Omanlaisensa äiti

7.5.2004

Ojennatko äidillesi ruusuja vai risuja? Askarteleeko suloinen lapsesi kortin ”maaliman paraale Äidile” vai paiskaako pikkuhirviö sinua legopalikalla? Perheidylli kun niin helposti lipsahtaa italialaisen draaman puolelle! Ei syytä huoleen, sinä karjuva, nyyhkivä tai nuupahtanut äiti. Saat synninpäästön. Muulloinkin kuin äitienpäivänä.

Kipua synnytyksestä alkaen

Kirjassa Omalla tavallani äiti eri-ikäiset naiset kertovat elämänsä suuresta käännekohdasta. Äidiksi tuleminen ei käy kivuttomasti, sen jo synnytys karvaasti osoittaa. Kirjeissä toistuvat tarinat huutavista valvottajavauvoista. Myös korvatulehduskierteen vaikutus perhe-elämään tulee surullisen selväksi.

Lohtua voi hakea siitä, että kokemukset ovat kollektiivisia. Kaunottaresta tulee hetkittäin peto unenpuutteen takia, kuten Tanja Karpela myöntää. Eikä edes Aira Samulinin äitiys ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Julkkisäitien murheet ovat arkisen tuttuja kaikille. Talous tekee tiukkaa, miehen tukea kaivataan ja lapset pakottavat jaksamisen äärirajoille.

Kirjassa myös lapsettomat naiset kertovat elämästään. Viimeistään näitä karuja tuntoja luettuaan hoksaa olla utelematta tuttavien lisääntymisaikeista! Lapsettomuus on suuri suru, vaikka parisuhde - usein juuri yhteisen surun takia - olisikin hioutunut lujaksi.

Riipaisevimmat muistot tulevat lapsensa kuoleman kohdanneilta. 31-vuotias Minna kertoo, ettei surusta ”varmasti koskaan täysin selviäkään. Ikävä on suuri ja usein tuntuu mahdottoman kipeältä… toisaalta koko hänen (pikku tyttären) elämänsä oli täyttä elämää, elämäni onnellisimpia ja epätoivoisimpia hetkiä samassa ajanjaksossa.”

Menolipulla Afrikkaan

Kirjan koonnut Väestöliiton psykologi Essi Juvakka muistuttaa, että samanikäisillä naisilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia äidiksi kasvamisesta. Yhteiseksi tekijäksi tuntuu kuitenkin nousevan anteeksiannon teema. Huutavakin äiti rakastaa lastaan! Ristiriitoja voidaan sovitella.

”Jokainen äiti haluaisi joskus liimata lapseensa postimerkin ja lähettää vaikka Afrikkaan ilman palautusoikeutta”, puuskahtaa 32-vuotias viiden lapsen äiti. Raadollisesta esimerkistä käy myös 29-vuotiaan Ilonan kuvaus päivästään kolmen lapsen kotiäitinä. Närkästyneenä miehensä kohtuuttomasta moitteesta - ”koko päivän laiskana, pyykitkin ovat koneessa” - Ilona kuvaa limaisen puuronjämän kuuraamista, jatkuvaa pyllypyykkiä ja hikistä toppahaalareihin sonnustautumista. Lukijaa naurattaa. Hyvä Ilona, pidä pintasi!

Onko hyvä äiti kotona?

Moni äiti kokee syyllisyyttä työssäkäynnistään. Päivähoitoa perustellaan usein rahalla. Harva ajattelee, että miehen tulisi jäädä hoitovapaalle. Harva edes uskaltaa myöntää nauttivansa työstään. Toisaalta kotiäitiyden valinneet kuvaavat auliisti päiviensä raskautta ja omien toiveiden unohtumista marginaaliin.

32-vuotias Riina toteaa viihtyvänsä töissä, mutta säälivänsä lapsia, kun nämä on herätettävä aikaisin päiväkotiin. Riina tunnustaa pitäneensä pikkuvauva-aikaa ikävänä ja viihtyvänsä paremmin nyt jo isompien lastensa kanssa. ”En ole mikään ihanneäiti, sillä en ole kärsivällinen!”

Teoksen lopussa on tehtäviä, joiden avulla lukija voi pohtia omaa äitiyttään vaikkapa elämänkarttaa tai -kaarta piirtämällä. Juvakan seuraava kirja käsittelee isyyttä, joten miehet voivat vuorostaan kirjoittaa onnellisimmista tai vaikeimmista hetkistään isänä.

Arja Tuusvuori / A4 Media Oy

Essi Juvakka: Omalla tavallani äiti. WSOY 2000.