Plaza

eDome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

Pelit ja vekottimet pelastavat musiikkibisneksen?

11.12.2008
Jukka O.

Aihealueet: Bilepelit, Peliala, Viihde

Miksi levyjä myydään yhä vähemmän, voivottelevat musiikkialan gurut. No, ehkä siksi että pilasitte tilaisuutenne tuossa vuosikymmen sitten. Kaikkea ei ole kuitenkaan vielä menetetty, sillä etenkin videopelit ovat nousemassa musabisneksen pelastavaksi oljenkorreksi. Ironiaa kerrassaan.

Laitevalmistajat keksivät koko ajan erilaisia vekottimia ja keinoja, joiden avulla musiikkibisnes saa kovasti kaipaamiaan dollareita. Samalla uudet musiikkipelit ovat nostaneet sekä vanhojen yhtyeiden menekkiä, että nostaneet monta uutta bändiä suuren pelaajayleisön tietoisuuteen. Ja näin Britneykin voi lentää taas Gulfstream IV:llä, vanhan ja pienen kolmosensa sijaan.

Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä kutkattava, jopa pelottava. Ainakin Amerikassa joulu näyttää perinteisen musateollisuuden kannalta kaikkien aikojen kamalimmalta. Levymyyntikin on pudonnut lähes kolmanneksen. Suuret ketjutkin vähentävät CD-levyille varaamaansa tilaa ja dumppaavat levyjä pilkkahinnoin.

Samalla musiikin nettikauppa on noussut ennätyslukemiin, kuten myös musiikin latailu vertaisverkoista. Musiikkipelit Guitar Heroista Rock Bandeihin ja SingStareihin myyvät kovemmin kuin koskaan. Rock Bandin nettikaupasta on ostettu aivan helkkaristi biisejä - myynnit ylittivät näet viime viikolla jo 28 miljoonan latauksen rajan.  

Lystikkäänä ideana iPhonelle myydään jo bändikohtaisia pieniä rytmipelejä, joita ryyditetään yhtyeiden musiikilla.

Musapelien ja vekottimien kautta niin vanhat kuin uudet yhtyeet löytävätkin uutta yleisöä, lisää myyntiä, kysyntää keikoilleen ja niin edelleen. Eipä tämäkään toimittaja olisi DragonForceen tutustunut ilman Guitar Hero III:sta, saati singonnut Jäähallin baarin puolelta halliin, kun tutut, niin moneen kertaan soitetut Through The Fire And Flames -kappaleen sävelet lopulta täyttivät hallin.

Lue Wiredin pitkä artikkeli aiheesta: Gadgets, Games Help Musicians Offset Declining Sales

Lue myös

15 vuotta Doomia - 3D-räiskintöjen mullistaja täytti vuosia

Activision tunkee Konamin apajille: Guitar Heroista kolikkopelejä

Jeesus valaisee joulun kahdeksalla bitillään

Testissä Verbatim Rapier V1 Laser - kohtuuhintainen pelihiiri

Tältä näyttää PlayStation Home: katso kuvat

Jukka O. Kauppinen

 

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Uutiset syötteet:
kirjoitukset
kommentit

1.

Veikkaan että pikemminkin päinvastoin :|

2.

mikä se vuosikymmen sitten ollut tilaisuus oli?

3.

@2
No vaikka myydä niitä kiekkoja järkevään hintaan. Mieti paljo yhden elokuvan tekeminen maksaa(tai käytetään työtunteja miten vaa) vrt siihen paljonko yhden musiikki levyn tekeminen maksaa…

Jos markkinointiin siis menee näitten erotuksen verran ENEMMÄN rahaa niin kuinka p*skaa tuotetta sitä oikein ollaankaan myymässä?

4.

@3:

Tuo on kyllä totta. Musiikin tuotantoarvot ovat murto-osia siitä mitä esimerkiksi jonku elokuvan tuotantoarvot. niin onkin outoa että cd-levyllinen musiikkia maksaa sen 20 euroa (n.75 min muzakkia) kun saat 20 eurolla myös elokuvan johon on käytetty huomattavasti paljon enemmän rahaa…mutta maksaa ne kirjatkin.

5.

Eivätköhän ne kopiosuojaukset aiheuttaneet tämän mahdollisuuden menettämisen.

Vain täysi idiootti yrittää pyytää rahaa tuotteesta, josta paremman ja ilmaisen version saa helpommin vertaisverkosta… Näinä päivinä ei nimittäin pieni omantunnon kolkutus vielä ihmeitä tee.

6.

Vuosikymmen sitten menetetty tilaisuus oli ruveta tappelemaan mp3:sta ja niiden levityskanavia (mm. napster) vastaan. Olisi vain laitettu levitykseen, kuten iTunesissa ja sen miljoonassa paikassa nykyään.

Ja onko tuo tilanne musayhtiöiden kannalta nyt niin huono?:

- Metallican Metallica tai Black -albumi (1991) on myynyt suomessa n. 40 000 kpl. ja tämän pääasiassa aikana, jolloin mp3 -tiedostoja ei jaeltu netissä.

-Uusin Metallica -albumi Death Magnetic on myynyt piratismin luvattuna aikana suomessa jo 80 000 kpl. Ja muuallakin maailmassa rikkonut myyntiennätyksiä, kuten norjassa. Näistäkin osa varmaan luvallisina nettilatauksina, joka karsii levyn ja lehdykän painokustannuksia.

Joku tässä matematiikassa mättää? Onkohan levy-yhtiöiden tuoto-odotukset vaan hivenen liian korkealla?

7.

@6:
”Joku tässä matematiikassa mättää? Onkohan levy-yhtiöiden tuoto-odotukset vaan hivenen liian korkealla?”

Metallica ei ole maailman ainoa bändi.

8.

”mikä se vuosikymmen sitten ollut tilaisuus oli?”

Kuten Giguli kommentissa #6 ehtikin jo todeta, musiikkiala lähti aivan väärään suuntaan musiikin nettilevityksen kanssa. Sen sijaan että bisnes olisi lähtenyt Napsterin ja muiden musiikin digijakelukanavien mukaan, ala yritti torpata kaiken nettilevityksen. Tulos olikin se, että ihmiset tarttuivat siihen heille joustavimpaan tapaan saada musiikkinsa diginä: waretukseen.

Ts. kuten olen monessa uutisessa ja jutussa kommentoinut, ihmiset haluavat sälänsä (pelit, leffat, musat, jne) mahdollisimman vaivattomalla tavalla. Jos se on waretus Piratebaystä, niin Piratebayn sivut sieltä aukeavat. Jos tarjotaan laillinen ja yhtä vaivaton tapa ostaa, eikä käyttäjille kettuilla, niin osa warettajista ostaa tuotoksensa.

9.

Onkait se bisnes vitullaan kun eivät kunnollista musiikkia tee :)

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Näitä luetaan

Mafia II (PC, PS3, Xbox 360)

31.8.2010, 16.54 | eDome

Katselukertoja: 5223

Kommenttien lukumäärä: 24

Voita Boschin mixeri ja Kellogs'-tuotteita

30.8.2010, 08.39 | Anna

Katselukertoja: 3708

Kommenttien lukumäärä: 9

Vastaa ja voita De'Longhin yhdistelmäkeitin!

1.9.2010, 00.00 | Deko

Katselukertoja: 2978

Nämä puhuttavat

Pelikassamies: Portsmouthilla hyvä kerroin

28.8.2010, 14.49 | Urheilu

Katselukertoja: 489

Kommenttien lukumäärä: 26

Mafia II (PC, PS3, Xbox 360)

31.8.2010, 16.54 | eDome

Katselukertoja: 5223

Kommenttien lukumäärä: 24

Pelikassamies: Go Iran!

1.9.2010, 11.47 | Urheilu

Katselukertoja: 215

Kommenttien lukumäärä: 12

Voita Boschin mixeri ja Kellogs'-tuotteita

30.8.2010, 08.39 | Anna

Katselukertoja: 3708

Kommenttien lukumäärä: 9

Takaisin ylös