Plaza

eDome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

Pelimiehet saavat sittenkin naista!

24.10.2008
Jukka O.

Aihealueet: Ilmiöt, Yhteisöt

Peliharrastajia pilkataan usein yksinäisiksi nörteiksi, joiden sosiaaliset kontaktit rajoittuvat mielikuvitusystäviin. Ja tyttöystävä, se vasta mielikuvitusta vaatiikin. Todellisuus on kuitenkin aivan toista. Tuoreen tutkimuksen mukaan videopelien harrastajat ovatkin ei-pelaajia sosiaalisempia, pääsevät helpommin treffeille ja päätyvät useammin naimisiin.

IGN Entertainmentin ja Ipsos Median tutkimus tehtiin 3000 ihmistä haastattelemalla. Tuloksista kävi ilmi muun muassa se, että haastatelluista pelaajista 55 prosenttia oli naimisissa - ja ei-pelaajista 48 prosenttia.

Peliharrastajat ovat myös paremmin palkattuja, sillä heidän tilillensä kilahtaa vuosittain noin kolmanneksen enemmän rahaa kuin pelejä hylkivillä.

Pelaajat myös tarttuvat uuteen tekniikkaan muita nopeammin ja toimivat mielipidevaikuttajina ympäristöönsä.

Kaiken lisäksi pelaajat käyvät 13 prosenttia todennäköisemmin elokuvissa, urheilevat 11 prosenttia enemmän ja käyvät ulkona yhdeksän prosenttia todennäköisemmin kuin ei-pelaajat.

Ainakin eDomen väki voi vahvistaa väittämät ihan omasta ympäristöstäänkin. Pelaaminen on sosiaalista toimintaa, joka tuo ihmiset yhteen ja mahdollistaa reippaiden yhteisten elämysten luomisen - niin pelimaailmojen kautta kuin IRLissäkin.

Ei siis hätäpäivää. Pelejä kammoksuvat kuolevat lopulta sukupuuttoon - ja pelaajat perivät maan.

Lähde: Study: Gamers More Likely To Date, Marry, Socialize Than Non-Gamers

Lue myös

Gears of War 2 jättää väliin Saksan ja Japanin

GTA IV ja WoW zombie-hyökkäysten kohteena

Mummy: Tomb of the Dragon Emperor (PS2, Wii)

Sony uskoo Resistanceen, PlayStation Networkiin ja PSP:hen

Wiikon vanha: Bruce Lee

Jukka O. Kauppinen

 

Piditkö artikkelista?

Lähetäkavereille

Lähetä linkki kaverille sähköpostilla

Osion Uutiset syötteet:
kirjoitukset
kommentit

Juttuja aiheesta
Sacred 2 sai jättipäivityksen (19.12.2008, eDome)
Penny Arcade Expon pojat naureskelevat: E3 ei meitä haittaa (26.10.2008, eDome)
Kukkahatut päähän, pelit ovat taas vaarallisia (24.10.2008, eDome)
Keskusteluja aiheesta
M: Modattu Ps2 + 12 peliä (12.04.2010, Muropaketti)
M/V: Alien vs Predator (10.03.2010, Muropaketti)
M: Iso läjä PS2 pelejä (19.12.2009, Muropaketti)
1.

OMG I R G0!ING TO B ALRIGT LULZ

2.

Noh..mitäpä tuohonkaan sanoisi

3.

ORLY! Eikun pihalle huutaan asiasta ja heti.

4.

@2. No jos ei ole mitaan sanottavaa niin pida suus kiinni. :-)

Mielenkiintoinen tutkimus. Hyvia uutisia kuitenkin. Tietysti joku tekee vastaavan tutkimuksen jossa on juuri painvastaiset tulokset…

5.

''Ei siis hätäpäivää. Pelejä kammoksuvat kuolevat lopulta sukupuuttoon - ja pelaajat perivät maan.'' aika huono juttu ei-pelaajille mut no eihän tuokaa nyt aivan 100% tottakaan ole

6.

No joo ehkä tutkimus käsitteli jotain casual-pelaajia…

Tosi pelaajat todellakaan tuhlaa aikaansa johonkin tyttöystäviin, vaan ottavat naisen kun tarvetta on. Muutoin keskitytään vain pelaamiseen!

Leffat ja urheilukin vain syövät aikaa pelaamiselta. Ehkä zombie- ja kauhuelokuvat sekä paintball voitaisiin sallia tosi peliammattilaiselle harrastukseksi pelaamisen ohella.

Casual losers own games. Hardcore players own losers. I own you.

7.

Ehdottaisin että otsikko muutettaisiin muotoon ”Pelimiehet saavat sittenkin naisia!”

Nykyisessä muodossaan siitä saa käsityksen että pelimiehet saavat sittenkin piparia, joka ei kylläkään ole väärin mutta ehdottamani otsikko on… vähemmän rujo.

8.

hihi pipari mainittu. x)

9.

Joka hemmetin Wii Sportsia pelannut kotirouva lasketaan pelaajaksi. Ei paljon lämmitä tällaiset ”tutkimukset”. Suuryritysten säälittäviä yrityksiä nostaa sosiaalista hyväksyntää markkinalleen

10.

ei naisia tarvi kun salamin piilottamiseen. muute pelataan, tuunataan autoo ja myydään rokseja getossa.

11.

Jos tutkimuksessa olisi verrattu ei-pelaajia ja wow-pelaajia, tulos olisi ollut toinen.

12.

Totta joka sana uutisesta. Itse harrastanut pelaamista kohta 20 vuotta ja ei ole p*****sta pulaa! Varmaan olen naistenkaatotaitoni oppinut Larryistä.

13.

@12 Sama vika. Satoja kaatoja takana, vaimo vähän alkanut tahtia hidastaa.

14.

vähän samaa mieltä ysin kanssa

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Näitä luetaan

Creative HS-930i - saako rahalla laatua?

26.7.2010, 16.00 | eDome

Katselukertoja: 2903

Singularity (PC, PS3,Xbox 360)

29.7.2010, 18.30 | eDome

Katselukertoja: 2568

Kommenttien lukumäärä: 17

Nämä puhuttavat

Singularity (PC, PS3,Xbox 360)

29.7.2010, 18.30 | eDome

Katselukertoja: 2568

Kommenttien lukumäärä: 17

Äänestä Annan 30/2010 paras juttu ja voita Dove-tuotepaketti!

29.7.2010, 05.00 | Anna

Katselukertoja: 1731

Kommenttien lukumäärä: 6

Raivaa tiesi Medal of Honor -räiskinnän betaan!

30.7.2010, 16.07 | eDome

Katselukertoja: 782

Kommenttien lukumäärä: 5

Pelikassamies: Kiekkovetoja

28.7.2010, 19.03 | Urheilu

Katselukertoja: 196

Kommenttien lukumäärä: 3

Takaisin ylös