Fable 2 osa 1 - Peter Molyneux jatkaa seikkailupelien uudistamista – eDome

Fable 2 osa 1 - Peter Molyneux jatkaa seikkailupelien uudistamista

13.5.2008
Jukka O.

Aihealueet: Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Haastattelut, Henkilöt

Kaunis toukokuinen aamu alkoi ikävällä herätyskellon räminällä ja seisoskelulla kadun varressa. Missä se taksi viipyy? Taksi tuli, lentokone tuli, meni ja Lontoon kehätien kuuluisat aamuruuhkat tulivat jälleen kerran nähdyiksi. Britannian maanteiltä pitäisi poistaa puolet autoista, niin täällä pystyisi liikkumaan kunnolla.

Lopulta kuitenkin olin perillä. Lontoon eteläpuolella sijaitseva Guildfordin kaupunki ja rakennus, jonka ovessa luki Lionhead Studios. Talon sisältä löytyi reipas pelitalo ja sen energinen vetäjä Peter Molyneux tiimeineen. Päivän aihe oli tuleva Fable 2 -seikkailupeli.

Lue myös:

Fable 2 osa 2 - miekkaa, magiaa ja koiranelämää

Alkujaan vuonna 2004 julkaistu Fable oli Peter Molyneuxin pitkään rakkaudella kehittämä suosikkiprojekti, joka kärsi julkaisussaan hieman yllättävistä ongelmista. Vika ei ollut niinkään siinä, että peli olisi ollut huono - päinvastoin. Peliteollisuuden virallisena suurisuuna tunnettu Molyneux oli vain antanut leukapieltensä lonksua liiankin vapaasti.

Näet, kun Peter innostuu niin hän todellakin innostuu ja antaa visioidensa liitää vapaasti. Pelitoimittajalle Peter onkin jännittävä ja haasteellinen kohdattava, sillä hän jos kukaan on innokas puhumaan - ja lipsuu usein aiheen viereen, sitten sivuraiteelle ja kiitää lopulta pikajunalla kohti huikeussfäärejä.

Peter Molyneux, Lionhead Studios

Toisin sanoen, Peteriä kuunnellessaan toimittajan pitäisi osata erottaa varsinainen asia hänen visioistaan ja suunnitelmistaan. Niinpä Fable-seikkailun ilmestyttyä kriitikoiden ja pikkutarkkojen pelipoikien armeijat riipivät pilkuntarkasti Peterin aiempia visioita ja valittivat, miten pelistä ei löytynytkään sitä sun tätä. Fable oli hyvä seikkailu - mutta ei niin mullistava kuin hypekelkkaan loikanneiden jutut antoivat ymmärtää.

Bugeja ja studiohulluutta

Edessä on siis tuttu tilanne. Peter tekee porukoineen uutta seikkailua, joka on nimetty suorastaan yllättäen Fable 2:ksi. Missä menee toden ja missä hypen raja?

Etukäteen voitaneen olla kuitenkin varmoja yhdestä asiasta: koska se on Lionheadin peli, on se jotain erikoista. Molyneux on visionääri, joka ei halua tyytyä vähään tai tavanomaiseen. Vaikka tavoitteita ja visioita ei tavoitettaisikaan vielä, niin ehkä sitten seuraavassa pelissä? Tai ehkä joku muu napsii ideoita itselleen ja näin pelit kehittyvät taas pienen pykälän eteenpäin.

Fable 2 -pelillä on kuitenkin takanaan Microsoftin peliosaston resurssit ja siitä tähdätään 2008 joulukauden suurta Xbox 360 -seikkailupelihittiä. Niinpä pelaajakansallakin on lupa odottaa ja vaatia paljon.

Studiolla oli hullu meininki, sillä firma oli parhaillaan virallisesti crunch-vaiheessa. Töitä tehdään 12 tunnin vuoroissa, myös viikonlopun yli. Mutta peli oli hyvässä vaiheessa - pelin peruskoodi oli valmis ja alle kahden viikon päästä kaiken sisällön pitäisi olla jo paikallaan.

”Ruudunpäivitys on vielä hitaahko, mutta olen naulannut kooderit paikalleen kuuden tuuman rautanauloilla. Irrotan heidät noin viikon päästä, jos päivitysnopeus on parantunut riittävästi. Samaan aikaan kooderit työstävät myös pelin engineä. Bugeja on vielä hirveästi, mutta hyvältä näyttää”, Peter Molyneux kertoo esittelytilaisuuden alussa.

Vakavaa draamaa

”Puhun tästä kuin vanha nainen pyykkikoneen äärellä - mutta ihan oikeasti, me halusimme tehdä draamaa. Me halusimme tehdä Fable 2:sta upean pelin, jossa on dramaattinen tarina”, Molyneux aloittaa.

”Keskustelimme kahden vuoden ajan Fable 2:n tarinasta ja draamasta. Tulimme selkeään johtopäätökseen siitä, että kaikissa upeissa tarinoissa pelaaja aloittaa nollatilanteesta. Parhaimmassa tapauksessa täysin tyhjästä, ilman yhtikäs mitään. Ja sitten kehityt hiljalleen, voimistut ja koet seikkailuja.”

”Peli saa sinut tuntemaan itsesi sankariksi”, Molyneux ynnää ja polkaisee pelin käyntiin.

Alku on upea visuaalinen kamerakierrätys, joka kulkee pelimoottorin vauhdittamana kaukaa metsästä kaupungin porteista sisään, pitkin sen katuja ja kuvia, lopulta heivauttaen tilanteen suoraan pelin alkuun. Kamera-ajo on sulava ja antaa heti alkuun huikean makupalasen pelin tunnelmista - ja sen jälkeen pelin alku on suorastaan humoristinen.

Fable 2 on huomattavasti suuremman budjetin pelin kuin edellinen, mutta Lionheadin tietty vallattomuus ja huumorintaju pilkahtelee monin paikoin. Vaikka pelin suuri juoni on vahvaa draamaa, suuria tunteita ja kostoretkeä, niin samalla se on täynnä brittihuumoria, joka tosin paljastuu vasta kun sitä osaa hetkisen etsiä. Juliste syrjäisen kujan varrella, kapakkaa asustavat olutsiepot ja karikatyyrimäisesti luodut ihmishahmot ovat hienovaraisia elementtejä, joilla tarkkasilmäisiä pelaajia huvitetaan.

Takaisin peliin. Visuaalit ovat heti alussa hämmentävän hienoja. Vaikka niinhän ne yleensä nykypeleissä ovat. Ehkä tärkeämpää onkin painottaa grafiikan tunnelmallisuutta ja yleistä tyyliä. Esimerkiksi pelin alussa ollaan suuressa kaupungissa, jossa alun kaksi nuorta päähenkilöä värjöttelee kylmän talven keskellä. Lumisade täplittää kuvaruutua ja ihmisten kaduille sytyttämät tulet näyttävät lämpimiltä ja houkuttelevilta. Animaatio on kaunista ja pehmeää. Kaupungissa liikkuessa eri paikat erottuvat selkeästi toisistaan käytettyjen valaistusten, arkkitehtuurin ja yleisen tyylin ansiosta. Kaupungin peräkujat todellakin antavat ränsistyneen ja epämiellyttävän kuvan. Täällä ei välttämättä tee mieli notkua liian kauaa. Ehkä sisaren haaveissa on sittenkin jotain järkeä. Ehkä olisi joskus mukava nukkua siellä kauniissa linnassa, lämpimässä…

Kasuaaliroolipeli

Fable 2 on Lionheadille erilainen roolipeli, mikä aiheuttaa taatusti närää monille hardcore-pelaajille. Ettäs kehtaa.

”Halusin tehdä pelin, jota kuka tahansa voi pelata”, Molyneux selittää. ”Pelin, josta myös vaimoni pitäisi.

Niinpä esimerkiksi pelin käyttöliittymä on toteutettu hyvin poikkeuksellisella tavalla.

”Pelasin kotona Call of Dutyjä ja avioliittoni oli päätyä eroon, joten lopetin sen pelaamisen. Mutta Call of Dutyistä huomasin sen, että ruutu on täynnä joutavaa roinaa. Ruudulla on minikartta ja niin paljon sekalaista ja turhaakin tietoa, että satunnainen pelaaja säikähtää ja juoksee pakoon.”

Niinpä Fable 2 alkaa äärimmäisen yksinkertaisesti. Ruudulla ei ole mitään ylimääräistä. Vain pelihahmo ympäristöineen. Ei minikarttaa. Ei inventaariota. Ei edes toimintanappeja. Pelihahmo ei osaa vielä yhtään mitään eikä tiedä mitään, joten ruudullekaan ei ole laitettu mitään, ei edes käyttöliittymän nappeja, koska niillä ei yksinkertaisesti tee vielä mitään. Esimerkiksi peruskomennot ilmestyvät ruudun vasempaan alakulmaan vasta myöhemmässä vaiheessa. Enimmäkseen erilaiset komennot ja vaihtoehdot näkyvät ruudulla vain väliaikaisesti, kun pelaaja tietoisesti haluaa käyttää niitä.

Minikarttaa tosin ei ilmesty ruudulle myöhemminkään, sillä ”se kasvoi ja kasvoi kun sille laitettiin sitä informaatiota, mitä seikkailupelien pikkukartassa yleensä on. Lopulta se vei jo neljänneksen ruudusta.”

”Kartan sijaan pelaajalla on käytössään muita työkaluja. Esimerkiksi pelin kuuluisa koira antaa vihjeitä kustakin paikasta. Se on levoton ja varoittaa pelaajaa, jos lähistöllä on vihollisia.”

Pelaajaa neuvova reittiopaste puolestaan toimii kuin gps-navigaattori. Kun pelaaja suorittaa jotain tehtävää näyttää maastossa liikkuva reittimerkintä minne päin tämän kuuluisi mennä. Opastuksen voi toki laittaa poiskin päältä, mikä saattaa olla ehkä kaikkein hardcoreimpien pelureiden mieleen. Joskus tosin opastus menee pois päältä itsestäänkin, osana draamaa.

Tehtäviä voi olla auki useita yhtaikaa ja niiden listaa voi tutkailla valikosta aukeavasta tehtävälistasta.

Opaste ei ole mikään pakollinen noudatettava - se neuvo suorimman reitin aktiivisen tehtävän seuraavaan määränpäähän, mutta pelaaja saa kuljeksia ympäristöissä miten haluaa. Ja oikeastaan tätä suositellaankin kulkemaan ympäriinsä mielihalujensa mukaan, sillä pelissä on valtavasti tehtäviä ja paikkoja, joihin häntä ei opasteta. Näihin paikkoihin on vain törmättävä uteliaan nenän johdattamana. ”Mitähän tuolla tien sivussa olevassa lehdossa on? Mikä on tuo vekkulin näköinen kalliomuodostelma? Onpas tuo kallioseinä outo, käynpä vilkaisemassa sitä.”

Kuten Molyneuxin kanssa keskustelin, seikkailupelien ja oikeastaan kaikkien avoimempien pelien eräs ongelma on yksinkertaisesti se, että vain pieni osa pelaajista loppujen lopuksi kokee suurtakaan osaa pelien sisällöstä. Se on kuitenkin se hinta, jonka Molyneux on ryhmineen valmis maksamaan vapaudesta.

”Olen aina tykännyt tehdä pelejä, joissa pelaajilla on valta ja vapaus”, hän ynnäsi. Ei siihen voinut muuta kuin naurahtaa, että ”aivan, sen teeman kyllä huomaa peleistäsi.”

Ei niin että Moly olisi aina visioissaan onnistunut - mutta respect, hän ainakin yrittää.

Mukana tapahtumissa

Pelissä on paljon muitakin mielenkiintoisia suunnitteluratkaisuja, osa hyvinkin mielenkiintoisia ja innovatiivisia. Itse pidin pelin alkuvaiheessa eniten tarinaa edistävien cutscenejen, välivideoiden, toteutuksesta.

Fable 2:ssa cutscenet eivät ole perinteisiä eri kohtausten väliin tungettuja videopätkiä, vaan pelimoottorilla toteutettuja dialogeja, joita pelaaja seuraa sivummasta tai on aktiivisesti mukana. Okei, se ei ole vielä mitään uutta. Sen sijaan dialogipätkien interaktiivisuus viehätti suunnattomasti.

Molyneux tunnustaa pelanneensa BioShockia intohimoisesti - kuten jotakuinkin kaikki muutkin Lionheadin kaverit.

”Siinä oli nerokkaita ideoita ja upeaa tarinankerrontaa”, pelimestari tunnustaa, minkä jälkeen keskustelimmekin kotvasen pelin tavasta tehdä seikkailupelin tarinankerronta tavallaan valinnaiseksi osaksi seikkailua. Merenalaista seikkailua pystyi pelaamaan niin toiminta- kuin tarinapainotteisista näkökulmista, jolloin erilaiset pelaajat pystyivät kokemaan saman pelin täysin eri tavoin.

Fable 2 tarttuu tarinankerrontaan hieman samalla tavalla. Kun pelaaja törmää tilanteeseen, jossa tarjolle tulee valmiiksi käsikirjoitettu tehtävä hahmojen keskinäisen puuhastelun ja dialogin kautta, voi hän joko päättää katsoa kaiken keskustelun läpi tai hypätä kaiken yli suoraan tehtävän alkuun. Katsoit dialogit ja tarinan tai et, tehtävä on silti sama. Mutta dialogin kautta opit ehkä enemmän pelimaailmasta, sen hahmoista ja motiiveista.

Ja se edellä mainittu interaktiivisuus? Niin, dialogeja ja cutscenejä ei katsota passiivisesti sivusta. Pelaaja on edelleen hahmonsa ohjaimissa. Voit liikkua cutscenen sallimissa rajoissa, ilmeillä, yrittää vaikuttaa muihin hahmoihin, vaikuttaa kamerakulmiin, zoomailla ja näin käytännössä tehdä dialogipätkistä uudenlaisia leikkauksia, sinun näköisiäsi tarinanpätkiä.

Lisäksi dialogipätkissä käytetään välillä hyvinkin tyylikkäitä elokuvamaisia tehosteita. Alussa samassa tilanteessa olevat hahmot saattavat haihtua kadoksiin, tausta muuttuu kuin paksun rasvalinssin takaiseksi unimaailmaksi ja värit katoavat…. Jäljellä ovat vain entistäkin voimakkaammilla väreillä toteutetut päähenkilöt, joiden keskustelu saa näin entistäkin dramaattisemman sävyn ja merkityksen. Vaikuttavaa!

Fable 2:n tarina jatkuu artikkelisarjan tulevissa osissa. Luvassa muun muassa tietoa pelin tarinasta, taistelujärjestelmästä sekä pelintekijöiden haastatteluja.