http://plaza.fi/kaista/musiikki/uutiset/the-rasmuksen-uusi-levy-ilmestyy-vasta-syksylla

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Näitä luetaan

Creative HS-930i - saako rahalla laatua?

26.7.2010, 16.00 | eDome

Katselukertoja: 2903

Singularity (PC, PS3,Xbox 360)

29.7.2010, 18.30 | eDome

Katselukertoja: 2565

Kommenttien lukumäärä: 17

Nämä puhuttavat

Singularity (PC, PS3,Xbox 360)

29.7.2010, 18.30 | eDome

Katselukertoja: 2565

Kommenttien lukumäärä: 17

Äänestä Annan 30/2010 paras juttu ja voita Dove-tuotepaketti!

29.7.2010, 05.00 | Anna

Katselukertoja: 1729

Kommenttien lukumäärä: 6

Raivaa tiesi Medal of Honor -räiskinnän betaan!

30.7.2010, 16.07 | eDome

Katselukertoja: 781

Kommenttien lukumäärä: 5

Pelikassamies: Kiekkovetoja

28.7.2010, 19.03 | Urheilu

Katselukertoja: 196

Kommenttien lukumäärä: 3

Takaisin ylös