Määriä ja laatuja
29.1.2010
Ani
On mennyt kuukauden päivät, ja aamiaisesta on tullut rutiini. Siinä missä vielä ihan alkuun sain väkisin tunkea täytettä unisen vastahankaiseen elimistööni, alkaa nälkä nyt kurnia kahdeksan pintaan. On totta, mitä sanotaan, että tuo pikku juttu auttaa pitämään meiningin hyvänä iltaan asti.
Alan vähitellen oivaltaa muutakin. Se, että kaikkea voi syödä, ei tarkoita sitä, että kaikkea tulee syödä. Tai että tulee syödä kaikki, mitä muutaman metrin säteellä näkökentässä siintää.
Se taas, että syö hyvää, ei tarkoita sitä, että nyt on meneillään Suuri Repsahtaminen. Synnillinen hurmioretki kiellettyyn ja kamalaan. Palkinto, lohtu tai korvike. Että Minä Kyllä Ansaitsen Tämän Koska Olen Niin Kärsinyt. Kiukulla kiskottuja, äkkiä ja paljon. Ei se tarkoitakaan sitä.
Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että voi syödä, jos huvittaa tai nälättää (mieluummin jälkimmäisestä motiivista), mutta että eivät ne siitä mihinkään ole katoamassa tai loppumassa maailmasta, vaikken niitä ihan juuri tällä haukkauksella kaikkia kauhoisikaan. Että tuossa ne vielä ovat huomennakin, tai jos eivät ole, niin lisää saa kaupasta.
Niin, kaupasta.
Kaupassa kaarran karkkihyllyn kautta. Just because I can, eikä Because I’m worth it. Katselen ja ihmettelen. Täälläpä en ole aikoihin vieraillutkaan. Tai no olen, tuolla tumman suklaan päädyssä. Silmälaput tiukasti silmillä. Pavlovilainen sylki suussa suhisten.
Miten paljon ihan uusia lajikkeita! Voin ottaa mitä vain. Miten paljon vain vaikka heti. Katselen ja valikoin. Värikkäitä palleroita. Sokerikuorrutettuja pötköjä. Suklaisia, toffeisia ja e-aineisia ennen kaikkea. Enkä sitten ota yhtään. Ei tee mieli. Mitä mitä. Höh! Tunnen ehkä pientä pettymystä. Hämmennystä nyt ainakin.
Yhtäkkiä tajuan pääsiäisen. Pashan ja munat. Vapun munkkeineen ja kesäkuun ensimmäisen mansikkakakun. Irtojäätelöpallon. Ne ovat kaikki minun. Tällä päätöksellä! Sokerikyllästetty sima ja turvottavat nakit. Herrajumalasentään vielä ne pumpernikkelitkin. Elokuvapopcornit.
Ja yhtäkkiä on kaikki aika maailmassa odottaa niitä. Erikoistilaisuuksia. Juhlaruokia. Ihan uusi fiilis!
Sekin ihme nähdään, että unohdan ottaa työpaikalla tarjolla olevan jättikorvapuustin.
Ihan sujuva rentoilun ammattilainen en suinkaan vielä ole. Miten olisinkaan - vuosien epärentoilun jälkeen! On yksi erityinen koetinkivi.
Helmikuu tietää tv-työläiselle Venla-gaalaa, ja kovasti saan koettaa sieluani kivettää, etten ihan vähän miettisi, miltä siellä näytän ja mitä päälleni pistäisin. Sitäkin, olenko lihonut viime vuodesta, ja kuinka paljon. Perinteinen does my bum look big in this -pähkäily kun väkisinkin hiukan kiristyy tuolla kauniiden ja itsevarmojen ruutuammattilaisten keskellä. Onneksi itse arkityöskentelyni edes tapahtuu ruudun takana.
Vielä pitää opetella paljon. Nyt, kun aamupala jo onnistuu, koetan saada rutiinin Borgin neuvosta syödä vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä. Neljän hengen taloudessa se tietää kahta kiloa tuoretta joka päivä. Kolmen päivän kauppasaalis näyttää tältä:
Tästä kaikki alkoi: Patrik Borgin neuvot >>
Ani Kellomäki
Joko tilaat Ellien viikkokirjettä?
Tilaajana saat Ellien tuoreimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi kerran viikossa (katso mallikirje).
- 1.
-
Kiitoksia taas uudesta lukukokemuksesta, joka avasi myös omat silmäni. Tuo lausahduksesi, että ”Se, että kaikkea voi syödä, ei tarkoita sitä, että kaikkea tulee syödä. Tai että tulee syödä kaikki, mitä muutaman metrin säteellä näkökentässä siintää.” ja myöskin tämä ”Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että voi syödä, jos huvittaa tai nälättää (mieluummin jälkimmäisestä motiivista), mutta että eivät ne siitä mihinkään ole katoamassa tai loppumassa maailmasta, vaikken niitä ihan juuri tällä haukkauksella kaikkia kauhoisikaan. Että tuossa ne vielä ovat huomennakin, tai jos eivät ole, niin lisää saa kaupasta.” Tässäpä tämä rennonpainonhallinnan ja painonpudotuksen ja terveellisen elämän alku onkin hyvin kiteytettynä.
Itselläni on tammikuu sujunut hyvin rentoillessa, paino humpsahti 4 kg alaspäin ja vyötäröstä katosi 7,5 senttiä! Liikuntaa pitää päästä harrastaman mahdollisimman usein ja mieluummin ulos raittiiseen ilmaan. Syömiset kevenee ihan huomaamatta, mutta sitten kuitenkin pidän huolen siitä, että proteiinia ja rasvaa sekä hyviä hiilareita on tarpeeksi. Kasviksia tulee syötyä lähemmäs 700-800g päivässä ja sitten vielä marjat ja hedelmät päälle, että reilusti yli 1 kg menee päivässä noita. Meilläkin tankataan usein juurikin tuota hevima-puolta kaupasta lisää keskellä viikkoakin.
Tsemppiä!
- 2.
-
Kiva kuulla! Hyvin näyttää menevän sinulla rentoilu. Suorastaan paremmin kuin minulla :) muutama päivä on täällä mennyt vähän karkin mussuttamiseksi, mutta suon nyt senkin itselleni. Enää ei tavoitella pikavoittoja, vaan pitemmän tähtäimen tasapainoa.
- 3.
-
Mukavaa lukea jälleen kuulumisistanne Ani ja Leena!
Minä annan itselleni menneestä tammikuusta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Arjessa on jälleen ollut kovaa vastatuulta ja sen lisäksi runsasta lumisadetta. Ne ovat pitäneet minut liikkeellä, lumitöissä ja poissa jääkaapin ääreltä. Kun huolestuttaa ei ruoka edes maistu. Tässäkään tilantessa en ole sortunut lohtusyömiseen ja välipitämättömyyteen omasta voinnista.
Viime viikolla lisäsin ohjelmaan vesijumpan, mukavaa vaihtelua.
Olen ottanut perheemme viikkolistalle 1-2 kasvisruokapäivää, se on ollut kivaa, koska nautin ruuanlaitosta - kriisissäkin.
Kaipaisin kyllä kovasti tuloksia: väljeneviä vaatteita ja viisarin värähdystä pienemmille lukemille. Mielestäni ne ovat ainoat hyväksyttävät palkinnot. Näkyviä/tuntuvia tuloksia ei siis ole tullut - housut kiristää aivan samaan malliin kuin aiemminkin. Kuinka kauan ihminen jaksaa tsempata ilman palkintoa?
- 4.
-
Tuo on niin totta MerviS! palkintoja ihminen pyrinnöissään tarvitsee.
Minulla tämä on nyt selvästi sillätapaa erilainen yritys, että koen valtavana palkintona sen rennon fiiliksen, jonka olen tavoittanut (ainakin piteneviksi hetkiksi kerrallaan). On vain yksinkertaisesti hyvä olo, ja tuntuu, että jää tilaa ja aikaa ajatella kaikenlaista muutakin kuin kaloreita ja syyllisyyksiä.
Luulen, että paino on varmaan vähän noussutkin tässä uusien ihanien herkkujen vapautuessa, mutta sekään ei tunnu nyt pahalta. Kohta kirjoittelenkin vähän siitä, miten jatkuva senttien ja kilojen tarkkailu, ja siitä luopuminen, vaikuttaa fiilikseen.
kasvisruokapäivä on aminio tapa lisätä kokonaismäärää! Mun erityishelppo suosikkini ovat sosekeitot. Muksutkin niistä tykkäävät. Siinä humpsahtaa se puoli kiloa päivässä mahalaukkuun ihan kertaistunnolla :)Minulla arjen vastatuuli tapaa tietää holtittomampaa syömiskäyttäytymistä. Väsymys ja stressi ajaa palkitsemiseen ja lohdutteluun. Siitä opettelen nyt pois. Hienoa, että se on sinulta onnistunut (vaikka tietysti kurjaa, että vastatuulta ylipäänsä on ollut)!
5 lukijaa on pitänyt tästä artikkelista.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Ani Kellomäki syötteet:
kirjoitukset
kommentit