Plaza

Arjen romantiikka

21.8.2009

romantiikka, arjen romantiikka, romanttinen ilta

Arjen romantiikkaaHukkuuko parisuhteesi kaiken arjen pyörityksen alle? Tai oletko löytänyt kesäheilan, jonka kanssa olisi ihana viettää romanttista iltaa? Ellit tarjoilevat nyt lukijoilleen vinkkejä romanttisen illan järjestämiseen ja arjen romantiikkaan.

Arjessa ei tarvita mitään überromantiikkaa, vaan helposti pienillä teoilla voi herätellä esiin suuria tunteita. Tunnelman luontiin pätee sanonta, vähemmän on enemmän. Yllätä kumppanisi järjestämällä tunteiden ilta tai jätä rakkausviesti odottamaan tyynylle kultasi heräämistä.

1. Pienen budjetin romanttinen ilta

Vanha kunnon kynttiläillallinen toimii aina, mutta miksi tehdä sen perinteisen kaavan mukaan kalliissa ravintolassa? Voit järjestää illallisen, vaikka puistoon tai järven rannalle. Mukaan tarvitset viltin molemmille lämmikkeeksi kylmenevää iltaa varten.

IllallinenValitse paikaksi mahdollisimman yksityinen ja rauhallinen paikka. Metsät, puistot ja veden läheisyys ovat ihmismielelle rauhoittavia ympäristöjä, joissa arjen stressi helpottuu.  Jos kotoa lähtö ei ole mahdollista, piknikin järjestäminen onnistuu vaikka keskelle olohuoneen lattiaa. Avainsanoja ovat toisen kuunteleminen ja läsnäolo.

Romantiikan luomiseen ei tarvita suuria eleitä. Pieni pullo kuohuvaa tai itse tehty lämmin kaakao lämmittää. Pieniksi naposteltaviksi voi hankkia kaupasta mansikoita, kakkupaloja ja suolaisia piirakoita.

”Romanttisin kokemukseni oli, kun opiskeluaikoina tyttökaverini tuli asunnolleni mukanaan termarillinen kuumaa kaakaota ja pyysi mukaansa katsomaan tähdenlentoja.”

2. Pienet viestit piristävät

Rakkaalleen voi lähettää tai jättää pieniä viestejä yllättäviin paikkoihin piristämään arkisen harmaata päivää. Kerää itsellesi sopivat vinkit seuraavista kokemuksista.

”Pieni viesti jätettynä tyynylle on romanttista ja kerran sain ulko-oven taakse lähetyksen jossa oli rakkauskirje, ruusu ja parfyymi.”

”Romanttisinta oli, että sain työpaikalle lähetyksen, jossa oli itse askarreltu sydän ja tekstiä.”

”Koulusta tullessani sotkuinen koti kiilsi puhtauttaan ja keittiön pöydällä oli hyviä elokuvia ja lappu ”Jääkaapissa on kylmää olutta, rakastan sua”.”

”Sain kirjeen kaikesta siitä, mistä minussa piti, ja se oli pitkä.”

”Jätän pieniä lappusia miehelle, piilotan niitä takin taskuun, tupakka-askiin ym. Kerron, että tykkään toisesta.”

”Eräs päivä väkersin miehelle laatikon, johon laitoin 100 pientä korttia, joihin jokaiseen oli käsin kirjoitettu syitä, miksi ja mitä hänessä rakastan.”

3. Rakkauden aamu

Harva ihminen on aamuvirkku, varsinkin kun tiedossa on stressaava työpäivä. Aamun aloitus jotenkin arjesta poikkeavasti voi antaa voimia pitkään päivään.

”Heräsin yhtenä aamuna siihen, että toinen tuli pussaamaan ja sillä oli kädessään pikkuinen pahvirasia jossa oli ulkoa poimittu kukka ja mansikkaleivos. Hän oli pyöräillen hakenut leivoksen leipomosta heti herättyään.”

”Aamupalan tuominen sänkyyn tai aamu peittojen välissä antaa voimaa. Kumppanin arjen helpottaminen jollain tavoin esimerkiksi yhteinen vaahtokylpy, suihku ja pesu.”

”Aamuisin, kun herään aiemmin kuin rakkaani, menen usein keittiöön laittamaan kahvin tippumaan. Mukin laitan kahvinkeittimen viereen ja siihen lappusen: ”Rakastan sinua!” Sitten kömmin vuoteeseen odottamaan herätyskellon soittoa.”

4. Sadetanssi

Romantiikka ei vaadi aina hyvää säätä ja auringon paistetta. Sade raikastaa ja antaa mahdollisuuden herätellä sitä pientä lätäköissä hyppivää lasta sisällään eloon.

”Oli kesä ja satoi todella kovaa. Poikaystäväni ilmestyi yllättäen kotiovelle ja veti minut ulos mukaan. Siellä me juoksenneltiin sateessa ympäri kylää ja pitkin rantateitä. Ei se ehkä romanttista ollut, mutta todella ihanaa.”

5.  Sauna herättelee aisteja

SaunassaSaunaihmisille sauna herättelee aisteja ja rentouttaa kehoa. Rakkaan kanssa yhdessä vietetty saunailta saunajuomien kera mahdollistaa pienen hetken yhdessäoloon. Kaupungissa kaikilla ei ole mahdollisuutta päästä oman saunan lämpöön, mutta tarjolla on myös vanhoja tunnelmaisia yleisiä saunoja. Romantiikkaa voi hakea paikallisesta kaupunkisaunasta, jossa palveluun kuuluu pesijä tai sitten hakeutua vaikka järven rannalle yleiseen savusaunaan.

Muista myös kivana lisänä saunatuotteet kuten mutanaamiot, ihoa pehmentävä saunahunaja ja saunatuoksut. Kiukaalla voi kuumentaa foliossa myös perinteiset makkarat nautittaviksi jäähdyttelytauolla.

”Vuosia sitten laitoin saunan lämpenemään ja sitä odotellessa sytytin satakunta tuikkukynttilää saunaan, pesuhuoneeseen ja takkahuoneeseen. Sitten hain viinipullon kylmästä odottelemaan ja laitoin pienen saunapalan valmiiksi.”

6. Musiikki arjessa

Vaikka musiikki ei olisikaan sinulle elinehto, voi se oikeassa tilanteessa toimia hyvänä tunnelmanluojana.

”Laitoin musiikin soimaan hiljaa ja otin silloisen tyttöystävän syliin, sitten vain tanssittiin hiljaa parin biisin ajan.”

”Tulin töistä kotiin ja kiukuttelin väsymystäni. Poikaystäväni pyysi käymään makuulle sängylle, laittoi musiikkia soimaan, haki jääpaloja ja hieroi ainakin tunnin selkääni, jääpalojen kanssa. Loppupäivänä ei kiukuttanut yhtään.”

”Poikaystäväni laittoi musiikkia soimaan hiljaa taustalle, otti minut syliinsä ja lauloi hiljaa korvaani ja silitteli hiuksiani. Romanttisinta mitä olen ikinä kokenut.”

7. Hiero rakkaasi rennoksi

HierontaKukapa ei nauttisi kunnon hieronnasta? Vaikka koulutusta hieronnasta ei olisi, voi väsynyttä vartaloa rentouttaa jo pehmeällä kosketuksella ja silityksellä. Hyvänä lisänä hieronnassa toimii varta vasten kehitetyt hierontaöljyt, joita on mahdollista hankkia myös hajustettuna erilaisilla aisteja herättelevillä tuoksuilla. Tunnelmaa luovat tietysti aina myös kynttilät ja hämärähuone.

Taustalle voi laittaa soimaa rentoutusmusiikkia, jota löytyy vaikka kirjastosta, jos ei omissa kokoelmissasi sitä ole. Hierottava on hyvä pitää lämpimänä ja jo käsitellyt kohdat voit peittää pehmeällä peitolla. Aina yhteyden luomiseen ei tarvita sanoja, vaan kosketus kertoo jo paljon enemmän.

8. Kävelylenkki luonnossa

Rannalla tai luonnossa kävely käsi kädessä on vanha klassinen romanttinen tapa. Myös kaupungin melskeestä löytyy kauniita seutuja, joissa voi nauttia vanhojen talojen ja puistojen idyllisyydestä.

Kävelylenkin varrelta voi etsiä jo valmiiksi sopivan pienen kahvilan, jossa voi pistäytyä levähtämässä. Ulkoilualueiden yhteydestä löytyy usein pieniä kahviloita, joissa pullat leivotaan itse ja kahvi on aina lämmintä.

9. Tanssiminen

Vaikka tanssijalkaa ei ikinä vipattaisikaan, arjessa voi nauttia pienestä nojailusta. Tanssimiseen ei tarvita polkka-askeleita tai musiikkia, vaan hiljaisuus ja luja ote toisesta riittävät.

”Meillä on välillä mieheni kanssa tapana tanssia hetki hitaita arjen askareiden lomassa. Se on muodostunut spontaaniksi tavaksi, että toinen voi hetkeksi ottaa toisen syliinsä vaikka keittiössä ja sitten pidetään tiukasti kiinni ja liikutaan hitaasti halauksessa”

10. Yhteinen aika on rakkautta

Yhteinen aika oli se sitten tunteja tai minuutteja on merkityksellistä. Katseeseen ja kosketukseen ei tarvita vaativia lastenhoitojärjestelyjä tai vaivannäköä. Toisen silittäminen voi olla juuri se mitä tarvitaan, kun arki painaa päälle niin, että on valmis romahtamaan.

Työntekoa suhteen eteen

KynttilätUsein puhutaan työnteosta suhteen eteen, mutta loppuen lopuksi, mitä sillä oikein tarkoitetaan? Ei kai pitkän työpäivän jälkeen tarvitse lähteä vielä kotiin raatamaan?

Työnteolla pääpiirteissä tarkoitetaan sitä, että suhteelle löytyy arjessa pieniä hetkiä aikaa, jolloin ehtii antaa kumppanille huomiota ja mahdollisuuden keskustella omista jutuista, jotta yhteys rakkaaseen säilyy. Koko termi työnteosta tulisi jo heittää romukoppaan ja lopettaa turha ahdistelu parisuhdetyöllä.

Rakkaus antaa huomiota ja kuuntelee arjen mahdollisuuksien mukaan. Pieni katse tai kosketus riittävät kertomaan, että ”mä olen tässä yhdessä sun kanssa ja lähellä”.

Pieni parisuhdekoulu

Mannerheimin lastensuojeluliitto on koonnut pariskunnille työkirjan ”Pieni parisuhdekoulu”. Kirjassa on tehtäviä, joiden tekeminen yhdessä voi piristää suhdetta ja muistuttaa parille suhteen hyvistä puolista ja vahvuuksista. Tässä tiivis vinkkilista suhteen huollosta:

1. Suhteen hoitamisessa on tärkeää yhteisen ajan varmistaminen. Pienet hetket kahdenkesken vahvistavat yhteenkuuluvuutta.

2. Olkaa tarpeeksi usein yhdessä koko perhe: laittakaa ruokaa, pelatkaa, leikkikää, touhutkaa, hassutelkaa. Lasten läsnä ollessakin voi parisuhteelle ottaa oman tilan vaikka pienillä hellittelyillä.

3. Kunnioittakaa toisianne ja toistenne mielipiteitä, vaikka olisittekin eri mieltä.

4. Varatkaa silloin tällöin ilta tai viikonloppu yhdessäoloon. Illan voi toteuttaa niin, että kumpikin vuorollaan toimii järjestäjänä.

Mikä on sinun romanttisin kokemuksesi? Voit kertoa sen kommenttiosioon ja antaa muille Elleille vinkkejä arjen piristämiseen!

Romanttinen menu

Parisuhteen piristäminen seksiviesteillä

Pieni parisuhdekoulu

Teksti: Tarja Vilén

(Lähteet: Romanttiset kokemukset on kerätty eri lähteistä lukijoilta ja keskustelupalstoilta)

Joko tilaat Ellien viikkokirjettä?
Tilaajana saat Ellien tuoreimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi kerran viikossa (katso mallikirje).

 

4 lukijaa on pitänyt tästä artikkelista.

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Parisuhteessa syötteet:

kommentit

Juttuja aiheesta
Elämän pelastajat: Hyvää oloa arkeen! (08.06.2009, Ellit)
Keskusteluja aiheesta
Seisokki saunassa (12.12.2009, Ellit, seksi)
Koristelut (24.11.2009, Ellit, juhlat)
kokemuksia naishierojista (22.11.2009, Ellit, seksi)
1.

Meillä on vaimon kans 3 yhteistä lasta….3 v tyttä 5v poika ka 12v murrosikänen tyttö. Yhteistä aikaa ei juurikaan jää, mutta ku jää ni sitte köyritään. Nykyään tosin harvemmin ku nuorempana, ehkä 4-8 kertaa viikossa.

2.

Meillä 4v, 2v3kk ja 8kk nukkumassa, mä koneella ja mies telkkarin ääressä. Siis EI NÄIN vaan koneet sulki ja kullan kaiknaloon! Aikaa on, pitää älytä käyttää sitä.

3.

Perttilän vaimoa kyllä ihmettelen, miten haluaa olla moisen miehen kanssa, joka köyrii vaimonsa kanssa, ei rakastele!!!?? Vaimoraukka.. =(

4.

Meillei harrasteta ollenkaan enää seksiä..olen 43 ja mies 44v, se loppui jo kun olin 35 v:))

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös