Kuukausihoroskooppi 3/2010
1.3.2010, 06.00
Maaliskuussa uhkaa masennusvaara. Persoonalliset planeetat tykittävät neliö ja oppositioasemasta Plutoa ja Saturnusta, eikä silloin ole varaa tuhlailla omaa energiaa ihan minne sattuu.
Kuukausihoroskooppi 2/2010
1.2.2010, 06.00
Neptunus ja Chiron tekevät keskenään konjuktiota ja ottavat sen lisäksi vastaan Venuksen ja Auringon yhtymää helmikuun aikana. Sen lisäksi että tämä kuvio ihan yleisellä tasolla saa energian väreilemään korkeammilla taajuuksilla, antaa se oman valtaisan kannustuspotkunsa kaikille luovaa työtä tekeville ihmisille.
Kuukausihoroskooppi 1/2010
4.1.2010, 18.00
Tammikuussa vaikuttaa maailmaa mullistava ja rakenteitamme tiukalla otteella uudistava Saturnuksen ja Pluton neliö lähes täydellä tehollaan. Vuoden alku on asenteestasi riippuen joko menestyksellistä matalalentoa tai sitten todella raastavaa räpiköintiä epävarmuuden upottavilla suoalueilla. Yksi tunne yhdistää suurinta osaa koko maapallon ihmisistä koko tulevan vuoden ajan ja se on uupumus.
Joulukuun 2009 horoskooppi
1.12.2009, 06.00
Joulun rauhallisessa tunnelmassa saattaa olla tänä vuonna hiukan tavallista enemmän hakemista, sillä Saturnuksen ja Pluton välinen neliö pysyy tarkkana koko kuukauden ja saa sopivasti Auringon vauhdittamaan energiapurkausta juurikin Joulunpyhinä. Kaiken lisäksi myös Mars alkaa peruuttamaan sopivasti ennen aattoa, jolloin monet suunnitelmat kohtaavat yllättäviä vastoinkäymisiä.
Marraskuun 2009 horoskooppi
2.11.2009, 06.00
Toivottavasti sinulla on oma suuntasi tarkasti selvillä marraskuun alkaessa, sillä astrologinen myrsky tekee tuloaan jo kovalla vauhdilla. Tarkalleen puolessa kuussa aktivoituu Saturnuksen ja Pluton välinen neliö, joka keikuttaa materiaalisen maailmamme venettä pahemmin kuin maailman aikoihin.
Lokakuun 2009 horoskooppi
1.10.2009, 06.00
Voimia koetelleen syyskuun jälkeen on luvassa paljon parempaa. Lokakuussa Jupiterin, Neptunuksen ja Chironin rykelmä Vesimiehessä ottaa vastaan Auringon, Merkuriuksen ja Venuksen kolmioita Vaa’an merkistä. Lisäksi Mars tekee Ravun merkistä kolmiota Uranukselle Kaloissa.
- Syyskuun 2009 horoskooppi 1.9.2009
- Elokuun 2009 horoskooppi 3.8.2009
- Heinäkuun 2009 horoskooppi 1.7.2009
- Kesäkuun 2009 horoskooppi 1.6.2009
- Toukokuun horoskooppi 1.5.2009
- Huhtikuun horoskooppi 1.4.2009
- Maaliskuun horoskooppi 1.3.2009
- Helmikuun horoskooppi 1.2.2009
- Tammikuun horoskooppi 1.1.2009
- Joulukuun horoskooppi 1.12.2008
- Marraskuun horoskooppi 31.10.2008
- Lokakuun horoskooppi 1.10.2008
- Syyskuun horoskooppi 1.8.2008
- Elokuun horoskooppi 1.8.2008
Vanhemmat jutut arkistosta.