Tulilinjalla: Lapko - osa 2
15.3.2010, 12.00
Suomessa Lapko on nauttinut mukavasta suosiosta melkeinpä koko levyttävän uransa ajan. Ulkomailla yhtye on sen sijaan pysynyt pienemmän sisäpiirin indie-salaisuutena. Viime viikon keskiviikkona julkaistun New Bohemia –albumin myötä Lapkon reppu on täynnä maailmanvalloituseinestä. Kaista tapasi yhtyeen rumpalismiehen Janne Heikkosen ja kyseli bändin kuulumisia.
Tulilinjalla: The Rasmus
26.11.2009, 14.06
The Rasmus -yhtyeen ura on taitekohdassa. Uuden Best Of 2001 - 2009 -kokoelman jälkeen bändi on vailla levytyssopimusta ja ensi vuoden suunnitelmat hyvin auki. Laulaja Lauri Ylönen kertoi Kaistalle tarkemmin bändinsä menneisyydestä, nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Tulilinjalla: PMMP
23.11.2009, 10.29
Sony BMG julkaisee tällä viikolla koko PMMP:n uran kattavan boksin nimeltä ”2000-luku”. Kaista tapasi julkaisun tiimoilta PMMP:n Paula Vesalan, joka kertoi mm. mikä on surkein hänen kuulemansa iskurepliikki ja mitä kuluneesta vuosikymmenestä on jäänyt käteen.
Tulilinjalla: Mustasch
5.11.2009, 12.01
Mustaschin stoner-jyrä osoitti ensimmäisiä älähdyksiä noin 11 vuotta sitten. Nyt yhtyeellä on CV:ssään seitsemän studioalbumia ja tukku hikisiä keikkoja eri puolilta maailmaa. Viimeisten puolentoista vuoden aikana yhtyeen koneisto on joutunut huoltamaan moottoriaan pariinkin otteeseen.
Tulilinjalla: Children Of Bodom
29.7.2009, 11.50
Children of Bodom on kierrellyt kesän kovasti festareita. Syyskuussa käynnistyy puolestaan massiivinen Amerikan-rundi. Uutta materiaalia sisältävää levyä saa siis varmasti odottaa vielä tovin. Syksyllä kuitenkin julkaistaan viikatemiesten väsäämä cover-levy.
Tulilinjalla: Vanguard
13.2.2009, 23.22
Tummanpuhuvaa metallia, kauniita melodioita ja tarttuvia kertosäkeitä yhdistävän Vanguardin toinen albumi Hydralchemy ilmestyi kauppoihin tammikuun puolivälissä. Albumi sai melkoisen hyvän vastaanoton eri medioissa, joten toki Kaistankin toimituksen piti tutustua helsinkiläisbändiin lähemmin.
- Tulilinjalla: Embreach 26.11.2008
- Tulilinjalla: Maria Lund 13.11.2008
- Tulilinjalla: Monday 30.10.2008
- Tulilinjalla: Pohjoinen kuri 26.5.2008
- Tulilinjalla: Daisy 17.3.2008
- Tulilinjalla: Stam1na - osa 2 3.3.2008
- Tulilinjalla: Danko Jones 15.2.2008
- Tulilinjalla: The 69 Eyes 31.1.2008
- Tulilinjalla: Comeback Kid 2.11.2007
- Tulilinjalla: Tea Hiilloste 21.8.2007
- Tulilinjalla: Naked 15.8.2007
- Tulilinjalla: Velcra 13.8.2007
- Tulilinjalla: Sturm und Drang 6.6.2007
- Tulilinjalla: Jalankulkuämpäri 24.5.2007
Vanhemmat jutut arkistosta.