Elokuva-arvostelu: Muukalainen
30.1.2009
Ohjaaja: Jukka-Pekka Valkeapää
Pääosissa: Vitali Bobrov, Pavel Liška, Jorma Tommila, Emilia Ikäheimo
Elokuvan pituus: 105 min
Ikäraja: K13
Käsikirjoittaja: Jukka-Pekka Valkeapää & Jan Forsström
Elokuvan kotisivu: www.muukalainen.fi
Olisi varmaankin liioiteltua sanoa, että Muukalainen on 2000-luvun paras suomalainen esikoiselokuva. Riittää, jos toteaa sen olevan maassamme ainutlaatuinen ja erittäin, erittäin kiinnostava.
Mistä moiset ylisanat? Reaktio on korostunut siksi, että esikoiselokuvia nähdään teattereissa harvakseltaan. Useimmat liikkuvat enemmän tai vähemmän viihteellisen kerronnan puolella. Jos Jukka-Pekka Valkeapään ohjaaman ja yhdessä Jan Forsströmin kanssa käsikirjoittaman kaltaisia elokuvia valmistuisi enemmän, ei vaikutus olisi näin suuri. Nyt ei voi kuin riemuita siitä, että tuore tekijä on pitänyt päänsä ja saanut rahoituksen tällaiselle elokuvalle. Se antaa toivoa kaikille.
Tarkovskin hengenheimolaiseksi melko avoimesti ilmoittautuva Muukalainen on likimain mykkäelokuva. Koko ajan pinnalla - tai aivan pinnan alla - kelluu määrittelemätön kauhun tunne. Aivan ensimmäisessä kuvassa näkyy heijastus vedestä, jonka pinnan alle kalju, pieni pää uppoaa.
Häntä ei olla hukuttamassa eikä hän ole hukuttautumassa. Poika (Vitali Bobrov) vain on vierailulla laitoksessa, jossa vartijat kävelevät raskain askelein ja pois tullaan likaisella linja-autolla.
Tarina avautuu vähitellen. Poika asuu metsän keskellä kahden äitinsä (Emilia Ikäheimo) kanssa, kantaa vettä tupaan ja kerää lattialautojen alle pieniä aarteitaan. Elämä jatkuu nyrjähtäneeseen tahtiinsa, kunnes pihapiiriin ilmestyy muukalainen (Pavel Liška). Tuleeko hän sisään? Ajetaanko hänet pois?
Katsoja saa hetken pohtia, missä ollaan, mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Valkeapää ei pelkää, että hetkellinen epäselvyys ajaisi ihmiset pois teatterista, vaan luottaa katsojien älyyn ja kiinnostukseen. Se on suorastaan imarteleva tunne.
Samalla tavalla Tuomo Hutrin kuvaus jättää tapahtumat alleviivaamatta. Kun poika matkustaa Kharonin lailla joen toiselle puolelle ja laskeutuu kuiluun, jää kamera ulkopuolelle odottamaan, että hän ehtii kiivetä takaisin. Mitä maan alla tapahtuikaan, jää mysteeriksi.
Cannesin nuorten taiteilijoiden Residence-ohjelmassa kypsytelty Muukalainen on kansainvälinen elokuva. Sen metsäestetiikkaa voinee pitää suomalaisena, mutta tarina ei kyllä kiinnity mitenkään erityisesti kotimaahan.
Kansainvälinen on näyttelijäkaartikin. Bobrov näyttelee olemalla luonnollinen kuin lumisade helmikuussa: silmät, eleet ja vielä kerran silmät. Emilia Ikäheimo ja Pavel Liška näyttelevät molemmat sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä. Jokainen hahmoista tuntuu olevan yksin ja elävän yksin. Kirjaimellisesti omillaan on Jorma Tommilan näyttelemä isä. Tavallaan he ovat kaikki muukalaisia.
PlusMiinusNolla
+ jos tämä oli Valkeapään esikoinen, millainen mahtaakaan olla hänen kolmas tai viides elokuvansa?
+ kaunis, jättää tulkinnanvaraa katsojalle
Aiheesta lisää:
Dome Karukoski kesällä 2006: ”J-P [Valkeapää] on aina tehnyt filmejä, joista olen ihmetellyt että lähteekö kukaan tuottamaan sellaisia”
Olli Sulopuisto
- 1.
-
Nyt tätä elokuvaa nostatetaan taas Suomessa taivaisiin ja kuvaajan voitettua göteborgissa palkinnon se kuvaa taas kohta puolet Suomen pitkistä leffoista. Muut on työttömänä tai kuvaa mitä jää jäljelle. Suomessa kaikki menee näin : yhtä nostetaan ja muut unohdetaan kunnes taas tulee seuraava jolle hymistellä. Kuitenkin hyviä kuvaajia on Suomessa paljon. Tämä on pienen maan surkeaa meininkiä.
- 2.
-
Joo, on se kamalaa että hyvää työtä tehneet saavat tunnustusta. Yäk!
- 3.
-
On paljon muitakin jotka on tehneet hyvää työtä mutta ne ei silti saa tunnustusta koskaan…
- 4.
-
Suomessa on niin pienet kuviot, anteeksi klisee. Yleisesti ottaen tuntuu, että maassamme on vain 21 elokuvanäyttelijää, joilla kierrätetään rooleja vivahteikkaasti, yhdessä leffassa ollaan pappi ja toisessa joko huora tai juoppo. Samat naamat, eri päivät …
- 5.
-
http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/kuvien-takaa/muukalainen-ja-kriitikon.aspx
- 6.
-
Tämä on ehdottomasti paras Muukalaisen kritiikki, jonka olen lukenut. Onnittelut kirjoittajalle, joka omistaa sekä aivot että sydämen!
- 7.
-
Naamat kiertoon: mä ymmärrän kommentin piirien pienuudesta, mutta Muukalainen ei kyllä kuulu siihen joukkoon. Vertaa näyttelijä- ja tekijäkaartia vaikka Rööperiin.
Osaltaan tuo samat naamat -ilmiö kyllä johtuu - tai ainakin korostuu - sen takia, että Suomessa tehdään niin vähän leffoja. Jos joku on vuodessa kahdessa rainassa, se tuntuu jo melkoiselta vyörytykseltä. Etenkin se tuntuu koskevan nuoria naisnäyttelijöitä, joita jostain syystä mahtuu tänne vain yksi kerrallaan (Tola–Kosonen–Viitala).
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Elokuva-arvostelut syötteet:
kommentit