Nummirock 2008 - juhannusjuhlat parhaimmillaan
25.6.2008
“Työmme on rankkaa mut’ rankat on myös huvit” kiteyttää Heavy Metal Perse osuvasti sanoituksissaan suomalaisen mentaliteetin ja myös käsillä olevan kansanjuhlan. Juhannus on täynnä toinen toistaan erikoisempia perinteitä, mutta suurennuslasin alla oleva on yksi mielenkiintoisimmista: Nummirock.
Autolasteittain tummanpuhuvaa kansaa, joka pakkautuu kirjoittamattomien hierarkioiden määräämille tiluksilleen Nummijärven rantapuskiin. Vauhtia edessä häämöttäviin, 22. kerran järjestettäviin, hevibakkanaaleihin innokkaimmat hakivat torstaina Fosters-live -teltasta, mutta ennen kaikkea leirintäalueen juhlahumussa laulu raikasi pitkälle aina perjantai-aamun tunneille saakka.
Perjantai 20. kesäkuuta
Varsinaisen ensimmäisen päivän käyntiin nykäisi kuopiolainen hybridimetalli jyrä Shade Empire. 
Ensimmäisten sointujen aikana taivas repesi ja päästi valloilleen kaatosateen festarivieraiden iloiseksi yllätykseksi. Kohta 10 vuotta täyttävä konkari ei päästänyt kuitenkaan yleisöä päälavan edustalta toviin ja sade unohtuikin pian.
AK-47 Lopashnikovilla varustettu sukellusveneen ydinjoukko, KYPCK, räjäytti potin venäjänkielisillä doom-torpedoillaan ja keikka nousikin helposti yhdeksi tämän vuoden kovimmista vedoista. Aurinko paistoi ja hevimies hymyili australialainen virvoitusjuoma kourassaan.
Erittäin tiukan Icaros-levyn juuri julkaissut Diablo oli vuorossa seuraavana. Tästä huolimatta allekirjoittaneen katse harhaili jo Räminä-lavan suuntaan, jossa Murdershock viritti jo äänirautojaan. Nuori yhtye, joka on jo hyvin lyhyessä ajassa saanut paljon aikaiseksi ja pysyy edelleen jatkuvassa nosteessa. Hieman ennen Nummirockia yhtye kiinnitettiin Full Metal Musicin talliin - ja ei syyttä. Yhtye otti välittömästi yleisön haltuunsa ja moshpit pyöri mm. Sotajumalan laulajan johdolla.
Vuosi on ollut comebackien ja dinosaurusten täyteinen niin Suomen klubeilla kuin festareillakin. Onneksi Nummirock ei sortunut kiinnittämään väsähtäneitä eilisen rokkikukkoja vaan vanhoja klassikkoja kunnioitettiin cover-bändien siivittämänä Fosters-live -teltassa. Näistä eniten suitsutusta ja keskutelua perjantaina herätti Hellboxin Venom-coverien täyttämä settilista.
Täysi-ikäinen God Dethroned kuuluu varmasti festarin kokeneimpaan kalustoon. Alankomaiden juntta on vuosien varrella takonut tasaisen tappavaan tahtiin albumeita ja kiertänyt euroopan suurimmat hevifestarit. Yhtyeen musiikki ja esiintyminen jakaa vahvasti 
mielipiteitä, mikä ei sinänsä ole mikään ihme metalligenressä, mutta uskoisin, että syrjäytetyn jumalan fanit olivat varmasti näkemäänsä hyvin tyytyväisiä.
Illan huipennukseksi oli säästetty Norjan ja Ruotsin mustat lähetit: Satyricon ja Watain.
Ensin mainittu keräsi päälavan välittömään läheisyyteen päivän suurimman kuulijakunnan. Totuttuun tapaan Satyr ylisti pohjolan ihmisiä ja musiikkia. Vaikka settiin mahtuikin joukko uutukaisia, niin vanhojen partojen iloksi päästiin myös tanssimaan klassikkojen tahdissa. Mainittakoon biisi ”Hvite Krists Død” vuodelta 1994. Hieman toivoisi Satyriconin panostavan visuaaliseen antiinsa ja lyömään uutta vaihdeta silmään – lisäpotku ei olisi pahitteeksi, vaikka ei tämäkään huono esitys ollut. Kaikki kunnia yhtyeen sessio-kosketinsoittaja Jonna Nikulalle, jonka lavatyöskentelystä moni mies ja nainen voisi ottaa mallia.
Pimeyden laskeuduttua Nummijärven rantaan kokoontui mukavan suuri joukkio ottamaan vastaan Ruotsin kuoleman partiota. Watain ei ole turhaan black metalin tämän hetken kärkinimiä. Yhtye esiintyy raivokkaasti ja vakuuttavasti. Visuaalisuus, niin yhtyeen vaatteissa kuin lavarekvisiitassakin, on ihailtavaa ja se lyökin sopivasti bensaa liekkeihin. Auringonvalossa osa tehosta olisi varmasti kadonnut, mutta illan päättäjänä Watain toimi kuin tauti - ehdottomasti Nummirock 2008 parhaita esiintyjiä, ellei jopa se paras.
Lauantai 21. kesäkuuta
Sade kuuluu Suomen kesään yhtä vahvasti kuin olut ja makkara grillin seuraksi. Näissä merkeissä mentiinkin erinäisten sadesuojien turvissa aamupäivä ja tutustuttiin paikalle eksyneiden Pelle Pelottomien ja Spede Pasasten spontaaniin ”leiriluovuuteen”. Ei voi kuin ihailla ja ihmetellä kuinka isojen ihmisten sisäinen lapsi syntyy joka vuosi uudelleen näillä festareilla. Täällä sade ei lannista ketään – päinvastoin.
Ensimmäisten yhtyeiden soitettua, Gloria Mortin kavutessa lauteille, ilma oli jälleen kirkastunut ja yleisö löytänyt Inferno-lavan kuuluvuusalueelle. Aikaisin aamupäivästä yleisöä on vaikea herätellä ja toiminta tanssilavalla jäikin ikävän vähäiseksi yhtyeen kannalta. Kiitosta ainakin allekirjoittaneelta Psychon brutaalista vokalisoinnista.
Viime vuotiseen tapaan Mokoma keräsi suomalaisista yhtyeistä ylivoimaisesti suurimman yleisön. Suomenkielisen metallimusiikin kiistaton työjuhta kuuluu kesän takuuvarmoihin viihdyttäjiin. Yhtye paiskii hurjasti töitä ja osaa ottaa yleisönsä haltuun, mutta jotain kuitenkin uupuu tuosta ”Kuoleman Laulukunnaiden” aikaisesta hurmoksesta.
Räminä –lavalla Axegressorin rankoessa rässin räimeellä kansaa vakavien aiheiden äärellä, jouduin ikäväkseni huomaamaan, että olutteltassa tarjoiltiin samaan aikaan klassikoita Dr. Purplen toimesta. Heleniuksen käskyttämää rässiä vai Texas Ilvosen tulkitsemia klasareita? Surullisen kuuluisan kompromissin aika: puolet ja puolet. Molemmat toimivat sarallaan. Dr. Purplessa häärivän Trinityn keulamiehen upeaa ääntä sopii ihmetellä – kerta kerran jälkeen.
Ulkomaisiin veteraaneihin ja myös odotetuimpiin artisteihin kuuluivat selkeästi myös niin Destruction kuin In Flames. Edellä mainittu saksalainen yhtye nojaa yhä 26 vuoden jälkeen ja kymmenkunta albumia takoneena vanhan koulun trash metaliin. Vanhat konkarit osoittivat, että lavaesiintyminen sekä suomenkielinen huumori ovat edelleen hallussa.
In Flamesin uran ollessa melkein kymmenen vuotta saksalaisia lyhyempi, on yhtye ehtinyt uurastamaan studiossa sekä tien päällä yhtälailla – ellei jopa enemmänkin. Ruotsalaisten keikka olikin useimmille se syy minkä vuoksi tänne Pohjan perukoille eksyttiin tänä vuonna. Uskoakseni tämä näkyi jossain määrin myös festarikansan keskimääräisessä iässä. Nuorempaa väkeä kun oli paikalle saapunut 
selkeästi edellistä vuotta enemmän. Siinä missä nuoremmat viihtyivät keikalla, niin hieman vanhemmat hevaritkin osoittivat myös innostuksensa musiikkiin mm. kiipeämällä puihin tähyämään ihmismuurin ylitse. In Flames järjestikin todellisen pyro- ja lavatekniikan showcasen. Kappaleitakin kuultiin koko kirjo uudesta vanhaan ja vanhasta uuteen.
Loppusuora kuljettiin sitten folkahtavan metallin pyörteissä. Tahdista vastasivat Turisas ja illan viimeisenä nahkahousuketjuna Teräsbetoni.
Festarin jälkeen on hyvä ynnätä syntyjä syviä, vaikka ajatuksen juoksu polkeekin kuin kissa parketilla. Mitä jäi käteen ja oliko tämä kaiken sen rypemisen arvoista? Vastauksen tietää jokainen, joka Nummirockissa on joskus käynyt: kyllä! Vastaaja palaa jälleen seuraavana vuonna Nummijärven perinteisiin juhannusrientoihin.
Teksti ja kuvat: Jukka Pihlajaniemi
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Festariraportit 2008 syötteet:
kommentit