Lapsipornosuodatin: suodattaa kaikkea muuta paitsi lapsipornoa
19.2.2008
Jukka O.
Olemme eDomessa kritisoineet laajalti Keskusrikospoliisin käyttöönottamaa lapsipornon sensurointiin tarkoitettua internet-sivujen suodatuslistaa vääränlaisesta lähestymistavasta ja potentiaalisista väärinkäytöksistä. Kriitikoiden epäilyt onkin nyt osoitettu perusteellisen oikeutetuiksi, sillä sensuroiduista sivuista vain murto-osa täyttää sensuroinnin edellytykset.
Kuten seuraavasta kuvastakin näkee:

Vihreällä ja keltaisella merkityt sivut ovat laillisia aikuisviihdesivuja. Vain punaisella merkityillä sivuilla on varmuudella lapsipornoksi luokiteltavaa materiaalia.
Suomalaisten verkkoaktiivien tutkimuksen perusteella alle yksi prosentti (1%), yhdeksän (9) sivustoa, lapsipornosilppurin 1047:stä sensuroimasta sivuista on sitä itseään. 28:lla sivustolla on aineistoa, jonka määrittely on vaikeaa, 46:lla sivulla on lapsimallien kuvia ja 879:llä sivustolla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. Yhdeksän sivustoa ei liity asiaan millään tapaa.
Sensuurilistalle joutuneista sivustoista löytyy muun muassa kuulovammaisille apuvälineitä myyvä tukikeskus, it-konsulttipalvelu, soitinkauppa, nukkekauppa, tietokoneiden korjauspalveluita, Windows-vinkkejä thaiksi sekä kokonainen japanilainen internet-palveluntarjoaja kymmenine tuhansine alasivustoineen.
Onko tämä järkevää resurssien käyttöä, etenkin nyt kun KRP käyttää ulkomaisten lapsipornosivujen suodatukseen tarkoitettua palvelua myös suomalaisten verkkosivustojen sensuuriin?
Kansanedustaja Jyrki Kasvi kommentoi blogissaan Sananvapausaktivistin onnenpäivä muun muassa seuraavasti:
- Sulkulista sensuroi siis kokonaisia domaineja, vaikka lakia säädettäessä painotettiin nimenomaan suodatuksen tarkkuutta. Tai kuten ylitarkastaja Sari Kajantie silloin totesi: ”Idea on se, että estettäväksi tulevat tarkat osoitteet (url:t), eikä dns- ja ip-osoitteet, kuten joissain yhteyksissä on aiemmin väitetty.” Tämä idea ei selvästikään ole toteutunut.
- Samassa uutisessa silloinen liikenne- ja viestintäministeri Huovinen peräänkuulutti järjestelmältä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: ”Poliisin on tarvittaessa kerrottava, miksi jokin sivu on estolistalla. Näin varmistetaan järjestelmän läpinäkyvyys.” Käytäntö on kuitenkin osoittautunut toisenlaiseksi, eikä rikospoliisi ole halunnut perustella esimerkiksi Nikkin sivuston sensurointia.
- Sekin herättää ihmetystä, miksi kotimainen sivusto päätyi sulkulistalle. Lain mukaan sulkulistaa pitäisi käyttää ainoastaan ulkomailta tulevan lapsipornon torjuntaan. Jos lapsipornoa sisältävä sivusto sijaitsee Suomessa, asian tutkinnasta ja sivujen sulkemisesta vastaa Suomen poliisi perinteiseen tapaan. Mutta rikkooko Nikkin sivusto Suomen lakia, koska se sisältää vain linkkejä? Ja jos rikkoo, miksei toimittu tavalliseen tapaan?. Tai jos ei riko, millä perusteella se sitten ylipäätään sensuroidaan?
Kuten jo joulukuussa totesimme…
Lapsipornosivustot ovat internetille ominaisen vapauden törkeimpiä väärinkäytön muotoja ja tällaisten sivustojen valvontaan ja jopa sensurointiin on syytä panostaa. Ongelma onkin toteutuksessa: kun toimenpiteisiin ryhdytään, niihin täytyisi ryhtyä julkisilta viranomaisilta vaadittavalla osaamisella ja ammattitaidolla. Ei leväperäisesti ja saamattomasti, kuten nyt.
Suodatuslistaa voi tutkia osoitteessa http://maraz.kapsi.fi/sisalto.html, kunnes KRP:n puolipäiväinen poliisiviranomainen ehtii lisätä osoitteen Exceliinsä ja sähköpostittaa sen internet-operaattoreille.
Lue lisää eDomesta
Internetin suodatus alkoi Suomessa – lapsipornofiltteri vuotaa kuin seula
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Mitä minä voin tehdä asialle?
- 2.
-
ja minä..
- 3.
-
Ei kai tässä auta kuin alkaa pommittamaan noita ”kiellettyjä” sivuja ja hoitaa itsensä sitä kautta raastupaan… Ottaa ne kuitenkin IP osoitteet talteen…
- 4.
-
Millonkas siellä Soneralla otetaan filtterit käyttöön?
- 5.
-
Joku voisi laatia hyvin laaditun nettiadressin adressit.comiin, jossa vaaditaan ko. listan kuoppaamista tai läpinäkyvämpää sensurointiprosessia (perustelut jokaiselle sensuroidulle sivulle) kera riittävän resurssoinnin (jonka laadukas sensurointiprosessi vaatisi).
- 6.
-
Miten tosiaan vois vaikuttaa asiaan jotenkin, adressi sinne? :D
Tuskin ne mitään vaikuttaa, mutta kyllä tämä ”vähän” ottaa päähän että saa tehdä mitä haluaa ja kansalla ei ole mitään sanomista..
Jos alkaa ihan hulluksi ni on varmaan pakko muuttaa etelä koreaan (maailman nopeimmat netit siellä ilmeisesti [vai olisko ollu pohjois-k] :P)
Niinku tele2.com vai mikä olikaan ku norjassa blokannu piratebay:n.. Hulluksi menee… - 7.
-
Tosta listasta ku kattoo niin kuinka moni osuu suomeen edes… Sillekkin voisi jotain koittaa tehdä
@5 hyvä ehdotus adressista xD - 8.
-
MITENKÄ TÄMÄ LIITTYY PELEIHIN
- 9.
-
—————-Lainaus———————
Mitä minä voin tehdä asialle?19.2.2008 klo 12.02, perus ihminen (vierailija)
———————————————-Kannattaa kirjoittaa kansanedustajille tai viranomaisille. Oikeusministeriöstä saadun tiedon mukaan asia kuuluu eniten liikenne- ja viestintäministeriölle ja sisäasiainministeriölle (ministeriöiden kotisivuilla on osoitteet johon postia voi lähettää -itse ainakin sain vastauksen melko nopeasti). Ministeriöiltä voi kysyä miksi asiaa hoidetaan näin huonosti, ja kansanedustajilta voi vaatia toimia esimerkiksi suodatuslistan julkiseksi saamiseen (toisinsanoen yrittää saada lakiin muutos aikaiseksi). Parhaan tuloksen saa aikaiseksi kun esittää asiansa kohteliaasti ja asiallisesti sekä välttää kiroilua ja muuta kielenkäyttöä jonka viranomainen voi tulkita epäasialliseksi (jolloin yleensä kirjeeseen ei vastata tai sitä ei edes lueta).
- 10.
-
Liittyy se peleihin jos kokonaisia domaineja blokataan. Suomihan on tätä menoa seuraava kiina. Blokataan nekin domainit joissa kritisoidaan lapsipornoa ja filtteriä ja kohta ei päästä enää kuin jonkun iltalehden, ylen ja tvmaksun kotisivulle :D
- 11.
-
Tuolla on jo viimeviikolla aloitettu adressi,
http:// www.adressit.com/sensuurilista_julkiseksi - 12.
-
EFFI on myöskin tehnyt valituksen oikeuskanslerille,
http:// www.effi.org/blog/sensuurikantelu.html - 13.
-
Muuten yhdyn Jii123 teksteihin, asiallista kirjoitusta päättäjille.
Tätä tilannetta ei pidä ohittaa vain olankohautuksella,
http://www.youtube.com/watch?v=dib2-HBsF08 - 14.
-
Lapsiporno lailliseks nii tälläisia ongelmia ei olis.
- 15.
-
Kannattaa käydä tutustumassa myös Effin kotisivuihin, http://www.effi.org.
- 16.
-
[url=http://xn–hn-via.fi/SMF/index.php?topic=40]Täällä[/url] omaa koostetta asiasta ja tässä joitain tapoja vaikuttaa:
Vaihda operaattoria, tällä hetkellä ilmeisesti vain Nebula ja 24 Online pidättäytyvät suodatusjärjestelmän käyttöönotosta. Mielestäni on turhaa maksaa sensuroinnin ja epäkelvon lain tukemisesta ja vieläpä vapaaehtoisesti!
Valita oikeusasiamiehelle jos et pääse http://lapsiporno.info -> http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx , - vaikeuksia siitä ei (ainakaan lain mukaan) tule!
Tai jos olet epäonneksesi naamakirjaan jo joutunut niin voit auttaa liittymällä facebook-yhteisöön: http://www.facebook.com/group.php?gid=8852821644 - kuinka moni ystäväsi voisi kiinnostua siitä että Suomessa poljetaan perustuslakia näin räikeästi?
Allekirjoita adressi laittomasta nettisensuurista: http://www.adressit.com/sensuurilista_julkiseksi
- 17.
-
Jaahas, että kohta sitten ollaan täys poliisivaltio, vai ?
Poliisi ja Krp:hän on tehty palvelemaan ihmisiä, eikö ?
Kyllähän tuo lista ja sen perusteet pitäisi saada julkiseksi.
Petskele. :p - 18.
-
Kunhan se RAY nyt saa tahtonsa läpi, voi vain kuvitella mitä kaikkea sensuroidaan seuraavaksi… onhan noi uhkapelit ihan kamalan paha asia. Onneksi RAYn peleihin ei kukaan tuhlaa rahojaan.
- 19.
-
@8
Missä sinä pelaat verkkopelejä ja mitä sensuroidaan?
Adressia kehiin tai tehdään jonkinlainen mielenosoitus, etteivät nyt ihan täysin polje meidän oikeuksia.Ei mulla muuta.
- 20.
-
-Vieraileva tähit:
-Miten tämä liityy peleihin?Jos homma jatkuu tätä rataa, niin väivaltaisia pelejä kasittelevät sivut päätyvät suodatuslistaan. Ja Nettipokerit ovat pelejä ja niiden sensurointeja ollaan jo ajamassa lakiesitykseen..
- 21.
-
REPS! ”…kunnes KRP:n puolipäiväisen poliisiviranomainen ehtii lisätä osoitteen Exceliinsä ja sähköpostittaa sen internet-operaattoreille..”
Excel, just for pro's!
Joo, mutta artikkelista. Harvinaisen hyvin ytimmekkäästi kirjoitettu. Propsit.
- 22.
-
Nyt olen aivan pihalla. Poliisin FAQ:ssa lapsipornoa määritellään mm. seuraavasti ”Kyse on valokuvasta, videonauhasta, elokuvasta tai muusta todellisuudenmukaisesta kuvatallenteesta, jossa esitetään lasta … sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla.”. Määritelmä on mielestäni OK.
Miten eDome on tehnyt oman luokittelunsa, kun heti katsomalla listan paria ensimmäistä siteä itse arvioin niiden täyttävän selvästi lapsipornon tunnusmerkit? Näitä on eDomen arvioinnissa luokiteltu mm. TGP-sivuiksi.
Rupean ihmettelemään, että mitä asiaa tässä oikein ajetaankaan.
Mikä on siis ollut eDomen kriteeri todelliselle lapsipornolle? (Eikö riitä esim. että selvästi alle 18-vuotiaan sukupuolielimet toiselle paljastavassa asennossa?)
- 23.
-
@22,
Kiitos ajatuksista, heti heräsi ihmetys että mitä asiaa _sinä_ tässä ajat. Luokittelu ei selvästikään ole eDomen tekemä, miksi siis väität niin? Ja millä perusteella arvioit sivujen _selvästi_ täyttävän lapsipornon tunnusmerkit? Nuoren näköisiä on, mutta hitto vie, baareissa näyttää moni vähintään yhtä nuorilta. Ettet vain unohtanut sitä, että kaikkien kohdalla ei ikää voi vannoa kuin henkilöpapereista? Jos yrität puolustaa tätä sensuurijärjestelmää, voisitko esittää todellisia argumentteja piilosyytösten sijaan?Muzzy on oikealla asialla tässä. Laittomuudet pitää saada oikeasti pois eikä vain lakaista maton alle, piste.
- 24.
-
Juu, tuon kirjoitin epähuomiossa, että eDome olisi listaa tutkinut. Näin ei siis ole, vaan lista löytyy maraz.kapsi.fi-sivuilta. Tekijää ei kuitenkaan ole mainittu, tästä väärinkäsitys. Tietoja ei ole myöskään esillä siitä, miten arviointi on tehty. Vai ovatko ne jossain muualla?
Peruste sille että kyse olisi lapsipornosta, tuli tuossa ylempänä ilmeisesti Suomen laista: ”Kyse on valokuvasta, videonauhasta, elokuvasta tai muusta todellisuudenmukaisesta kuvatallenteesta, jossa esitetään lasta … sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla.”
Ei ole realistista että poliisi kykenisi kaiken lapsipornomateriaalin laillisuuden tarkistaa tavoittamalla esiintyneen henkilön. Ja tämähän on ainoa mahdollinen tapa jos lapsiporno määritellään vain ja ainoastaan biologisen iän perusteella. Tämä koskee sekä videoita, paperijulkaisuja että sähköistä julkaisua. Koska tämä on mahdotonta, on kriteerit on löydyttävä jostain muualta.
Laillisuuden kriteeriksi ei riitä se, että ”voivat periaatteessa olla 18-vuotiaita”. Hyvä huomio on, että pedofiilien uhrit jakautuvat kahteen kategoriaan: selvästi pieniin lapsiin ja toisaalta (esi)murrosikäisiin. Uskoisin että tässä sensuroinnissa on kyse juuri (esi)murrosikäisten kuvien sensurointiyrityksistä. Selvästi pieniin lapsiin kohdistuvat kuvat löytynevät suljetuista sisäpiireistä.
En asiaa tunne tarkemmin, mutta olen ymmärtänyt esimerkiksi että esimerkiksi sarjakuvamuodossakin esitetty lapsipornografia olisi laitonta. Ei kyse ole välttämättä mallin/näyttelijän/uhrin absoluuttisesta iästä, vaan siitä mitä se esittää. Katsomillani sivuilla konteksti on selvästi pornografinen ja mukana on myös selviä lasten kuvia (osa kokovartalokuvia, osa pelkkiä kasvokuvia). Muodostaako pornografinen konteksti jo itsesään lapsipornoa? Minulle asia ei ole selvä, mutta toivottavasti teille asia on. Vaaditaanko esimerkiksi penetraatiokuvia, ennen kuin puhutaan lapsipornosta? Ei vaadita.
Eli, mitä asiaa ajan takaa: Kun (anonyymiin?) maraz-sivujen ”analyysiin” viitataan asian yhteydessä, niin olisi syytä jossain tuoda esille mitkä ovat ne kriteerit, joilla kuvien laillisuus/laittomuus on todettu? Pitäisi myös selventää, ovatko nämä kriteerit yhteneviä lain näkemyksen kanssa?
- 25.
-
Sarjakuvamuodossa tai muussa ei-todellisuudenmukaisessa muodossa esitetty lapsiporno ei ole laitonta. Tämä selvisi muutama vuosi takaperin kun Dragon Ball - sarjakuvan pikkutuhmasta huumorista nousi mediapaniikki ja ihmiset päivälehdistä eduskuntaan kommentoivat asiaa lukematta sitä.
- 26.
-
Kizor: Voitko esittää tarkempaa tietoa asiasta, esim. jonkin oikeuden pöytäkirjan, tai yleistajuisen mutta luotettavan esityksen siitä, että kyseisessä tapauksessa a) sarjakuvassa todettiin esitettävän lapsipornoa, ja b) tämä todettiin lailliseksi juuri sen takia, että kyse oli sarjakuvasta (ei esim sen takia, että kyse ei ollut pornografisesta kontekstista, esim. pornolehdestä). En tunne tätäkään asiaa tarkemmin, siksi kysyn.
Lapsipornon määritelmästä:
Tässä keskustelussa useammassakin paikassa on viitattu siihen, ettei mallien/näyttelijöiden/uhrien todellinen ikä ole tiedossa, joten sitä ei voida pitää lapsipornona. Luin Suomen lakia, ja siellä asia on yksiselitteisesti määritelty (lakimuutos tehty 2004):
”Lapsena pidetään kahdeksaatoista vuotta nuorempaa henkilöä sekä henkilöä, jonka ikää EI VOIDA SELVITTÄÄ mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi.” (Luku 17, pykälä 18; isot kirjainmet minun)
On edelleen hyvä huomata että keskustelussa puidaan kahta asiaa rinnaikkain. Yksilön sananvapautta ja yksilön turvaa seksuaaliselta riisolta / altistumisesta haitalliselle pornografialle. Ylilyöntejä on. Toivon että poliisin menetelmät kehittyvät ja tarkentuvat, esim. siten että lista käydään käsipelillä läpi. Totta on että se tullaan aina tavalla tai toisella kiertämään. Mutta sama logiikka pätee esim. tietokoneviruksiin. Sekä virukset että turvaohjelmat kehittyvät, silti ei heitetä pyyhettä kehään ”ei me edes yritetä poistaa viruksia, kun niitä aina tulee”.
Tiedoksi niille ketä kiinnostaa: Olen työskennellyt seksuaalisesti hyväksikäytettyjen hoidossa, ja heidän persoonallisuudelle aiheutunut tuho seksuaalisesta riisosta on erittäin mittava. Koko persoonallisuus on voinut muotoutua lapsuudessa koetun riiston perustalle. Ei tietysti ole selvää että lapsipornografian käyttö johtaa hyväksikäytön lisääntymiseen, mutta on ”terveen järjen” mukaista olettaa että näin on. Asia on sama kuin tv-väkivallan ja muun kanssa. Ns. normaali-ihmiselle materiaali ei aiheuta ongelmia, mutta tietty osa saa vaikutteita ja ottaa asian todesta. Pedofiliataipumukset eivät ole myöskään kovin harvinaisia, kuten ilmeni Turun yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. On hyvä että asiaa valvotaan, vaikka keinot ovatkin kömpelöitä. Ymmärrän kyllä niitäkin, erityisesti nuoria, joilla autonomiapyrkimykset korostuvat, ja itseilmaisun motiivi on määräävä. Olen ollut samanlainen itsekin.
- 27.
-
Kommentti2142, tätä en voi tehdä, sillä kyseinen sarjakuva ei esitä lapsipornoa ja koko rytäkässä haukuttiin väärää puuta. En tunne edomen politiikkaa linkeistä kommenteissa, mutta iskemällä googleen ”eduskunta Dragon Ball” löytää pöytäkirjan, missä Päivi Räsänen huomauttaa kesän 2003 lain käsittävän ainoastaan todellisuuspohjaisen materiaalin. Hän mainitsee samaisen luvun 17, pykälän 18, joten laki tosin on saattanut muuttua myöhemmin.
Kukaan tämänhetkisessä keskustelussa ei kiistä lapsipornon vaikutuksia eikä niiden tuomittavuutta, eikä myöskään mainitsemaanne yksilön turvaa (Täältä jo poistetun vierailijan voinemme jättää omaan arvoonsa…). Ongelma on siinä, että tämänhetkisen sensuurin kierto on triviaali toimenpide joka ei vaadi tietoteknistä osaamista. Lapsipornon tuottajia se ei häiritse. Kansanedustaja Jyrki Kasvi huomautti lakia luota (googlesta ”Täysistunnon pöytäkirja PTK 79/2006”): ”Ilmiön inhottavuus ei saa kuitenkaan johtaa meitä harhaan. Olisi hirvittävä virhe hyväksyä hyvältä tuntuva laki, jolla ei kuitenkaan olisi lapsipornoteollisuuteen sormen heristelyä kummempaa vaikutusta.” Miehessä tuntuu nyt olleen ennustajan vikaa. Kansallinen atk-guru Petteri Järvinen on vuorostaan huomauttanut että ”Oikeita pedofiilejä laki ei haittaa mitenkään, mutta se oli lainsäätäjän tiedossa ja käy ilmi lain esitöistä.”
Kun sensuuri kerran on luotu, se leviää. Tämänhetkistäkin järjestelmää on jo ehdotettu laajennettavaksi muihin asioihin, koska tarvittava infrastruktuuri on olemassa. Lupailtu läpinäkyvyys on jäänyt haaveeksi ja listan karkeus on johtanut aktiivien kohkaamaan kuulolaitekaupan ja moottoripyöräkuvien kieltoon lapsipornona. Tehokkaan lapsipornon eston toteuttaminen taas loisi samalla valmiudet poliittisesti epämiellyttävän julkisen sanan sensuuriin. Yksilön turva ja sananvapaus? Ensimmäiselle lumelääke, toiselle uhka. Salainen ennakkosensuuri on työkalu, jota oikeusvaltiokaan ei voi käyttää turvallisesti.
- 28.
-
Kizorille vielä:
Näyttää siis siltä että kumpikaan meistä ei ole varma lapsipornon määritelmästä. Samaten ei ole minkäänlaista tietoa miten Marazin tyypit ovat lapsipornon määritelleet ja miten sen tulkinneet kuvasta. Eikä täten ole myöskään selvää onko tämä määrittely yhteneväinen virallisen lain tulkinnan kanssa. Se onko Marazin analyysissä oltu yhteneväisiä lain virallisen tulkinnan kanssa vaikuttaa kovasti sen painoarvoon. Mitenköhän asiaa esille nostanut Jukka O Kauppinen Marazin analyysin luotettavuuden mieltää?
Edelleen totta on, että poliisi on toiminut asiattomasti. Ja ainakin selvästi ei-lapsipornoa sisältävien sivujen (mm. viulukaupat ym) estäminen on laitonta ja asiatonta. On hyvä että asiaan puututaan nyt.
Tämän takia kuitenkaan EI kannata vastustaa samalla todellisen lapsipornon suodattamista ja yleisesti suodattamisen kehittämistä. ”Ei kannata heittää lasta pesuveden mukana.” Jos poliisi ei asiaan puuttumista yrittäisi, he eivät valvoisi lain toteutumista, ja toimisivat itse laittomasti. Kyse ei ole sensuurista, vaan laissa määritellyn rikoksen estämisestä. On hyvä huomata myös, että lapsipornoa suodatettaessa suojellaan myös uhriksi joutuneen oikeuksia. Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa, tai enintään voi ajatella niin että uhrilla on itse oikeus päättää siitä mitä materiaalia itsestään julkaisee.
Vastapuolten äärimmäistymisessä tulee jatkuvasti vastaan ns. ”liukas-rinne” argumentteja. Ne on hyvä tunnistaa, sillä ne perustuvat usein pelkälle retoriikalle. Esimerkkinä tällainen argumentti on huumeiden porttiteoria ”jos poltat kannabista, käytät kohta kovia huumeita”.
Suodattamista vastustavien argumentti: ”Jos lapsipornoa esittäviä kuvia on esillä, ne johtavat hyväksikäytön lisääntymiseen. Siispä niitä pitää suodattaa.”
Sensuuria vastustavien argumentti: ”Jos lapsipornoa suodatetaan, ne johtavat laajempaankin yhteiskunnalliseen sensuuriin. Siispä lapsipornoa ei pidä suodattaa.”
Kummastakaan väitteestä ei ole selvää näyttöä.
Pyydän siis seuraavaa:
- Selventäkää oma kantanne: Kannatatteko
a) kaikkien suodattamisyritysten kieltämistä,
b) kaiken mahdollisesti laittoman materiaalin suodattamista, vai
c) kehittyneitä menetelmiä vain laittomaan materiaaliin kohdistuneen materiaalin suodattamiseksi.- Ennen kuin kirjoitatte mitään kirjeita tai addresseja tms. niin tarkastakaa onko tämä oman kantanne mukainen. Eli tehdäänkö ero kolmen edellisen vaihtoehdon välillä. Ymmärretäänkö addressissa, että poliisin suodattamislistassa voi olla sekä laittomuutta/asiattomuutta, että myös lain mukaista toimintaa (on vain puolitotuus julistaa ”lista on laiton”).
- 29.
-
Kizor: Luin vielä tuolta poliisin faq:sta tuosta lapsipornosta ja todellisuudenmukaisuudesta. Olet oikeassa Dragon Ballz väitteessä, eli piirretty kuva ei täytä tunnusmerkkejä Suomessa. Ilmeisesti ei myöskään ”esitetty” kuva (mutta toisaalta: laissa oli myös että jos vaikuttaa nuoremmalta, eikä ikää voida selvittää, tulkitaan raskaamman mukaan, eli lapsipornoksi).
Kohdassa ”Ovatko estolistat samoja niissä maissa, joissa ne ovat käytössä?”
”Lapsipornografian määrittely vaihtelee jonkin verran maittain. Esimerkiksi Suomessa kuvan tulee olla todellisuudenmukainen. Siksi piirretty kuva ei Suomessa täytä lain määrittelyä. Joissain maissa myös piirretty kuva on määritelty lapsipornografiaksi ja sellaiseksi on rinnastettu joissain maissa myös tekstit, missä kuvaillaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.”
- 30.
- 31.
-
Nuorelta näyttävien mallien iästä sen verran, että Yhdysvalloissa laki vaatii pornontuottajia ylläpitämään tietokantaa, josta käyvät ilmi mallien iät ja henkilöllisyydet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Child_Protection_and_Obscenity_Enforcement_Act
Ainakin Effin mukaan tuolta KRP:n listalta pitäisi löytyä lukuisia sivustoja, joilla on tarjota Yhdysvaltain lain vaatimat varoitukset ja yhteystiedot siitä, mistä mallien ikätodistukset saa selville. Voipi tietysti olla, etteivät sivustojen ylläpitäjät niitä suomalaisviranomaisille näytä, mutta Yhdysvaltain viranomaisille ne on pakko pyydettäessä antaa. Mikäli ikätodistuksia ei löydy se on jo itsessään Amerikassa vankilaan johtava rikos olivat mallit sitten oikeasti minkä ikäisiä tahansa. Itse asiassa jos KRP:llä on vähänkään syytä epäillä sivustoilla olevan alaikäisiä malleja, on heidän suoranainen velvollisuutensa ottaa asiassa yhteyttä FBI:hin tai muihin amerikkalaisviranomaisiin ja laittaa nämä tarkastamaan kuinka legitiimeistä sivustoista on kyse. Mikäli tutkittaessa selviää, että kaikki paperit ovat kunnossa eivätkä mallit ole alaikäisiä, niin silloin taas ei KRP:llä ole mitään katetta sivujen sensurointiin.
- 32.
-
JOK: Onko tuo EFFI:n testauksen tulos jossain nähtävillä? Siellä voisi olla myös avoimemmin kriteerit miten lapsipornografisuus on kuvista määritelty. En löytänyt sitä Effin sivuilta enkä blogeista.
Onko esim. riittänyt Effin käyttämä päätelmä, että jos disclaimerissa sanotaan että ei ole alaikäisiä ja kerrotaan että tiedot on saatavissa jostain virastosta, niin on pidetty ei-lapsipornona?
Effin kantelussa oikeuskanslerille mainintaa katsauksesta ei myöskään löydy, vaan lähinnä esimerkkejä sensuroiduista ei-pornografisista sivuista (mikä sinänsä on tietysti hälyttävää ja antaa aihetta toimenpiteisiin!).
- 33.
-
Viestintäministeri vähät voimassa olevista laeista välittää
6.3.2008 Lindén halusi äänestämisen mahdollistamista kännykällä. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/03/620331Lindén ei tunnu ymmärtävän, että moinen ”arkipäiväinen” käytäntö mahdollistaisi äänien myynnin, kuin myös uhkailun ja kiristämisen niiden saamiseksi. Kts. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060880
83 b §
Menettely äänestettäessä sähköisesti”Äänioikeutetun, joka haluaa äänestää sähköisesti, on ilmoittauduttava ennakkoäänestyspaikassa tai vaalipäivän äänestyspaikassa vaalitoimitsijalle tai vaalilautakunnalle sekä esitettävä selvitys henkilöllisyydestään.”
”Äänestäjä äänestää sähköisen äänestysjärjestelmän avulla äänestyskopissa tai muutoin vaalisalaisuuden turvaavalla tavalla”
Miten taas käy niinkin epätodennäköisessä tapauksessa kuin kännykän hävitessä omistajaltaan?
”- Tavallinen kansalainen on suurin voittaja. Kiireistä arkea helpottaa, kun sähköiset palvelut ovat helpommin ja turvallisemmin käytössä. Mobiilitunnistamisesta on olemassa vahva, yhteinen näkemys, Lindén sanoo.”
huhuh.




































Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Uutiset syötteet:
kirjoitukset
kommentit