Kuukautiskuppi on luomunaisen valinta
9.8.2005
Yhä useampi valitsee nykyään ekologisen kuukautiskupin. Kuukautiskuppi herättää kuitenkin yhä ihmetystä ja ennakkoluuloja. Onko kuukautiskuppi vaihtoehto muillekin kuin innokkaimmille ekoilijoille?
Oletko ikinä ajatellut, että voisit kuormittaa maailmaa elämäsi aikana melkein 10 000 kuukautissiteen sijaan seitsemällä kuukautiskupilla? Kuukautiskerääjän eli kuukautiskupin – tuttavallisemmin kuukupin – idea on yksinkertainen. Kuukuppi on luonnonkumista tai silikonista valmistettu pieni kuppi, joka laitetaan kuukautisten ajaksi emättimeen. Vuoto kerääntyy kuppiin, joka tyhjennetään tarvittaessa.
Jotkut epäilevät kupin paikallaan pysymistä, mutta kuppiin muodostuva alipaine pitää sen paikallaan jopa yllättävänkin tiukasti. Kuppi on täysin varma. Kun kupin poistaa emättimestä, alipaine pitää puristamalla tasata: muuten irrottaminen saattaa tehdä hieman kipeää. Kuppia eroaa tamponista siten, ettei sitä laiteta yhtä syvälle kuin tamponia. Kuukuppi ei myöskään tamponin lailla ime, vaan kerää vuodon: näin emättimen kosteustasapaino ei häiriinny eivätkä limakalvot kuivu.
Viime vuosina kuukautiskuppi on alkanut saavuttaa suosiota, mutta mikään uusi villitys kuukautiskuppi ei kuitenkaan ole, vaan se on keksitty jo 1930-luvulla. Ekologisen ajattelun lisääntyminen on vaikuttanut kuukautiskuppien suosioon. Osa käyttäjistä protestoi tamponien ja terveyssiteiden mainontaa vastaan: niissä kun kuukautiset ovat usein hävettävä ja piiloteltava asia. Käytännönkin syitä kupin käyttöön on lukuisia. Kuukuppi kestää käytössä useamman vuoden, joten se on ympäristöystävällisyyden lisäksi taloudellinen. Lisäksi kupin käyttö helpottaa huomaamattomuudellaan ja kätevyydellään kuukautisten aikaista elämää.
Kuppia on helppo käyttää
Kuukautiskuppeja on Suomessa myynnissä kolmea eri merkkiä, mutta kummempia eroja merkeissä ei ole. Kuppimerkkien nimet ovat The Keeper, The Mooncup ja The DivaCup. The Keeper on valmistettu luonnonkumista, joten se ei sovi lateksiallergikoille. Kaikista malleista on kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on synnyttäneille, toinen synnyttämättömille naisille.
Kuukuppi ei ole sen epähygienisempi kuin tamponitkaan, kunhan muistaa pestä kädet. Kuppi pestään vedellä, puristetaan kasaan ja asetetaan emättimeen. Kupin tyhjennystahti on yksilöllinen: kuitenkin kuppi on tyhjennettävä vähintään kahdesti vuorokaudessa. Se poistetaan emättimestä pusertamalla kuppia niin, että alipaine häviää. Kuppi tyhjennetään, huuhdotaan kylmällä vedellä, pestään huolellisesti kuumalla vedellä ja miedolla saippualla ja asetetaan takaisin emättimeen. Kierron välillä kupin voi desinfioida keittämällä (ei kuitenkaan luonnonkumia) tai liottamalla etikkavedessä.
Ennakkoluulot esteenä
Yksi kupin käyttöä laajemmin estävistä asioista ovat ihmisten mielissä tiukasti olevat käsitykset naisen kehon likaisuudesta kuukautisten aikana. ”Useat kiinnostuneet kertovat, että kupin käyttö saattaa mietityttää, koska kuppi näyttää hankalalta ja isolta, jopa kuvottavalta”, kertoo Janiika Aaltonen, yksi kuukautiskuppien käyttöä edistävän epäkaupallisen Kuukuppikunta-sivuston perustajista. Kupin käyttäjät kertovat kuitenkin, että kuppia käyttämällä suhde omaan kehoon tuntuu luontevammalta, kun kuukautistensa kanssa on lähemmin tekemisissä. ”Naiseus ei tunnu enää kiroukselta kerran kuussa rapisevine ja hiostavine siteineen”, kirjoittaa Kuukuppikunnassa Miia, 25. ”Onneksi uskalsin kokeilla”, kertoo puolestaan 20-vuotias Annamaria. ”Nyt en vaihda takaisin rätteihin tai tamponeihin mistään hinnasta.”
Janiika Aaltonen kertoo, että Kuukuppikunta-sivusto perustettiin murtamaan ennakkoluuloja, jotka liittyvät kuukautiskuppiin. ”Kun aloin itse käyttää kuukautiskuppia viime marraskuussa, mistään ei saanut tietoa aiheesta, ja keskustelu internetissä oli aivan erilaista kuin nyt”, Janiika kuvaa. ”Nykyään nettipalstojen kysymyksiin kuukupista vastataan useimmiten positiivisesti ja suositellen, ja yököttelijöiden kuoro on selvästi pienentynyt.”
Kuukuppikunta-sivuston suosio on lyönyt perustajansa ällikällä. Ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana sivu oli ladattu 100 000 kertaa, ja keskustelufoorumilla on yli 500 rekisteröitynyttä käyttäjää. Tämänkin jutun otsikossa oleva stereotypia kupin käyttäjistä ekoilijoina on käyttäjämäärän laajetessa ehtinyt vanhentua: Janiika Aaltosen mukaan nykyään kuukautiskupista kiinnostutaan pikemminkin helppouden ja mukavuuden, ei välttämättä taloudellisten tai ekologisten syiden takia. ”Kuukuppi muutti suhtautumista omiinkin kuukautisiini todella paljon”, Janika kertoo. ”Aiemmin häpeilin kuukautisiani, nykyään en lainkaan.”
Teksti: Veera Luoma-aho / A4 Media Oy (9.8.2005)
Kuva: Pauliina Männistö / Kuukuppikunta
Ellit PS
Tämä jutun lähteenä on käytetty Kuukuppikuntaa, netistä löytyvää epäkaupallista sivustoa, joka levittää tietoa kuukautiskupeista. Laajoilla sivuilla on paljon lisätietoa!
Joko tilaat Ellien viikkokirjettä?
Tilaajana saat Ellien tuoreimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi kerran viikossa (katso mallikirje).