Lautapelaaminen vahvasti mukana Finnconissa
2.7.2008
Jukka O.
Aihealueet: Lautapelit, Tapahtumat, Yhteisöt
Kiinnostavatko lautapelit? Haluaisitko tietoja mielenkiintoisista lautapeleistä, kuunnella niitä koskevia esityksiä, tutustua uusiin peleihin tai pelata tuttuja pelejä hyvässä seurassa?
Suuntaapa siis heinäkuun lopussa Tampereella 26-27.7. järjestettävään Finncon-Animecon 2008 -tapahtumaan, sillä tarjolla on reilu annos muun muassa lautapelaamista.
Suomen lautapeliseura tuo Finnconiin/Animeconiin kymmenittäin lautapelejä vapaasti pelattavaksi. Lautapeleille on omistettu oma salinsa, jossa esitellään niin uusia kuin vanhoja pelejä kahdeksan tuntia päivässä sekä lauantaina että sunnuntaina. Peliseuraa löytyy aivan taatusti - kuten myös mielenkiintoisia peli- ja ihmistuttavuuksia. Lautapeliseuran aktiivit opastavat sinut uusien pelien alkuun, antavat suosituksia eri tarkoituksiin sopivista peleistä sekä auttavat sinua kaivamaan pelikasasta sen juuri sinulle sopivan pelin. Conin aikana järjestetään erilaisia peli-esittelyjä ja ohjelmaan osallistuneiden kesken arvotaan pelipalkintoja.
Pelisalin lisäksi lautapelejä esitellään osana Finncon-Animeconin muuta ohjelmaa. Erityisesti suosittelemme muun muassa:
Japani ja lautapelaaminen
Lauantai klo 12-13, Sopraano-sali:
Millaisia ovat japanilaiset lauta- ja korttipelit? Tarjoamme katsauksen japanilaisien lautapelien historiaan ja esittelemme myös uuden polven japanilaisia lautapelejä. Lisäksi tarjolla on Japani-teemaisia lautapelejä eri puolilta maailmaa. Haluatko kuulla lisää Shogista tai oppia japania lautapelin avulla - me kerromme lisää kummastakin. Paikan päällä on myös näytteillä erilaisia pelejä ja niitä pääsee myös kokeilemaan osana tapahtuman lautapeliohjelmaa.
Scifi-teema lautapeleissä
Sunnuntai klo 14-15, Sonaatti 1 -sali
Pidätkö lautapeleistä ja scifistä? Eikö kaupoista tunnut löytyvän mitään mukavaa pelattavaa. Nyt on tilaisuus tulla yhdessä etsimään juuri sitä lautapeliä, jota on kiva pelata ja joka on silti ihan oikeasti scifiä. Testipenkissä on pelejä 70-luvulta nykypäivään ja asiantuntija ruotii niin pelillisiä kuin pelien teemallisiakin arvoja. Paikalla on myös esimerkkejä eri peleistä ja niitä on viikonlopun aikaan mahdollisuutta kokeilla osana Finnconin lautapeliohjelmaa.
Varsinainen lautapelaamisen pääohjelma tapahtuu sekä lauantaina että sunnuntaina Tampere-talon Sonaatti 2 -salissa kello 10-18.
Lisätietoja lautapeliohjelmasta: http://www.lautapeliseura.fi/Finncon
Finncon-Animecon 2008?
Suomalainen scifi- (tieteisfiktio) ja fantasiatapahtuma Finncon 2008 järjestetään yhdessä anime- ja mangatapahtuma Animeconin kanssa 26.-27. heinäkuuta. Finncon ja Animecon ovat alan merkittävimmät tapahtumat Suomessa ja ne järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Tampereella. Paikalle odotetaan noin 5000 kävijää päivittäin.
Finncon on pääsääntöisesti kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma, jonka ohjelmassa käsitellään tieteis-, fantasia-, anime- ja mangaohjelman ohella myös runsaasti teknologiaa, pelejä, alakulttuureja ja muita erikoisempia aiheita. Tänä vuonna tarjolla on paljon videopeleihin ja lautapelaamiseen liittyvää ohjelmaa, sillä pelit on yksi tapahtuman pääohjelmarungoista.
Finncon järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, Animeconeja on järjestetty vuodesta 1999. Tapahtumien teemoina tänä vuonna ovat lasten- ja nuortenkirjallisuus, pelit ja Tampere. Animepuolella järjestetään muun muassa Cosplay-puku- ja Anime Music Video -kilpailu.
Tapahtuman kunniavieraita ovat Tähtivaeltaja-palkittu tieteiskirjailija M. John Harrison, Gaiman-kuvittajana tunnettu Charles Vess, kriitikko Farah Mendlesohn, Väinämöisen paluu - ja Praedor- sarjakuvistaan kansallisesti tunnettu Petri Hiltunen sekä Ruotsissa menestyneet suomalaiset piirtäjät Nina von Rüdiger & Johanna Koljonen (Ms Mandu). Lisäksi tapahtuman ohjelmaan osallistuu monia suomalaisia kirjailijoita.
Tapahtuma on avoin yleisölle ja pääsy on vapaa.
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Lautapelaaminen tuntuu olevan niin aliarvostettua ja peliseuraa vaikea löytää. Harmi kun ei itse pääse paikalle
- 2.
-
Peliseuraa voi hakea vaikkapa lautapeliseuran foorumeilta, oman kokemukseni mukaan tuntuu, ettei nykyään mitään muuta pelatakkaan kuin lautapelejä :-)

Piditkö artikkelista?
Lähetä linkki kaverille sähköpostilla
Osion Lautapelit syötteet:
kirjoitukset
kommentit