Arvokkaasti ikääntynyt Therapy? loisti Jurassic Rockissa
10.8.2009

Tiedoksenne: Pohjois-Irlannin rockjyrä Therapy? on yhä olemassa. Ja mikä parempaa, vedossa! Pitkästä aikaa Suomeen saatu yhtye vakuutti Mikkelissä 7. -8. elokuuta järjestetyssä Jurassic Rockissa festariyleisön tavoin myös Kaistan dynaamisen toimittajaduon.
Parikymppisiään viettävän bändin alkuperäisjäsenet laulaja-kitaristi Andy Cairns ja basisti Michael McKeegan ovat kestäneet kyydissä koko matkan. Tuulisemmalla rumpupallilla Jurassic Rockin keikan raivoisasti takonut Neil Cooper hyppäsi bändin kelkkaan 2000-luvun alkupuolella.
Martin McCarrickin ollessa bändissä vuosituhannen molemmin puolin soitinarsenaaliin kuului kakkoskitaran ohella myös sähkösello. Triomuotoiseen nyky-Therapyyn? ei sellistiä mahdu, joten keikan päättänyt Dianekin vedettiin ronskisti rokkaavana versiona, joka olikin huomattavasti lähempänä alkuperäistä Hüsker Dü -yhtyeen levytystä.
Encoressa paiskaistiin toinenkin levytetty lainakappale, Joy Divisionin Isolation. Ian Curtisin lisäksi muillekin edesmenneille taiteilijoille vilkutettiin Andyn pyynnöstä jatsikäsin taivaalle. Popin kuninkaalle Michael Jaksonille omistettiin luonnollisesti kappale Die Laughing.
Läpi 2000-luvun hyviä ja kohtuullisia levyjä tehnyt Therapy? löi tänä vuonna pöytään kriitikoiltakin kehuja saaneen Crooked Timber -albumin, joka on tuonut bändin soinnin jälleen pelkistetympään suuntaan. Levy soikin vapautuneesti eikä levyltä paista pakonomainen radiohittien haku, kuten ehkä joillain 90-luvun menestysvuosien jälkeisillä pitkäsoitoilla.

Therapy?:n setti oli Jurassic Rockissa sinänsä kaksijakoinen festarisetti; niitä harvempia hitaampia biisejä ei keikalla kuultu, mutta pelkkää ysärihittikimaraakaan ei tarjoiltu. Biisilista rakentui mukavasti uuden levyn ja vanhemman materiaalin välille. Hittilevy Troublegumilta bändi vetäisi viisi biisiä, samoin kuin uudelta Crooked Timber -albumilta. Näiden lisäksi kahdelta ensimmäiseltä mini-levyltä soitettiin peräti kolme biisiä. Bändi on huhujen mukaan julkaisemassa kyseiset teokset uudelleen masteroituna lihavoitetuin kansipaperein.
Koko keikasta huokui läpi hyväntuulisuus. Puolentoista tunnin setin aikana kuultiin välispiikkejä laidasta laitaan, Cairnsin ”alter ego” Michael Fatley antoi myös näytteitä irkkutansseista ja muisti kiitellä suomalaisia useaan otteeseen. Bändillä tuntui olevan aidosti hauskaa soitella elokuisen yön pimeydessä Järvi-Suomen sydämessä.
Therapyn? soittoaika oli merkitty ohjelmaan alkamaan melko epäinhimillisesti klo 01.00 ja tästäkin syystä osa nuoremmasta festariyleisöstä oli painunut jo leirintäalueen suuntaan Apulannan lopeteltua omaa settiään puoliltaöin. Se osa festarivieraista joka oli liikkeellä tiesi kyllä varsin hyvin missä oli ja nautti joka hetkestä.
Päivän pisimmän soittoajan saanut Therapy? hoiteli perjantain pääesiintyjän leiviskänsä asiallisesti, diivailusta ei ollut tietoakaan eikä myöhäinen soittoaika tuntunut bändiä itseään häiritsevän. Ehkä Therapy? onkin nykyään hyväksynyt paikkansa. Yhtye tietää ettei koskaan tule myymään samaa määrää levyjä kuin 90-luvulla ja musiikkivideoita lienee turha tarjoilla päivän hittejä pyörittäville musiikkikanaville. Bändi tekee sellaista musiikkia kuin haluaa eikä yritä miellyttää ketään. Sen myös kuulee lopputuloksesta.

Syyskuun alussa Therapy? starttaa klubikiertueen Keski-Europasta. Toivon mukaan Pohjoismaat saadaan mukaan kiertuekalenteriin loppuvuodesta tai heti vuoden 2010 alusta, sillä tämä terapia tehoaa entistä ankarammin suljetuissa tiloissa.
Therapy?:n settilista Jurassic Rockissa:
- Turn (albumilta Troublegum)
- Stories (Infernal Love)
- Enjoy the Struggle (Crooked Timber)
- Clowns Galore (Crooked Timber)
- Teethgrinder (Nurse)
- Fantasy Bag (Pleasure Death)
- Crooked Timber (Crooked Timber)
- Exiles (Crooked Timber)
- Rust (High Anxiety)
- Innocent X (Babyteeth)
- Die Laughing (Troublegum)
- Potato Junkie (Pleasure Death)
- Screamager (Troublegum)
Encore:
- Somnambulist (Crooked Timber)
- If It Kills Me (High Anxiety)
- Isolation (Troublegum)
- Nowhere (Troublegum)
- Diane (Infernal Love)
Teksti: Marko Moilanen
Kuvat: Tatu Junni











































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Festariraportit 2009 syötteet:
kommentit