Viikon valio: Espan lava
12.6.2007
”Kaikki kiva on aina kallista ja hyvä epäterveellistä” marisi Pisku-Olmi bussissa tänä aamuna. Kaveri ei selvästikään ole kuullut Espan lavasta, joka tarjoilee Helsingin ydinkeskustassa ilmaista musiikkia läpi kesän. Tarjolla on laaja kattaus rytmejä ja esiintyjiä laidasta laitaan. Tasoltaan esitykset ovat yllättävänkin laadukkaita, kuten maanantaina 11.6. nähty Umbra-yhtyeen esitys osoitti.
Espan konsertit ovat etenkin aurinkoisella ilmalla hyvinkin suosittuja, ja paikalle saa saapua hyvissä ajoin, mikäli mielii istumapaikan itselleen haalia. Esiintyjät ovat päivästä riippuen joko uraansa vasta aloittelevia nuoria tai jo hyvinkin tunnettuja ja kokeneita artisteja. Kesäkuussa Espan lavalle nousevat vuorollaan niin lavakonkari Paula Koivuniemi kuin Umbrakin, jonka Espan keikka oli vasta yhtyeen kolmas julkinen esiintyminen. Skaala on siis laaja. Yhteistä linjaa eri esiintyjille voi olla ensisilmäyksellä vaikea löytää, mutta karkeasti kärjistäen
sellaiseksi voisi nimetä vaikkapa sisäsiisteyden ja puistomiljööseen istuvan rentouden. Kalmametallia tai punkkia ei Espalla siis nähdä tai kuulla.
Muusikkojen ohella Espan lavalla esiintyy vuosittain monia taiteilijaryhmiä eri puolilta maailmaa. Suomen pisimmäksi jazzfestivaaliksi kutsuttu Jazz-Espa on sekin jo vakiinnuttanut paikkansa kesän ohjelmistossa. Eri esiintyjiä riittää elokuulle asti. Esitykset sijoittuvat pääsääntöisesti maanantaista torstaihin kello 16.30 ja lauantaina kello 10.30.
Katso Espan lavan kesän 2007 ohjelmisto täältä.
Umbra Espan lavalla 11.6. klo 16.30
Vaikea uskoa, että Espan lavalla heitetty keikka oli vasta helsinkiläisyhtyeen kolmas, sen verran taidolla viisihenkinen ryhmä esiintyi.
Umbra on ainakin vielä toistaiseksi monelle täysin tuntematon nimi, mutta en olisi lainkaan yllättynyt, jos se vielä jonain päivänä kohtaisi kohdeyleisönsä ja nousisi albumilistoille asti. Reginan ja Scandinavian Music Groupin kaltaista rentoa, arkielämästä aiheensa ammentavaa musiikkia soittavassa Umbrassa kun on potentiaalia, kunhan vain yhtyeen keikkailu jatkuu, esiintymiskokemusta karttuu ja oikeat palaset loksahtavat kohdalleen. Omaa biisimateriaaliakin löytyy jo ainakin sen kolmen vartin verran, jonka ajan bändin setti Espalla kesti. Parhaimmillaan nämä biisit nostivat ihokarvat pystyyn, joskaan koko setti ei toiminut ihan yhtä tasaisesti.
Umbran muodostavat Petri Sämpi (rummut), Olli Kari (haitari), Jussi Valtonen (kitara), Hanna Mansnerus (laulu ja koskettimet) ja
Juhani Kivimäki (basso). Etenkin Karin haitari ja Mansneruksen laulu antavat Umbralle oman äänen, jolla erottua muista suomalaisista rock-bändeistä. Myös Sämpin irvokkaasta irvistelystä iloiseen hymyyn melodioiden matkassa tuon tuosta vääntyvä naama jää varmasti mieleen niille, jotka miehen rumpusetin takaa näkevät.
Yleisöä oli kerääntynyt Espan lavan eteen jo hyvissä ajoin ennen laskettua h-hetkeä. Sen verran sekava seurakunta oli kyseessä, että joukossa oli varmasti muitakin kuin bändin sukulaisia ja kavereita - tai sitten Umbran sosiaalinen piiri on kadehdittavan laaja. Espan keikoilla on siis selkeästi kysyntää ja valmis asiakaskunta. Valitettavasti paikalle oli saapunut myös pari ns. rantojen miestä, jotka keikan loppupuolella päättivät ”viihdyttää” yleisöä omilla kommenteillaan. Ilmankin olisi pärjätty, mutta julkisella paikalla moisia rokkipoliiseja on toki vaikea saada vaikenemaan tai poistumaan. Arvaamattomasta yleisöstään - ja lähikioskin karmeista hinnoista - huolimatta Espan lava on keikkapaikkana ihanteellinen.
Tatu Junni




















































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Viikon valio syötteet:
kommentit