Ohjelmapäällikkö Aarno Cronvall
Radiossa olet kahden kuulijasi kanssa
Classic Radion ohjelmapäällikkö Aarno Cronvall on samalla itsenäinen ohjelmatuottaja sekä pidetty tilaisuuksien juontaja. Kulttuuridokumenteistaan tunnettu pitkän linjan televisionääri ryhtyi yrittäjäksi YLE:n rakennemyllerryksessä ja toimii kesäisin Savonlinnan Oopperajuhlien pr-päällikkönä.
Musiikin keskellehän Aarno Cronvall 1945 syntyi, sillä isä Erik Cronvall oli radio-orkesterin eli nykyisen RSO:n kapellimestari ja viulutaiteilija, äiti pianotaiteilija ja pianonsoiton lehtori. Radiotoiminnassa hän on toisen polven mies ja yksi niistä, jotka ovat Suomessa toteuttaneet sähköisen median muutoksen ja kasvun siksi mitä se nyt on.
”Kirjoitin Norssista 1964, luin vuoden lakia kuten Sibelius ja Tshaikovski, hieman musiikkitiedettä, soitin selloakin useamman vuoden. Jatko-opintoni ovatkin olleet radio- ja tv-työn piirissä Suomessa, Englannissa ja USA:ssa. Yleisradiossa koulutusta tarjottiin oman aktiivisuuden perusteella.”
Televisiossa olet koneiston osa, radiotyö on intiimiä
”Olin Yleisradion palveluksessa 28 vuotta. Aloitin 1969 radion musiikkiosastolla ja sitten olin 1970-82 TV1:n musiikkitoimituksen toimittaja ja ohjaaja sekä 1982-91 päällikkö. Sitä toimitustahan ei enää ole. Viimeiset viisi vuotta olin erikoistoimittaja ja vastasin talon kansainvälisistä musiikkisuhteista.”
”YLE oli 80-luvulle saakka monopoliyhtiö jolla ei ollut kilpailua. Alan legendat kuten Pekka Tiilikainen ja Martti Silvennoinen olivat monumentaalisia hahmoja. Meillä oli varaa lähettää lähetysauto pelkästään Kuhmon kamarimusiikkijuhlille, eikä sellainen tehottomuus enää tule kysymykseen. Nyt jollakin ulkopuolisella on tekniikka jota eri talot vuokraavat muutamaksi tunniksi jonnekin. Hajautuneessa mediakentässä YLE:n pitäisi keskittyä kulttuuripalvelujen tuotantoon eikä kilpailla kaupallisten kanavien kanssa tekemällä samaa kuin kaikki muut. Tuntuu että se on liian iso talo jolla on hajanainen strategia ja paljon turhautuneita ihmisiä”, pohtii Cronvall.
Englannissa Cronvall toimi muunmuassa Sibelius-dokumentistaan tunnetun Christopher Nupenin assistenttina. USA:ssa hän perehtyi alaan kummallakin rannikolla. ”On hyvä käydä kunnolla katsomassa mitä muualla tehdään, keskustella kollegojen kanssa ja tutustua työmetodeihin. Se antaa itseluottamusta.”
Cronvall ohjaa edelleen televisiolle muun muassa Taidekeskus Salmelan ja Sinfonia Lahden MTV3:n kanssa tekemät ohjelmat. ”Tv-työssä olet kuitenkin aina koneiston osa, radio on intiimi väline jossa teet kaiken yksin ja tunnet studiossa olevasi kahden kuulijasi kanssa”, luonnehtii Cronvall.
Freelancerina muuttuvassa maailmassa
Vuonna 1997 Cronvall jätti YLE:n ja perusti Arcron Oy:n, jonka puitteissa hän on freetoimittaja, ohjaaja, juontaja ja tuottaja. Myös Classic Radion ohjelmapäällikkö hän on freepohjalta. ”Teen sinne 3-4 päivää viikossa pääasiassa haastattelu- ja keskusteluohjelmia.” Hän kuuluu useiden kotimaisten ja kansainvälisten kulttuuri- ja mediajärjestöjen johtoon. Savonlinnan Oopperajuhlilla hän on ollut pressi- ja pr-päällikkönä.
Classic Radio kuuluu monikansalliseen Metroradio-konserniin ja toimii pitkälti automatisoidusti. Sillä on vain yksi kokopäiväinen työntekijä ja muutamia osapäiväisiä. Millainen on radiotoiminnan tulevaisuus? ”Kanavia on Suomessa riittävästi, mutta niiden joukossa pitää jatkossakin olla pari sellaista majakkaa, jotka tuottavat vakavastiotettavaa kultuuriohjelmaa. Yhtiörakenteet muuttuvat edelleen ja tiettyjen kanavien kuuluvuusalueita voitaisiin laajentaa.”
Onko alalla tulevaisuudessa työpaikkoja joista on elämänuraksi ja leivän lähteeksi? Vai käykö kuten internetissä että ilmaista sisällöntuotantoa on runsaasti ja blogeilla ostetaan 15 minuuttia kuuluisuutta? ”Se on hyvä kysymys, koska mediassa, esimerkiksi elokuvanteossa, pyörii ihmisiä jotka maksavat siitä että saavat tehdä duunia. Radiotoiminnan kenttä varmasti pirstoutuu lisää. Vakaalle ja ammattitaitoiselle ohjelmatyölle on kuitenkin oma kysyntänsä niin yleisön kuin mainostajienkin piirissä.”
Cronvallin konsepti on yhdistää luovasti ja synergisesti erilaisia saman osaamispohjan tehtäviä, joista radiotyö on yksi. Ja ehkä sopii sanoa, että kun ammattitekniikan ja kielitaidon saa opettelemalla, niin ei ole haitaksi olla luonnostaan diplomaattinen ja yhteistyökykyinen.
![]()
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

