The Prodigy aloitti uuden levyn teon
18.1.2007
The Prodigy eli yksi 90-luvun merkittävimmistä elektronisen musiikin tekijöistä on aloittanut viidennen albuminsa tekemisen. Vuoden 2004 Always Outnumbered, Never Outgunned -albumia odotettiin seitsemän vuotta, mutta nyt Liam Howlett ystävineen aikoo olla nopeampi.
The Prodigyn suosio ehti 2000-luvun alussa hiipua pohjalukemiin, mutta Always Outnumbered, Never Outgunned –levynsä myötä yhtye taas nousi otsikoihin. Vaikka albumin menekki ei ollutkaan 90-luvun menestyksiin verrattavissa, niin yhtye teki menestyksekkään kiertueen.
Nyt yhtye on päättänyt pitkän sopimuksensa XL Recordingsin kanssa ja viimeiseksi levyksi jäi Their Law –kokoelma. Uudet kuviot yhtye starttaa Liamin oman Ragged Flag –labelin kautta, jonka jakelusta vastaa Cooking Vinyl.
Howlett on saanut valmiiksi muutaman kappaleen, mutta vielä ei ole tietoa seuraavan albumin julkaisuajankohdasta. Sen kuitenkin odotetaan valmistuvan vuoden 2007 aikana.
Anssi Järvinen



































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Uutiset syötteet:
kommentit