Suomi jää ilman Rock Bandia?
15.5.2008
Miikka
Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Bilepelit, Peliala, Tapahtumat
Rock Band on peli, joka on maailmalla puhututtanut ja herättänyt kiinnostusta. Jenkit ovat rokanneet omansa ääressä jo puoli vuotta, Eurooppaan peli rantautuu ensi viikolla. Mutta vain valittuihin maihin. Entä meidän Rock Bandimme? Älä pidätä hengitystäsi.
Rock Band - mikäli joku nyt on asunut kiven alla viimeisen vuoden - on peli, jossa maksimissaan neljä pelaajaa pääsee leikkimään rokkibändiä soittamalla hittibiisejä rummuilla, kitaralla ja bassolla, laulajaa toki unohtamatta. Jenkkijulkaisun tapahduttua viime vuoden marraskuussa alkoi pitkä euro-odotus. Kun EA vihdoin tiedotti julkaisevansa pelin kuluvan kuun loppupuolella, innostus vaihtui epäuskoksi.
Pelin hintalappu EU-maissa on nimittäin poskettoman järkyttävä. Soittimista ja pelistään saa pulittaa yli 200 euroa, mikä aiheutti EU-pelaajien keskuudessa todellisen raivokohtauksen. Harmonix ja EA itse syyttelivät korkeasta hinnasta muun muassa toimituskuluja, mikä on surkuhupaisaa - pelin jenkkiversion kun voi ostaa yksityisasiakkaana kaikkine tulleineenkin selvästi EU-versiota halvemmalla. Lisäriemuna peli tulisi saamaan EU-alueella aluksi vain rajatun julkaisun, sillä rokkaus jäisi vain brittien, saksalaisten ja ranskalaisten etuoikeudeksi.
Todellinen synkeyden multihuipennus saavutettiin kuitenkin aiemmin tänään, kun erään pelifoorumin käyttäjät saivat Harmonixin edustajilta vahvistuksen näiden suunnitelmille muualla Euroopassa.
”Emme tule julkaisemaan peliä näiden kolmen maan ulkopuolella ainakaan lähiaikoina, mutta tulemme seuraamaan Rock Bandin menestystä Euroopassa. En voi sanoa muuta, sillä mekään emme tiedä vielä enempää”, kuului tyly kommentti.
Jotta näin tällä kertaa. Rock Bandin saapuminen Suomeen riippuu siis yli 200 euroa maksavan pelipaketin menestyksestä muutamilla rajatuilla alueilla. Kädet ristiin kyynärpäitä myöten, mutta realistisemmin VISA vinkumaan ja peli tilaukseen ulkomailta. Ainahan voi tietenkin myös toivoa, että Harmonixin edustaja olisi vain puhunut läpiä päähänsä, mutta pelin EU-rantautumisen muut vaiheet huomioiden uutiset tuntuvat uskottavilta. Voiko julkaisua enää pahemmin kädettää vaikka yrittäisi?
Lue lisää eDomesta
Rock Band: Timmyyyyyyyyyyyyyy!
Rock Band myöhästyy, rokki soi aikaisintaan huhtikuussa (päivitetty)
Itku ja parku: Rock Bandiä ei luvassa vieläkään Suomeen
Jenkit ostaneet kuusi miljoonaa biisiä Rock Bandiin
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Ainahan tuon voin play.com:sta tai amazon:sta tilata ja ehkä jopa halvemmalla kuin suomesta. Mutta on tuo eu hinta aika suolainen:
USA: 169 $
EU: 369 $ - 2.
-
Eli euroopassa tuo tulee maksamaan 570 $
Mahtaa olla aikamoisen rahtifirman EA palkannut kun saavat toimituskuluihin uppoamaan 400 dollaria.
- 3.
-
Justiinsa. Ensiksi kehitetään paketille kunnon ryöstähinta, ja sitten vielä _harkitaan_ että pistetäänkö tänne myyntiin.
- 4.
-
Niinpä niin,
360:n USA-versiossa on region lock, joten sitä ei kannata erehtyä tilamaan USAsta. Play.comissa näyttää olevan kuitenkin Eurooppamallia hintaan 140 e, mikä ei ole niin hirvittävä kuin oletettiin.
PS3:lla kun ei aluekoodeja ole, lienee halvin ratkaisu tilata jostakin jenkeistä.
Eurooppa on kolmatta maailmaa mitä pelikonsoleihin tulee. Sekä konsolit että pelit tulevat myöhässä (jos ollenkaan), ovat cripplattuja (PS3) sekä kalliimpia.
- 5.
-
Täytyy sanoa että tässä vaiheessa ei kyllä enää isommasti haittaa. Sen verran pattiin ottaa koko EA/Harmonix-touhu. On se kyllä kumma kun ei maksavien asiakkaiden raha kelpaa (ja rajansa kaikella, riistohinnat on riistohintoja). No ei sitten, pyrinkin tästä lähin välttämään viimeiseen asti EA:n vaivaamista omilla rahoillani.
- 6.
-
Tuota noin. Tuo Harmonixin vastaus on päivätty ”Friday, April 11, 2008 - 10:41am”.. ;)
- 7.
-
Kokeilkaapa tilata Playstä, ei onnistu. Tai siis pelin saa tilattua, mutta jos haluaa romppeet mukaan vaaditaan uk luottokortti. Näin tällä kertaa, toivotaan että muulta saa.
- 8.
-
Jappex: Jos nyt ymmärsin mitä yrität viestittää, niin aprillipäivä ei ole 11. huhtikuuta.
- 9.
-
”Jappex: Jos nyt ymmärsin mitä yrität viestittää, niin aprillipäivä ei ole 11. huhtikuuta.”
Eih. Uutinen koskee asiaa, joka on päivätty ja puhkijuteltu jo kuukausi sitten.
- 10.
-
>Play.comissa näyttää olevan kuitenkin Eurooppamallia hintaan 140 e, >mikä ei ole niin hirvittävä kuin oletettiin.
Tuossa on vain ne instumentit - itse peli puuttuu kokonaan siitä ja se pitää ostaa erikseen 55€. Yhteensä siis ~200€.
- 11.
-
Satuinpa näkemään tässä päivänä erään erään Suomessakin toimivan pelikauppaketjun järjestelmästä hinnan Rock Bandille = 270 euroa.
Syksyksi lupailivat, mutta tämä uutinen näyttää nyt pahemmalta. Taidan odottaa Guitar Hero IV:tä. - 12.
-
Jooh, onhan tämän julkaisu kustu niin monella tapaa, ettei sen olisi voinut kuvitella edes olevan mahdollista. Aluksi julkaistaan vain yhdelle konsolille vain muutamassa valikoidussa maassa ja aivan hirvittävään hintaan, sitten vielä sanotaan ettei muiden versioiden julkaisusta ole mitään tarkempaa tietoa?
Taidan odottaa Guitar Hero IV:sta ja säästää rahani siihen, olettaen ettei Activisionkin kuse eurooppalaisten silmille hinnoittelun kanssa.
- 13.
-
Heh, ensin EA lupailee parantavansa tapansa ja sitten näin… :p
- 14.
-
Tilasin Barnes&Noblelta PS3:lle ja koko homma tuli maksamaan 170 euroa. Ei ollenkaan paha hinta. Tuo Xbox360:n omistajien tilanne on kyllä ikävä.
- 15.
-
EA=Emme Alistu.
- 16.
-
Hahaha. Tämä on jo sellainen farssi, että oksat pois. RB saa osaltani jäädä, samoten Harmonixin muut jämät.
Ja EA:n pelejä en osta enää ikinä. - 17.
-
So?
Harjotelkaa oikeilla soittimilla. Pari tyyppiä saa parin rockkisetin hinnalla ainakin jonkinlaisen rumpusetin. Siihen kazoo, nokkahuilu ja bongot, tadaa, bändi koossa.
- 18.
-
169 dollaria = 169 euroo. 169 * 1.5 (50% verot) ~ 240 euroo. Tuosta tuo hinta varmaan tulee.
- 19.
-
@18.
… 169 dollaria = 109.350 Nykykurssilla dollari on niin alhaalla…Mieti ennen kuin puhut.
Tosiaan, naurettavaa tuo rahtikustannuksilla selitteleminen.
- 20.
-
Muistaakaahan, että pelin julkaisee MTV Games ja EA toimii ainoastaan pelin jakelijana. Todennäköisesti kaikki pelin tuotantoon, lokalisaatioon ja hinnoitteluun liittyvät seikat ovat MTV:n (Viacomin) sanelemia. EA:ta tietysti nyppii ihan hulluna etteivät pääse jakelemaan tätä huipputuotetta kunnolla Euroopassa.
- 21.
-
”… 169 dollaria = 109.350 Nykykurssilla dollari on niin alhaalla…Mieti ennen kuin puhut.
Tosiaan, naurettavaa tuo rahtikustannuksilla selitteleminen.”
Eiköhän Zakhal tarkottanu että eu maissa muutetaan vain se yksikkö ja lisätään verot päälle ;) Lue parii otteesee ennenku kirjotat.
- 22.
-
Parempi vaan ettei ilmesty, mitä vähemmän kuluttajat suostuvat sitä tuolla riistohinnalla ostamaan sen parempi.
- 23.
-
Vaikkei nykypelien hinta omaa päätä kauheasti hetkauta niin boikotoin kyllä Rock Bandia ihan muodon vuoksi. Liika on liikaa ja tämä suunta on väärä.
- 24.
-
EA nyt on aina ollut ihan suoraan P*RS**STÄ!!! lähes kaikki niiden kautta julkaistava kama täyttä kuraa
- 25.
-
Korkeat toimitus
- 26.
-
No sepäs meni mallikkaasti..
Korkeat toimituskulut voisi olla selitettävissä, jos jokainen peli tuotaisiin omalla ferrarilla, mutta kun sieltä tulisi 100000 peliä laivan ruumassa :) Aika heikko suoritus tämä kyllä.. onneksi en ole ikinä genrestä välittänyt ;) - 27.
-
Ei vitt… Täytyy kopeloida jotain kälystä Guitar heroa koko vuosi!
- 28.
-
LMA, ostat oikean kitaran.
- 29.
-
Huh onneksi omistan PS3:sen, niin voin tilata tuon ulkomailta. X360 omistajille todella ikävää. :/
- 30.
-
Oikeitten soittimien ehdottelijoille: Pelit ja oikeat soittimet eivät vaan oikein ole oikeita vaihtoehtoja toisilleen. Itseltäkin löytyy molempia, vaikkakin oikeilla soittimilla ei soittaminen vielä sujukkaan.
- 31.
-
hahahaha :D rahtikustannuksilla…maailman halvin tapa rahdata tavaraa on laivalla ja mitäköhän reittiä pitkin jenkeistä tavara tulee eurooppaan? jeps…
- 32.
-
Pitäköön tunkkinsa
- 33.
-
Mikäli Guitar Hero IV tulee Eurooppaan, niin aivan varmasti tulee Rock Bandikin eli tuskin on epäilystäkään, etteikö molemmat tulisi jossain vaiheessa.
- 34.
- 35.
-
Riippumatta kuka julkaisee, tämä veto on päin seiniä. Pakko tuoda peli USA:sta. Tietääkö kukaan onko 360-versiossa aluesuojaus?
- 36.
-
”Tietääkö kukaan onko 360-versiossa aluesuojaus?”
On. PS3-versiossa ei ole.
- 37.
-
PS3 versiota tässä on tullut pelailtua jo monta kuukautta ;) about 200e maksaa koko setti _kahdella_ kitaralla ameriikasta tulleineen.
- 38.
-
Jaahas nyt vasta tuo kommentti on kiiriny tännekkin asti, ollu jo tiedossa kauan aikaa.
Eräs pelifoorumi = Rock bandin oma foorumi
http://www.rockband.com/forums/showthread.php?t=36628 - 39.
-
jep, EA:n syytä tosiaan kaikki tämä.
Ikinä en enää osta mitään Yli-Iin Prismasta kun eivät edes ole saaneet RockBändiä myyntiin.
Hallelujaa, oiskohan vähän puurot ja vellit sekaisin…
- 40.
-
360:n ohjaimissa ei taida kuitenkaan olla lukkoja? Pelihän taisi tulla euroopassa myyntiin myös ilman rumpuja. Joten amerikasta koko paketti(jossa taisi olla yksi kitara?) ja englannista peli+kitara bundle.
Ihan muistikuvien varassa vain kirjoittelen - 41.
- 42.
-
Enpä muutenkaan tuosta rb:stä ole välittänyt, sillä siinä on vain yritetty saada gh:n toimivasta konseptista keinotekoisesti parempi ymppäämällä ihan liikaa samaan peliin.
































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Uutiset syötteet:
kirjoitukset
kommentit