Vice President Tomi Lod, Basware Oy
Yritys- ja taloushallinnon ohjelmatalon Baswaren johtaja Tomi Lod vastaa suurimpien asiakkuuksien hoitamisesta ja kehittämisestä. USA:ssa koulutettu sekä Nokialla nörttinyt Lod viihtyy paremmin kentällä kuin kansliassa.
Metalliteollisuuden kauppamatkustajan ja pankkivirkailijan poika Tomi Lod syntyi 1962 Helsingissä ja lähetettiin vaihto-oppilaana Amerikkaan yhden lukiovuoden jälkeen oppimaan kieltä ja jääkiekkoa. ”Sitten tuli tarjous josta ei voinut kieltäytyä, opiskelupaikka ja taloudellista tukea”, kertoo Lod. ”Vaihto-oppilaat katsottiin kolmannen vuosikurssin oppilaiksi high schoolissa, joten graduoiduin eli pääsin ylioppilaaksi USA:ssa yhteensä kahdella lukiovuodella, mutta ei se mitään sillä kävin kansakouluakin vain kolme vuotta eli pääsin ekalta kolmannelle luokalle.”
Kalamazoo Collegesta tietoalalle
Kalamazoo College on vuonna 1833 perustettu humanistinen korkeakoulu jota pidetään USA:ssa varsin liberaalina ja eurooppalaisena. Siellä opetetaan tavallista enemmän vieraita kieliä, ja 80 % opiskelijoista suorittaa opintojakson ulkomailla. Collegessa on myös terveys- ja luonnontieteiden sekä tietotekniikan opetusta. Collegen tukijoihin kuuluvat Kelloggin ja Upjohnin teollisuussuvut. Eräs Kelloggeista toimi aikanaan ulkoministerinäkin.
Lod aloitti opiskelunsa 1979 terveystieteistä mutta löysi kohta sisäisen nörttinsä ja siirtyi tietotekniikkaan. Gradunsa hän teki satunnaisluvuista ja tutkimusalan soveltamisesta lääketehtaalla. Numeroista tuli hänen intohimonsa. ”Ja 1983 palasi vanha, kypsä kosmopoliitti tänne periferiaan”, muistelee Lod, ”ihmettelemään miksi pankit ovat kiinni sunnuntaisin.” Pian hän kuitenkin havaitsi, että Suomessa ei lähetellä shekkejä postissa ja että pankkitekniikassa olimme edelläkävijöitä.
”Vietin niinsanotun jääkiekkoilijan kesän, mutta syksyllä oli päätettävä jatkanko opintoja, rupeanko matemaatikoksi vai heittäydynkö tietojenkäsittelyyn. Lähetin monta hakemusta ja päädyin Finn-Stroille, joka oli rakennusliikkeiden idänvientiyhtiö. Sinne pystytettiin ATK-osastoa maailmanluokan järjestelmin ja minusta tehtiin System Manager. Tosin olin välillä sotaväessä. Kun olin kutsuntalistassa vielä kirjoilla USA:ssa, minut lähetettiin Dragsvikiin kuten kaikki ummikot ulkosuomalaiset, komentokielenä ruotsi. Sitten ilmeni että olenkin suomensuomalainen ja minut potkittiin Santahaminaan.” Koska Lod on vanha sventuuvalainen sotilasnimi, hän kävi myös RUK:n.
Ei tee autuaaksi että on paljon alaisia
Idänkaupan ja rakennusalan rakenteet ja tavat muuttuivat. Finn-Stroin alasajo alkoi 1987 ja Lod siirtyi Digitalille, jolta Finn-Stroi oli ostanut systeeminsä. Digital Equipment Corporationin (DEC) sen ajan työntekijöillä on edelleen toimiva henkilöyhdistys nimeltä Deccarit, he eivät koskaan puhu Digitalista vaan DECistä. Lod konsultoi siellä 1987-95.
”Pekka Roineen aikaan DECillä välitettiin työntekijöistä, oli paljon perhetapahtumia, naamiaisia ja retkiä. Harvan talon työntekijöillä on clubi joka elää vielä kun itse talo on kadonnut.”
Lama saattoi tietoalan myllerrykseen ja DEC joutui ensin Compaqille ja sitten HP:lle. Lod headhuntattiin ICL-Dataan, entiseen Nokia Dataan. Hän sai vastuulleen puolen Suomen huollon. ”Ei tee autuaaksi että on paljon alaisia. Kun aika menee sijaisten hankkimiseen ja henkilöhallintoon, oma lisäarvon tuottaminen jää aika pieneksi. Halusin nähdä enemmän oman käden jälkeä. Olen parempi tekemään uusia asioita kuin hoitamaan vanhoja”, sanoo Lod. ”Vanha kaveri soitti Nokialta ja houkutteli sinne.”
”Pari vuotta tein WAPpia. Sitten kännykkäsoftaa alettiin lisensioida ulos ja rakentaa kilpailijoiden kanssa yhdessä standardeja Symbianin alustalle jotta saatiin laitteiden yhteensopivuus. Se on vähän niin kuin panimotkin kilpailevat hurjasti markkinaosuuksista mutta kaljapullojen pitää olla samoilla standardeilla kierrätettäviä.”
Lod oli Nokialla 7 vuotta mutta taas alkoi tuntua siltä, että pitäisi saada tehdä uudenlaista lisäarvotyötä ja lisäksi niin että perheen asuessa Suomessa ei koko aikaa tarvitsisi olla reissussa. Baswarella oli vanhoja deccareita ja lisäksi toimitusjohtajana jo 8-vuotiaasta tuttu pelikaveri. Oli helppo samastua porukkaan.
Basware on nörttiyhtiö, joka ei pyri räätälöimään vaan myy sekä implementoi valmiita ohjelmistopaketteja. – ”Ajasta voisi nytkin viettää enemmän asiakkaiden kanssa kuin konttorilla. Vaikka konferenssitekniikka vähentää fyysisen liikkumisen tarvetta, asiakkaat täytyy kuitenkin tuntea myös henkilötasolla ja muutenkin kuin työn merkeissä. Siten syntyy pysyvä luottamussuhde.”
”Iloa tuottaa se, että tapaa erilaisia ihmisiä ja kulttuureja, ei se pelkkä myyminen.” Ja niinhän sanotaan, että harva mitään myy, mutta joiltakin mielellään ostetaan.
2008
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- Tiedolla johtamisen konsultti (BI)Knowit Oy - Saranen Consulting Oy

