38. Onnellinen mies (24/99)
2.6.2008
Teppo
Niin pysyvät nämä kolme: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Mutta suurin niistä on tasa-arvo. Valitettavasti. Kun veljeys ja tasa-arvo törmäävät, veljeys väistää kuin pyöräilijä Kauppatorin pyörätiellä haahuilevaa tätiä: pakon edessä ja kiroten. Vanhoina hyvinä aikoina tasa-arvo tarkoitti, että jokainen mies on tasa-arvoinen muiden miesten kanssa (mikä ei luonnollisesti sekään ole koskaan pitänyt paikkaansa), mutta jonkun kammottavan historiallisen virheen vuoksi se on alkanut tarkoittaa sitä, että naisten on oltava samaan aikaan naisia ja miehiä, kun taas miehet eivät saa olla kumpiakaan.
Miehellä on kolme biologista tarvetta, joiden tyydyttäminen on onnellisen elämän perusedellytys: siementää, metsästää ja taistella. Naisella taas on tarve perustaa pesä, pitää se siistinä ja hoivata pieniä ja suloisia olentoja, joilla on suuri pää ja suuret silmät. Jonkin hämmästyttävän ovelan juonen avulla naiset ja muut sosialistit ovat muokanneet naisten tarpeista yhteiskunnallisesti ja moraalisesti hyväksyttyjä ja toivottuja tavoitteita samalla, kun miesten tarpeista on tehty joko tarpeettomia, epähaluttavia tai suorastaan tuomittavia.
Miehelle tarve nostaa minihameessaan takapuoltaan keikuttava hedelmällisen näköinen nainen samantien lähimmän auton konepellille ja naida siinä paikassa molemmilta taju kankaalle on yhtä perustavaa laatua, kuin naisten tarve vilkutella vaunuissaan jokeltaville rumille ihmisraakileille ja sanoa: ”gugelibubelibuu”. Sen, että me miehet olemme yhteiskuntasopimuksessa luvanneet olla toteuttamatta itseämme kysymättä minihameen omaa mielipidettä ensin, on oltava riittävä myönnytys. Mikäli nainen sattuu itse olemaan halukas, ei tervettä miestä voi enää syyllistää tapahtumasta sen enempää kuin lapsille jokeltelevaa naistakaan.
Nainen harvoin pistää pahakseen sitä, että mies hiippailee hänen puolestaan yöllä alakertaan tarkistamaan oven narahdukselta kuulostaneen ääneen aiheuttajaa, mutta unohtaa arvostaa sitä, kun mies ylläpitää kykyään puolustaa laumaansa painimalla lankomiehen kanssa juhannuksena naisen japaninhappomarjapensaassa. Luulen, että tämä kaikki on jotenkin yhteydessä käsitteeseen: naisen logiikka.
Ihminen tulee onnelliseksi toteuttaessaan itseään ja omaa tarkoitustaan. Naisia on siunattu sillä lahjalla, että naiseuden toteuttaminen on mahdollista perinteisin keinoin modernissakin maailmassa, mutta me miehet joudumme etsimään mammutinmetsästykselle ja sotaretkille korvaavaa toimintaa esimerkiksi golfin pelaamisen tai formuloiden seuraamisen parista.
Suloisen raukea onnellisuus laskeutuu suomalaisen pientalon sunnuntairauhaan, kun talon emännälle sallitaan itsensä toteuttaminen pesää siivoilemalla sekä lapsia hoivaamalla samalla, kun isäntä hakee sisäistä miehuuttaan kalastelemalla tai seuraamalla EM-futista televisiosta. Tällainen onnellisuus on kuitenkin pelkkää harhaa, jonka meille paljastaa pian paikalle ryntäävä tasa-arvovaltuutettu. Hän pakottaa miehen kylpyhuoneeseen pesemään kuopuksen kakkapyllyä ja naisen kylmään virtaan tappamaan limaisia kaloja. Hetken kuluttua he molemmat taas muistavat, että elämä on todellisuudessa ahdistavaa sekä merkityksetöntä ja ainoa tarjolla oleva lohtu on lupaus siitä, että jonain päivänä se sentään meiltä itsekultakin päättyy. Tasa-arvoviranomainen voi siis todeta tuiman tyytyväisenä maailman olevan jälleen hieman ankeampi paikka elää. Sukupuoliroolit nyt kun kertakaikkiaan eivät ole mikään naurun asia!
Suurin este todelliselle tasa-arvolle parisuhteessa on kuitenkin se, että naisella on lähes aina suhteessa kaikki valta. Minun on hyvin vaikea keksiä esimerkkiä pariskunnasta, jossa naisella ei olisi lopullinen sananvalta siitä, mikä parin yhteinen näkemys mihin tahansa asiaan on. Mikäpäs siinä, jollainhan se valta on oltava. Vain täydellinen idiootti perustaisi yrityksen, jonka osakkeet jakautuvat kahden osakkaan kesken täsmälleen 50-50. Vaikeaksi asian tekee kuitenkin se, että parisuhteen molemmat osapuolet joutuvat näkemään valtavasti vaivaa, ettei asioiden todellinen tila paljastuisi heille itselleen.
Viimeistään avioliittolupauksen jälkeen nainen kuitenkin alkaa käyttää yhtiön allekirjoitusoikeuttaan puhumalla omista mielipiteistään monikon ensimmäisessä persoonassa.
- Me olemme kyllä sitä mieltä, että Suomen kesä on niin kaunis ettei täältä kesällä kannata mihinkään lähteä, perustelee nainen ystävilleen sitä, että perhe viettää kesäloman vaimon vanhempien kesämökillä.
- Vaimo haluaa viettää kesän Suomessa, selittää mies samaan aikaan omille kavereilleen kesäsuunnitelmia saunan puolella. - Ja onhan se kyllä lastenkin kannalta hyvä niin, hän järkeilee perään ja muut nyökyttelevät myötätuntoisesti.
On olemassa kahdenlaisia naisia. Toiset saavat tahtonsa läpi itkemällä ja nalkuttamalla kun taas toiset tekevät sen hymyilemällä ja viekoittelemalla. Lopputulos on periaatteessa sama, mutta ensimmäisen naisen tahtoon taipuva mies on onneton samalla kun toisen naisen tahtoon taipuva mies on onnellinen. Olettaisin, että myös jälkimmäinen nainen itse on ensimmäistä naista onnellisempi, mutta tällaisesta asiasta on tietenkin vaikea olla aivan varma. Se on kuitenkin varmaa, että jälkimmäinen menetelmä on huomattavasti ensimmäistä tehokkaampi. Pelottavan paljon tehokkaampi.
Kirjani viimeistelyvaiheessa tapasin Lost & Foundissa Ullan, jonka olemus lupaili heti jotain selvästi tavoittelemisen arvoista. Ullassa yhdistyivät poikkeuksellisella tavalla ylpeys omasta sukupuolesta sekä kyky kantaa omaa vartaloa seksikkäästi ystävällisyyteen ja avoimuuteen lähestyviä miehiä kohtaan. Ulla ei ollut nuorin eikä kaunein paikalla olevista naisista, mutta hän tiesi olevansa herkku ja antoi tämän tiedon tuoman itsevarmuuden valaista ympäristöään kuin paritteluhaluinen kiiltomatonaaras. (Eivätkä kireät, mustat nahkahousutkaan millään lailla vähentäneet naisen haluttavuutta silmissäni.)
Ulla näytti ottavan jokaisen tarjokkaan ystävällisesti vastaan, mutta lähetti heidät nopeasti ja aivan yhtä ystävällisesti tiehensä heti kyllästyttyään. En osannut arvioida, mitä Ulla haki, mutta vaikutti siltä, että tämä arpa olisi ainakin nopeasti katsottavissa.
- Moi, oletko sä hetero? minä kysyin.
- No heipä hei, olen minä. Ainakin enimmäkseen, Ulla vastasi.
- Kiva juttu.
- Entä jos en olisi?
- Jaa-a… Tietäisinpä sitten olla tuhlaamatta sinuun liikaa aikaani.
- Röyhkeä mies.
- Olenko?
- Olet, mutta se toimii. Jatka vain!
Liian hyvä alku tuottaa yleensä paineita. (Sanotaan vaikka, että satut aloittamaan blogin, jonka ensimmäiset tekstit saavat aivan erityisen lämpimän vastaanoton.) Silloin kun ei enää oikein jää tilaa ylittää itseään ja kohde joutuu ennemmin tai myöhemmin pettymään. Asiakkaan odotukset pitäisi aina ylittää vain marginaalisesti. Kaikki muu vain ulosmittaa tulevaisuuden pelivaraa ilman varsinaista hyötyä. Onnistuin kuitenkin joten kuten viihdyttämään Ullaa reilun tunnin, jonka jälkeen hän itse ehdotti, että jatkaisimme iltaa hänen luonaan.
Ulla ei ollut aivan tavallinen nainen, mutta mikään ei kuitenkaan valmistanut minua siihen, mitä Ullan luona kohtasin. Ja joka luulee nyt arvaavansa, on hänkin väärässä. Seksi ei ollut mitenkään erityisen poikkeuksellista. Makuuhuone antoi kyllä takorautasänkyineen ja massiivisine kynttilänjalkoineen ymmärtää, että yllättäviäkin ehdotuksia voisi tulla vastaan, mutta kun ei niitä tullut, en alkanut sellaisia kyselemäänkään. Seksi oli joka tapauksessa hyvää, kiihkeää ja äänekästä eikä minulla ollut mitään valitettavaa. Ulla jäisi varmasti listalle numeroksi (25/99), jonka uusiminen ei olisi lainkaan vastenmielistä, jos sellaiseen tilaisuus ja aikaa sattuisi syntymään. Session aikana nainen puhui mielellään rivoja ja kertoi selvästi ääneen, mitä toivoi minun milloinkin tekevän. Eipä kuitenkaan mitenkään ennenkuulumatonta sekään.
Vasta lopetettuamme huomasin sisustuksessa jotain, joka ei aivan tuntunut kuuluvan huoneeseen.
- Ai sulla on lapsi, minä totesin.
- Eikä ole, kuinka niin?
- Eikös tuo ole itkuhälytin, kysyin ja osoitin yöpöydällä olevaa aivan selvää Philipsin itkuhälytintä.
- Ai niin tuo. Se on minun miestäni varten.
Silloin tällöin joku pääsee yllättämään niin, että ajatukset kertakaikkiaan tippuvat hetkeksi raiteiltaan. Useimmiten osaan sentään ennakoida lähitulevaisuutta kohtuullisella menestyksellä, mutta kun keskustelu kääntyy aivan yllättäen suuntaan, jota en tiennyt edes olevan olemassa, saattaa jo hieman maailmaa nähneeltäkin päästä tahaton ähkäisy.
- Öh… minä sanoin ja yritin löytää keskustelusta kohdan, jossa voisin hypätä uudestaan kyytiin.
- Hän kun niin tykkää kuunnella, Ulla jatkoi. - Pikku otus parka.
- Sinä siis… tai siis… sinun miehesikö kuuntelee meitä jossain? kysyin ja vilkuilin ympärilleni peläten näkeväni jossain myös videokameran punaisen varoitusvalon.
- Hmm-mm. Minä lukitsin hänet vierashuoneeseen ennen kuin lähdin ja siellä se oma kultini nyt istuu ja kuuntelee. Luultavasti runkkaisi samaan aikaan, jos ei olisi köytetty.
- Ahaa, minä sanoin kun en keksinyt muutakaan. - Vai niin… jatkoin. - Ahaa, sanoin hetken päästä uudelleen. - Siis ihan vapaaehtoisestiko se…
- Oi, sehän oikein itse tätä minulta pyytää! Pelkää parka ettei yksin minulle riitä… Ja on tietysti siinä ihan oikeassa myös, Ulla sanoi ja nauroi sydämellisesti.
- Noh… jaa… kai sitä tyhmempiäkin juttuja on… En nyt kyllä ihan heti keksi yhtään, mutta varmaan keksisin kyllä, jos oikein alkaisin miettimään.
Minusta alkoi tuntua, että olisi aika lähteä. Ulla kysyi enkö haluaisi nähdä hänen miestään ja minä kieltäydyin kohteliaasti. Aivan samoin kuin tunnen kipua nähdessäni toista miestä potkaistavan munille, olisin kokenut kollektiivista nöyryytystä nähdessäni perheen pään tilan. Kiittelin kovasti miellyttävästä ja mielenkiintoisesta illasta, mutta lisäsin aivan yllättäen juuri muistaneeni, kuinka aikainen herätys minulla aamulla olisikaan ja paljon muitakin hyviä syitä poistua omille teilleni.
Taksin takapenkillä kotiin päin matkatessa oivalsin, ettei Ullan miehessä ollut mitään erityisen poikkeavaa. Ulla itse vain oli sikäli poikkeuksellinen nainen, ettei häntä kiinnostanut olla sukupuoleton ja tasa-arvoinen olento, vaan hän oli valmis hyödyntämään kaikki ne edut, jotka saattoi saada olemalla vain ja ainoastaan nainen. Loppujen lopuksi useimmat miehet olisivat todennäköisesti aseettomia Ullan edessä. Ulla ei kanssasisarien tavoin teeskentele, että hänen mielipiteensä olisi pariskunnan yhteinen ja siksi oikein, vaan myöntää suoraan, että hänen mielipiteensä yksin on oikein.
Tänäkin iltana kai jossain joku Kolehmainen tai Saastamoinen köytetään kiinni patteriin, kun rouva lähtee illaksi seikkailemaan. Jostakin syystä ajatus ei lakkaa häiritsemästä minua. ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo” kirjoitan ensimmäiseen kappaleeseen. Pysähdyn. Kaadan itselleni ison lasillisen viskiä, sillä tätä lukua en aio kirjoittaa selvin päin. Vapaus. Sitähän se kaikki on.
Teppo M
Joko tilaat Ellien viikkokirjettä?
Tilaajana saat Ellien tuoreimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi kerran viikossa (katso mallikirje).
- 1.
-
Vaikuttavaa! Aamu sarastaa, nyt hyvillä mielin nukkumaan. Teppo, olet vaikuttava sanailija. Liberté!
- 2.
-
Parhautta!
- 3.
-
Saa sitomisleikitkin ihan uuden merkityksen tuon jälkeen :D
- 4.
-
Miksi otsikko on muodossa 24/99 eikä 24/100?
- 5.
-
”Miksi otsikko on muodossa 24/99 eikä 24/100?”
Syy kerrottu selvästi aiemmassa kirjoituksessa. - 6.
-
:D pitkästä aikaa. Kyllä se siitä. Ja 99 tosiaan, wha?
- 7.
-
Jo riman yläpuolella pysytteleminen uhkaa fysiikan lakeja, joten nähdäkseni ihan kauheaa hätää ei ole. Ja minä kun jo pelkäsin, että olisit luovuttanut.
- 8.
-
Eihän nämä lopu tähän, eihän ?
- 9.
-
99 siksi, että R antoi tiputtaa oman emäntänsä listalta. Ei siis R:n emäntää höylätty, mutta kun olisi antanut ja Teppo antoi kaadon mennä ohi (ymmärrettävistä syistä) niin R antoi listalta yhden numeron pois. Vähän noin niin kuin hyvityksenä.
Aikamoinen on tuo Ulla! Ei meillä onnistuisi!
Terveisin tossun alla oleva nainen joka ei sanele miten tehdään… Kai…
- 10.
-
Whow! Filosofinen, jännittävä ja tuolilta heittävän yllättävä! Tietenkään tarinan yllätys ei ole kirjoittajan ansiota, vaan Ullan, mutta yhtä kaikki, hieno tarina!
- 11.
-
Naulan kantaan jälleen kerran! Tämänkertainen lopetus oli myös hyvin hauskaa luettavaa :)
Tuo 99 numero juttu paljastaa kuinka paljon ajatuksettomia lukioita Tepolla onkaan.
- 12.
-
Teppoooo-oooh!
- 13.
-
Alkuosan pohdinnat olivat loistavia! :) Viisautta :)
Loppuosassa jäi vähän sellainen vaikutelma, että Ulla oli pistänyt miehensä patteriin ainakin puoliväkisin. Eiköhän todellisuudessa tuollaiset kuviot ole usein alistujan halua toteuttaa fantasioitaan joihin sitten toinen (Ulla) suostuu.
- 14.
-
Samaa vanhaa jaaritusta, uudenlaisin sanakääntein. Nainen aliarvioidaan näppärästi vitsaillen ja mies asetetaan luomakunnankruunuksi.Pelkkää kliseistä, sovinistista sontaa - kaiken sananäppäryyden takana ja sehän tuntuu myyvän…
- 15.
-
”Nainen aliarvioidaan näppärästi vitsaillen ja mies asetetaan luomakunnankruunuksi.Pelkkää kliseistä, sovinistista sontaa - kaiken sananäppäryyden takana ja sehän tuntuu myyvän…
Minua et hämää”
…mutta pillua kyllä antaisit Tepolle, jos se sinuun päin edes vilkaisisi.
- 16.
-
Kiitos, Teppo, jälleen siitä pienestä hymystä jonka saat kerta toisensa jälkeen loihdittua minunkin pärställeni.
Jatka samaan malliin! - 17.
-
Hah, ei kukaan vaan voi puhua noin. Ymmärrän Tepon egon pönkityksen tarpeen, mutta minulle tulee näistä aina enemmän ja enemmän kuva ihmisestä, joka ei ole seksiä harrastanut, tai sitten ei ole koskaan oikeasti tajunnut sen ideaa. Minusta on muutenkin väärin naiselta tuolla tavalla hyväksi käyttää miestä.
En tiedä muista, mutta en ainakaan itse naisena ole koskaan uskonut tähän naisen ja miehen väliseen tasa-arvoon, eikä kukaan mies ole vielä itse pystynyt sulkemaan omaa sukupuoltaan pois, enkä minä naiseuttani, joten tuossa asiassa Teppo on oikeassa, vaikka tässäkin hän puhuu kuin kukaan nainen ei asiaa olisi koskaan tajunnut.
- 18.
-
Tepon tuntemuksia ja kirjoituksia on varmasti moni mies odottanut julkisesti kuultavaksi, minäkin. Voi olla että Tepon ajatukset naisista ovat yleistäviä, mutta tarkkoja arvioita keskiarvosta. Miehen näkökulmasta homma toimii noin, jos osaa analysoida. Kiitokset tästä!
- 19.
-
Onneksi meillä on Idasa. Ymmärrämme asettaa Tepon tarinat oikeaan kontekstiin.
Voi Idasa raukka. Kuvassasi näytät fiksulta, mutta olet tyhmä kuin saapas. Esität nörttiä, mutta blondi näkyy altaa ja sanoo bää.
- 20.
-
Judge, eiköhän se ole selvää, että Ida ei ole kovin empaattinen ihminen. Hän ei tunnu oikein osaavan asettua kenenkään toisen asemaan, ajattelemaan miltä jostakin muusta tuntuu. Tuskinpa eläytymiskykyinen ihminen ylläpitäisi sivustoa, joka keskittyy juoruamaan julkkiksista. Silloin nimittäin saattaisi tulla mieleen, että miltähän näistä huvituksen lähteistä mahtaa tuntua heidän elämänsä rääpiminen. (Tässä muuten hyvä kirjoitus englanniksi entiseltä juoruajalta, nuorelta naiselta, joka päätyi itse kohteeeksi: http://www.nytimes.com/2008/05/25/magazine/25internet-t.html?_r=1&oref=slogin )
Tästä luonnollisesti seuraa, että Ida ei osaa myöskään kuvitella, mitä saattaisi miettiä ja tuntea häntä vuosikymmeniä vanhempi, toista sukupuolta oleva ihminen. Varsinkaan hän ei osaa ajatella, mitä Teppo saattaisi sanoa tilanteessa, jossa hän on yhtäkkiä lyhyen ajan sisällä nainut 10 kertaa niin montaa eri naista kuin koko aiemman elämänsä aikana. (Ei siihen kyllä kovin moni muukaan kommentoija tunnu pystyvän, päätellen kaikista juttujen aitouden epäilijöistä.)
En usko, että Ida sinänsä erityisesti hakee (tavallista enempää) huomiota meiltä näillä jutuillaan, kunhan kommentoi itselleen luonteenomaisella tavalla Tepon aina kiinnostavia selostuksia (sillä kovin kiinnostavia niiden täytyy hänenkin mielestään olla, niin ahkerasti hän jaksaa täällä meitä muistaa). Jättämällä ne huomiotta välttynemme niiden enemmältä tuotannolta – aina yhden episodin verran.
Ida, jos haluat vähentää ihmisten väsymistä sinuun näissä kommenteissa, ole hyvä ja päätä, kumpaa sivustoa haluat mainostaa ja tyydy käyttämään sitä Idasa-tekstin linkkinä. Kahden linkin mainostaminen joka kommentissasi antaa aika tyrkyn ja halvan vaikutelman. Tekstisi on jo itsessään provosoivaa, on vaikea olla ajattelematta, että kaksilinkkisyys ei olisi tahallista ärsyttämistä. Vaikket sitä tarkottaisikaan. Toisaalta se, ettet ole tätä itse pannut merkille – huolimatta useista huomautuksista – sopii kyllä täysin siihen kuvaan, joka sinusta on muodostunut.
- 21.
-
Pif, I'm speechless.
Ja vähän aaltoja tähän väliin..Se siitä, nyt itse blogiin. Tai no mitäpä siihen sanomaan, totta joka helkutin sana.
Jätkä alotti pelkällä blogilla jostain fucking vedosta, mikä normisti unohdetaan sitten aamulla krapulassa, ja sai aikaan tuottavan mestariteoksen! Fucking awesome man.
17. et oo tainnu vähää aikaa saada? Mä ainakin pyöritän miehiä ja vois jopa sanoa, että käytän hyväks. Mut niinhä ne miehet tekee naisillekin? Pitääkö miettiä aina sukupuolten välisiä eroja? Ihminen on ennenkaikkea YKSILÖ = perimä + ympäristö. Joten edellisen lauseeni myötä ymmärrän myös pointtisi.
Niin ja jos seksin ideasta puhutaan, niin se voidaan käsittää niin monella eri tavalla, joita kukin pitää sitten itse oikeina tai väärinä. Joillekin se on elämää suurempaa, toisille kiusallista kun taas joillekin sama asia kuin syöminen. Edelleen riippuen yksilöstä.Asian pääpointti:
Kyllä mä antasin ”Tepolle” jo pelkkien tekstien perusteella. - 22.
-
Olinko eka? Olinko?
- 23.
-
21 mainitsi antamisesta pelkkien tekstien perusteella…
Minäkin antaisin!
Enkä sen vuoksi, että haluaisin olla yksi sadasta tai kokea konkreettisesti sen, mistä mies kirjoittaa. Onpahan vain niin, että ei tämän kaltaista tekstiä ja pohdintaa usein kuule / lue… Miehen suusta / kynästä…
Tekemällä siis normi-yleistyksen lukukokemuksistani; Teppo kohottaa mielikuvaani Miehestä sekä miehisestä älykkyydestä. =)
- 24.
-
Toivotaan sitten, että neti numero 23 olet lesbo… ;)
- 25.
-
Kommentti 20 on jotakuinkin parhain, fiksuin ja osuvin kommentti ikinä. Pärjää jopa melkein Tepolle.
On surullista, että suuri osa näiden kommenttien kirjoittajista provosoituu niinkin helposti jonkun 20-vuotiaan, huomattavasti keskimääräistä vähemmän älykkään naisen, kommenteista ja tämän lisäksi vielä erehtyy luulemaan että loogisilla ja hyvin perustelluilla argementeilla ko. henkilö olisi joten kykenevä ymmärtämään miten tämä maailma oikeasti toimii.
Toisaalta, vanhana ”keskustelufoorumien” suurkuluttajana ymmärrän ettei tämä ole mitenkään uusi ilmiö. Mutta surullista se on silti.
Keskustelkaa Teposta (ja siitä kuinka mahtava tyyppi hän on) ihmiset!
- 26.
-
Aivan mahtavaa tekstiä taas kerran!
Oon niin koukussa koko blogiin että huh huh.. ;DUseemmin ku Teppo vaan jaksaisi laittaa tekstiä tulemaan.. tai no sehän vaatisi kyllä useempia kaatoja, mutta juu.. sitten olisin kyllä vieläkin tyytyväisempi.. :D
Aivan mahtava persoona kyllä tuo Teppo, vaikka naisista aika yleistäen puhuukin.. Mutta eikös se niin mene, että poikkeus vahvistaa säännön ;)
- 27.
-
Kiitokset Teppo, oikein viihdyttävää! Pitkästä aikaa.
- 28.
-
Pöyristyttävää, miten suuri merkitys voi tällaisella roskablogilla olla niin monen ihmisen elämässä. Sosiologisesti katsottuna tämä on suorastaan huolestuttavaa. Hankkikaa nyt, hyvät ihmiset, itsellenne todellinen, reaaliajassa oleva elämä.
- 29.
-
Mulla ainakin on hyvä reaaliaikainen elämä. Toista taitaa olla sinulla, 28?
- 30.
-
Teppo Darling!
Eikö vastaasi ole todellakaan sattunut naisia, joille ei riittäisi nuo elämän kolme asiaa, jotka niin modernistikin on mahdollista toteuttaa?? Kas, kun omassa ystävä-, työtoveri- ja naisliittolaisjoukossani nämä naiset ovat vähemmistö ja useimmat meistä kaipaavat pesän rakennuksen, jälkeläisten paapomisen ( sisältää miehestä huolehtimisen) ja koko katraan sotkujen siivoamisen lisäksi sitä antoisaa ja muitakin puoliamme esille tuovaa osaa elämää…
ps. mihin noista kolmesta tarpeesta luet naisen tarpeen hyvään seksiin?? ;) - 31.
-
Kommentoinpa minäkin nyt ekaa kertaa Tepon tekstiä. Olen tykännyt lukea näitä, mutta eihän näitä tarvitse tavata kuin piru raamattua, vaan voi lukea sillain vähän rennommin. Itsekin olen ollut aikoinaan piiitkässä parisuhteessa ja ymmärrän ihan täysin sitä (tosin naisnäkökulmasta), että oli alussa aivan fantastista päästä kokeilemaan yhden yön juttuja, sillä nuorena olin sellaiseen aivan liian estoinen, vähän vanhempana jo seurustelin, joten tietyllä tavalla oli hienoa huomata päälle kolmekymppisenä, että puhdasta itsekästä kiimaa on olemassa.
Teppo tokaisi, ettei hän tiedä parisuhteita, joissa nainen ei hallitsisi. Ehkäpä Teppo liikkuu eri piireissä kuin minä, mutta ainakin meillä avioliittoni aikoina mies päätti, milloin autot vaihdetaan, hän ei suostunut muuttamaan minnekään jne. Sepä sitten tosin olikin syynä eroon, kun minulla ei ollut sananvaltaa tärkeissä asioissa. Minä ainakaan en edes haluaisi suhdetta, jossa minun pitäisi päättää kaikista asioista ja jossa pitäisi koko ajan olla 24/7 yhdessä, vaan kyllä hyvä parisuhde antaa tilaa olla itsenäisesti yhdessä onnellisina ja intohimoisina.
Minä olen normaali nainen, jolla on omat biologiset vietit. Näinollen minulla on kaksi lasta. Vaikka he ovat elämäni tärkeimmät asiat, niin siitä huolimatta lasten lisäksi haluan elämääni muutakin kuin vain sitä. Työ, ystävät, sukulaiset, parisuhde, harrastukset jne ovat niitä, jotka ovat tärkeitä (huom! ei tärkeysjärjestyksessä nuo asiat…). Siivous ainakin on sellainen asia, että mielihyvin antaisin sotkujen siivoamisen jonkun toisen tehtäväksi…
- 32.
-
”Nainen harvoin pistää pahakseen sitä, että mies hiippailee hänen puolestaan yöllä alakertaan tarkistamaan oven narahdukselta kuulostaneen ääneen aiheuttajaa, mutta unohtaa arvostaa sitä, kun mies ylläpitää kykyään puolustaa laumaansa painimalla lankomiehen kanssa juhannuksena naisen japaninhappomarjapensaassa. Luulen, että tämä kaikki on jotenkin yhteydessä käsitteeseen: naisen logiikka.”
Itseasiassa naisen arvostuksen puute jälkimmäisessä asiassa perustuu kylmään järkeilyyn. Mies joka on tarpeeksi tyhmä pyöriäkseen japaninhappomarjapensaassa, ei todennäköisesti sijoitu kovin korkealle esim. Mensan testeissä. Kun nainen sitten illan päätteeksi yrittää poistaa miehestään noin tuhatta pientä piikkiä, joista jokainen aiheuttaa tulehduksen, saattaa hän miettiä miehen vaihtamista ns. parempaan.
- 33.
-
”Pöyristyttävää, miten suuri merkitys voi tällaisella roskablogilla olla niin monen ihmisen elämässä. Sosiologisesti katsottuna tämä on suorastaan huolestuttavaa. Hankkikaa nyt, hyvät ihmiset, itsellenne todellinen, reaaliajassa oleva elämä.”
Nro 28, veit sanat suustani. - 34.
-
Alun ”kliseinen” filosofointi -vaikka onkin kieltämättä totta- ei paljoa lupaillut; meinasin jo lopettaa lukemisen siihen paikkaan, mutta onnekseni en lopettanut. Aina vaan jaksat yllättää, mikä on todella kunnioitusta herättävää. Varsinkin ottaen huomioon sen, miten vaikeaa on jatkuvasti ylittää itsensä. Taas kerran mahtavaa juttuu!!! Ei voi muuta kuin nostaa hattua ja toivoa että kirjasi menestyy!
- 35.
-
Tämä on paljon parempaa viihdettä kuin esimerkiksi salkkarit. Järkyttävää miten ihmiset eivät voi ymmärtää sitä että kaikkea ei pidä ottaa niin tosissaan, kuten esimerkkinä numero 28. Suosittelen nauttimaan elämästä, ja olematta vikisemästä turhanpäiväisistä asioista.
- 36.
-
Kannattaa aina miettiä miksi on tarpeellista puhua ihmisen älykkyydestä, tai iästä tekijänä, joka veisi minun kommenteilta pohjan.
Ihan keskusteluun kuuluvina pointteina nuo ovat äärimmäisen lapsellisia ja osoittavat, ettei teillä, jotka nyt haluatte minusta puhua ole oikeasti mitään järkevää sanottavaa juttuihini.
Kannattaa aina miettiä miksi se jotain loukkaa, että pidän julkkisblogia, josta en ole täällä edes oma-alotteisesti jauhanut, vaan kaikilla muilla on tarve puhua minusta.
Se on teidän ongelma, jos kokee sen tyrkyllä olemiseksi, että juttujeni perässä on linkki. Ei siinä ole mitään maagista voimaa, joka pakottaa klikkaamaan. Minä mainostan blogiani yhdellä linkillä ja te koette sen kamalaksi. En puhu jatkuvasti blogistani, vaan puhun Tepon blogista. Se ei ole spämmäystä.
- 37.
-
menen melkein veikkaamaan, että Ida on joku tepon hoidoista, ja suuttui hänelle sillä ei saanut vakituista sudhetta tai sitten teppo kirjoitti haestä jotain piiloilkeää.
- 38.
-
Jaa, että naisellako päällimäisenä tarve saada lapsia ja hoivata kotia? Karseeta yleistämistä! Minä ainakin käytän vapaa-aikani ennemmin harrastuksiin kuin pölypallojen pyörittelyyn ja kakkavaippojen vaihtamiseen, aivan kuten kirjoituksessa kuvattu mies kalassa. Tuon perheen ”idylli” oletettavasti kaatuisi siihen, että miehen täytettyä tarpeeksi kauan tarvettaan harrastaa viimein nainen heittäisi hyödyttömän ukon pihalle! Naisen laupeus ei ole loputon.
- 39.
-
Ida, myönnät itsekin mainostavasi blogiasi. Kommentoit täällä usein, ja kun joka kerta mainostat blogiasi, niin helposti saa sen vaikutelman, että pääasia sinulle on mainostaminen, ei kommentointi. Kyse ei ole siitä, tarkoitatko asian niin vai et, vaan siitä, että siltä se monista tuntuu.
Mikä siinä ärsyttää?
- Tämä on suosittu blogi. Se, että jatkuvasti näkyvästi mainostat täällä jotain, joka ei liity blogin aiheeseen, antaa kuvan, että tarkoituksesi on vain hyödyntää Tepon blogin suosiota. Vetää osa sivuston liikenteestä itsellesi – loisen tavoin.
- Mainoksesi ovat varsin silmiinpistäviä,
linkit ovat täällä punaisia harmaalla pohjalla. Niitä on vaikea jättää huomiotta, vaikka yrittäisi. Muuten, nimimerkkiisi upotettuna näin ei olisi.Yhdistyneenä kärjekkäisiin mielipiteisiisi nämä seikat nostavat monien karvat pystyyn, ja korjaat sen satoa näinä kommentteina.
Eihan se kamalaa ole, että mainostat täällä. Se on hieman ärsyttävää, ja siksi saat ärsyyntyneitä kommentteja. Ellet halua niitä jatkossakin, ehdotan edelleen, että tyytyisit yhteen, nimimerkkiin yhdistettyyn linkkiin. Luulen, että se vähentäisi blogiisi puuttuvia viestejä.
Ei se ainakaan minua loukkaa, että pidät julkkisblogia. Minusta se vain kertoo paljon sinusta. Samoin kuin sinnikäs mainostamisesi, jatkuvasti saamastasi palautteesta huolimatta. Nämä taas vaikuttavat siihen, millaisen vastaanoton ajatuksesi saavat. Väitän, että nämä asiat ovat merkityksellisempiä sinusta täällä syntyvässä kuvassa kuin esimerkiksi ikäsi. Olen pahoillani, että sinulle syydetään täällä ilkeyksiä, se ei varmastikaan kannusta sinua huomioimaan palautetta.
Tunnut toivovan, ettei bloginpitoasi kommentoitaisi (ainakaan ikävästi). Jos pidät sitä esillä, siitä puhutaan. Et voi valita vain positiivista julkisuutta. Kukaan ei voi. Ehdotan, että päätät, mikä sinulle on tärkeintä, toimit sen mukaan, etkä valita seurauksista. Niin niittää kuin kylvää. Päästäisiin tästä metakeskustelusta.
Aiemmin linkittämässäni New York Timesin jutussa muuten on julkkisbloggaajan kertomus siitä, miten se vaikutti häneen itseensä. Ajatuksia herättävää luettavaa.
- 40.
-
Ei per*ele Teppo. Alku oli hyvä kun tavoitteesta pidettiin kiinni. Nyt kirjan myynti ja naisille suunnattua lässytystä. Olisit keskittynyt vain naimaan ja jättänyt selittelyt pois. Taidan mielummin tilata Anna lehden vuosikerran.
PS. Nyt loppu tämän blogin lukeminen.
- 41.
-
Minulle tulee näistä aina enemmän ja enemmän kuva ihmisestä, joka ei ole seksiä harrastanut, tai sitten ei ole koskaan oikeasti tajunnut sen ideaa
- 42.
-
Minulle tulee näistä idasan kommenteista aina enemmän ja enemmän kuva ihmisestä, joka on saanut ihan ok seksiä vain yhdeltä ihmiseltä ja ajattelee tajuavansa sen idean.
- 43.
-
Tepon teksti, myös aiemmin, kuvaa naisen ja miehen välistä dynamiikkaa aivan älyttömän hyvin. Uskon vahvasti että tää kolahtaa parhaiten ihmiseen joka on: hieman varttuneempi, hyvin koulutetettu, maailmaa ja työelämää nähnyt, perhe-elämän ja mahdollisen eron kokenut nainen tai mies. Ei voi mitään junnut, mutta ikä tuo perspektiiviä, samoin elämänkokemus. Turha idealismi karisee.
mä oon auttamattomasti koukussa tähän blogiin ja kyllä, antaisin ;) sillä älykkyys on älyttömän seksikästä.
- 44.
-
Siis mitä, eikö ihmiset enää lue hyviä kirjoituksia ja kirjoja kun tällainen keskinkertainen Regina-teksti pseudoyhteiskunnallisuudella menee joillakin noin täydestä läpi.
Jos tämä on ihan oikeasti suomalaisen miehen ajattelua niin surullista on. Siis kliseisyydessään ja yksinkertaisuudessaan. Ja miten alku liittyy seksitarinaan? Yritetäänkö sillä jotenkin aatteellisesti perustella kyseistä ”hanketta”?
Ainakaan tämän osan perusteella en lähtisi lukemaan edellisiä.
Jatka seikkailuasi, itsepä näet millainen mies katsoo peilistä sen 99.:n jälkeen. - 45.
-
Siis voi tylsyys, miten määrittelet keskinkertaisuuden ja regina-tekstimäisyyden? ja en usko että kukaan tätä sinisilmäisesti uskoo (eli että menisi täydestä läpi), mutta hurraa-huutoja monen kirjoituksista täältä voi lukea. Alkuhan pohjustaa täydellisesti loppua, jos viitsit lukea tarinan ajatuksella.
- 46.
-
Teppoa tapaamatta vaikea sanoa, antaisinko ;)
Ajoittain ihan hyvääkin pohdintaa (sori Teppo), mutta jotenkin ahdasmielistä ja suppeaa ajoittain. Tasa-arvo (sukupuolten) on vaikea laji, eikä täydellistä sellaista kai voi ollakkaan. Varmasti aika lähelle voi päästä jos haluaa, ja kokee sellaisen tavoiteltavaksi.
Onko tasa-arvo = itsemäärämisoikeus; näin sen täältä olen ymmärtänyt, joistakin puheenvuoroista ;) - 47.
-
”keskinkertainen Regina-teksti”
Voiko tähän sanoa oikeastaan muuta kuin lol tai epic fail?
Keskinkertainen Regina-teksti ei vedä kymmeniä tuhansia lukijoita puoleensa.
- 48.
-
Loistavaa kerrontaa Teppo, todellakin!
Nyt kun kuitenkin näyttää vahvasti siltä, että olet sen kympin verran köyhempi mies, ehdottaisin jo seuraavaa vetoa ja mahdollisuutta tienata ne rahat takaisin.
Kuten olet jo varmaankin huomannut blogiisi ilmestyneistä kommenteista (naisten suista), olisit aika käypää valuuttaa naismaailmassa. Jossain vaiheessa julkaiset kuvasi täällä blogissa ja teet itsesi myös ulkonäkösi puolesta tunnetuksi ja lyöt jonkun kanssa sen saman kympin vetoa, että pystyt olemaan kaatamatta yhtään naista vuodessa. Olisi hienoa lukea niitä kertomuksia kuinka naiset (ja ne ketkä nyt kuvittelevat, että yleistän tämän tarkoittamaan kaikkia naisia, voivat unohtaa kiukkunsa ja olla kommentoimatta) tulevat itseään sinulle tarjoamaan ja kuinka pystyt heille vastaamaan kieltävästi. Jossain vaiheessa taatusti tulee sellainen pakkaus vastaan että taas on rahat hävitty ;-)
- 49.
-
Kuuminta hottista! Word, sanoisi ameriikan serkku.
- 50.
-
”Keskinkertainen Regina-teksti ei vedä kymmeniä tuhansia lukijoita puoleensa.”
Vetää Reginakin, luultavasti enemmän. Se on itseasiassa laadukkaampaa tekstiä, koska siinä saatetaan runkata hiusharjalla.
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 127 kommenttia.
Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion 100 Naista syötteet:
kirjoitukset
kommentit