eDome
4.3.2010
2.3.2010
11.2.2010
15.3.2010
15.3.2010
15.3.2010
15.3.2010
13.3.2010
12.3.2010
12.3.2010, 14.00
Ensimmäinen Supreme Commander oli juuri sitä, mitä nimestäkin voi päätellä. Iso, vaatimattomampiin reaaliaikanaksuihin verrattuna jopa ylivertaisen massiivinen, mutta samalla myös oppimiskäyrältään jyrkkä ja vaativa peli.
Odotettu jatko-osa ei tyydy kopioimaan esikuvaansa paremmilla grafiikoilla. Muutoksia on tehty rohkeasti myös itse pelimekaniikkaan. Miten mahtaakaan toimia moderni, virtaviivaisempi Supreme Commander 2?
10.3.2010, 17.20
Brittiläinen Introversion on eräs ehdottomista suosikeistani, kun pieniä pelitaloja listataan. Firma on ollut aktiivinen vaikuttaja ja suoranainen supertähti indie-pelitekijöiden rintamalla. Firman teokset ovat olleet aina viehättäviä ja omaperäisiä – ja pärjänneet myynnillisestikin.
Pikkufirmoilla on kuitenkin riesanaan menestymisen pakko. Yksikään peli ei saa olla floppi, muuten pulju on kanttuvei. Niinpä Introversionin uusin teos kierrättää ehkä turhankin paljon firman aiemmista hiteistä tuttuja aineksia. Toisaalta, on peliin osattu kehittää paljon uuttakin. Miten vain, tulos sinkoaa XBLA-pelien erikoisimpien ja omaperäisimpien teosten listalle.
9.3.2010, 18.40
Need for Speed -sarja tuntuu elävän parhaillaan jonkinlaista renessanssia. Isojen poikien koneille ilmestynyt Shift vei ajamista komeasti realistisempaan suuntaan ja nyt Nitro tarjoaa vauhdin hurmaa myös Wiin omistajille.
Aiemmat Wiille ilmestyneet NFS-rykäykset ovat olleet kerrassaan heikosti onnistuneita käännöksiä. Suoraan kohdekonsolilleen kehitetty Nitro on eri maata. Onnistutaanko Wiin vahvuudet hyödyntämään?
3.3.2010, 16.00
”Sota ei koskaan muutu”, väittää kuolematon Fallout-sarjan tunnuslause, mutta nyt se otti ja muuttui, ainakin jos olet tottunut konsoliräiskintöjen meininkiin. Konsolipeleistä tutut 12 ja 18 pelaajan onnettomat miniväännöt jäävät historiaan, kun MAG paukauttaa pelaajansa keskelle 256 pelaajan eeppistä sotanäyttämöä. Tuntuuko tämän jälkeen mikään muu enää miltään?
26.2.2010, 16.36
Voi Alienia, voi Predatoria. 80-luvun tieteismätön suuret nimet ovat nykyään suuria vitsejä, pitkälti kiitos Paul W.S. Andersonin ja hänen jäätävien elokuviensa. Tähän saakka pelifanit ovat kuitenkin voineet paistetella siinä uskossa, että meidän mediamme on tehnyt lähdeaineistolleen kunniaa. Tähän saakka.
23.2.2010, 17.42
Ulkonäkö voi pettää. Poikkeuksellisen hienon näköinen peli voi olla pelattavuudeltaan täyttä roskaa. Toisaalta ruma peli voi yllättää hauskuudellaan. Söpöt pelit on suunnattu usein nuoremmille pelaajille, minkä takia niiden vaikeustasokin on alhainen. Uusin LocoRoco on yksi poikkeus tähän sääntöön. Keskiyön karnevaalien alettua pelin viattoman ulkokuoren alta paljastuu samanlaisia julmia piirteitä kuin mogwaista niiden syötyä yöllä.
Vanhemmat jutut arkistosta.