Työharjoittelun avulla ulkomaille töihin
Kansainvälinen työharjoittelu tarjoaa mahdollisuuden päästä ulkomaiseen yritykseen tai organisaatioon joko kesätöihin tai pitempään työsuhteeseen. Harjoitteluaikojen pituudet vaihtelevat yleensä muutamasta kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Yhä useammat suomalaiset oppilaitokset ovat mukana kansainvälisissä harjoittelijavaihto-ohjelmissa. Niihin voivat hakea perustutkintovaiheessa olevat opiskelijat, mutta jotkin ohjelmat on tarkoitettu myös vastavalmistuneille ja jatko-opiskelijoille.
| Harjoittelun avulla voi saada arvokkaan kansainvälisen kontaktiverkoston sekä vahvistaa kielitaitoaan. Kansainvälinen työkokemus on sitä paitsi hieno lisä CV:ssä. |
Harjoittelupaikkoja on runsaasti Euroopan maissa, mutta joitain paikkoja on tarjolla kauempanakin. Työharjoittelun tarkoituksena on tukea opintoja ja tarjota käytännön tilaisuus kokeilla käytännön työelämää kansainvälisessä ympäristössä sekä vahvistaa tätä kautta harjoittelijan ammatillista osaamista omaa koulutusta vastaavissa tehtävissä. Työharjoittelu tarjoaa myös oivan tilaisuuden päästä tutustumaan tietyn maan elämäntyyliin, kulttuuriin ja ihmisiin. Harjoittelun avulla voi saada arvokkaan kansainvälisen kontaktiverkoston sekä vahvistaa kielitaitoaan. Kansainvälinen työkokemus on sitä paitsi hieno lisä CV:ssä.
Joensuun yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut on koonnut kattavan tietopaketin sekä linkkilistan nuorelle, jota kiinnostaa työharjoittelu ulkomailla. Se löytyy Joensuun kaupungin sivuilta. Samoin Joensuun yliopisto on julkaissut Kansainvälisen harjoittelun oppaan opiskelijalle. Oppaasta löytyy monipuolisesti tietoa erilaisista työharjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksista. Seuraavassa tiivistelmä erilaisista harjoittelu- ja työmahdollisuuksista ulkomailla suomalaiselle opiskelijalle.
CIMOn paikat
Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksella CIMOlla on runsaasti vaihto-ohjelmia eri aloilta. Joka vuosi lähes tuhat suomalaista saa CIMOn kautta harjoittelupaikan ulkomailla. CIMOn kautta voi hakea harjoittelupaikkoja opiskelijan pää- tai sivuaineen mukaan. Monien harjoitteluohjelmien edellytys on se, että työharjoittelun voi hyväksyä osaksi omia opintojaan. Useimmat harjoittelut ovat palkattomia, mutta niihin voi hakea CIMOn apurahaa, joka on noin 3000-6000 mk kuukaudessa kohdemaasta riippuen. Harjoitteluun haetaan CIMOn lomakkeella. Myös apurahaa haetaan CIMOn kautta. CIMOn kautta voi saada työpaikan esimerkiksi Sveitsistä (humanistinen ala), Ranskasta (humanistinen ja kaupallinen ala), Thaimaasta (humanistinen ala), Saksasta (kaupallisen ja yhteiskuntatieteellisen alan opiskelijat, ), Unkarista (kaupallinen ala), Latviasta (kaupallinen ala), Britanniasta (kaupallinen ala) sekä Itävallasta (yhteiskunta- ja oikeustieteellinen ala). Lisäksi useiden eri alojen työharjoittelupaikkoja on tarjolla Argentiinassa, Chilessä, Venäjällä ja Virossa. Työpaikkoja on tarjolla mm. Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutioissa, Finpron vientikeskuksissa, alojen virastoissa ja laitoksissa, ministeriöissä ja paikallishallinoissa, korkeakouluissa, säätiöissä sekä Suomen edustustoissa EU-puheenjohtajamaissa sekä Brysselissä.
Monipuolista tietoa eri harjoittelupaikoista, -ohjelmista ja muista työharjoitteluun liittyvistä kysymyksistä löytää CIMOn www-sivuilta.
EU:n harjoittelijavaihto-ohjelmat Sokrates ja Leonardo
Euroopan Unionilla on useita työharjoitteluohjelmia. Leonardo da Vinci II on EU:n koulutusohjelma, jonka tavoitteena on kehittää ammattillista koulutusta sekä oppilaitosten ja työelämän välistä yhteistyötä. Sokrates puolestaan on EU:n koulutusohjelma, joka kattaa kaikki koulutustasot. Sen tavoitteena on edistää henkilöstön ammatillista kehittymistä. Sokrateksen harjoitteluun on mahdollista hakea apurahaa 350-850 euroa kuukautta kohti kohdemaan kustannustasosta riippuen.
Eräs Leonardon vaihto-ohjelmista on CODETEC (Cooperation and Development through Technology and Economics). Se tarjoaa harjoittelupaikkoja tekniikan ja talouden aloilta lähes kaikkialla Euroopassa, sillä mukana on yli 40 eurooppalaista partneria. CODETEC-harjoittelusta ei makseta palkkaa, mutta välttämättömiin elin- ja asuinkustannuksiin voi hakea Leonardo-stipendiä, joka on hieman yli 2000 mk kuussa. Harjoittelu tulee aloittaa viimeistään 1.6.2001, joten ohjelmaan kannattaa hakea heti.
EuroPlace II - Mobility of Students and Yound Graduates on toinen Leonardon harjoitteluohjelma. Se tarjoaa paikkoja taloustieteen ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille kaikissa EU-maissa sekä Puolassa, Kyproksella ja Romaniassa. Harjoittelun kesto vaihtelee kolmesta kuukaudesta vuoteen, mutta viimeinen mahdollisuus aloittaa harjoittelu on 1.5.2001.
Harjoittelu kansainvälisissä organisaatioissa ja EU:n elimissä
Euroopan komissiossa, Euroopan parlamentissa, Euroopan unionin neuvostossa, alueiden komiteassa, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa, Euroopan neuvostossa ja YK:ssa sekä useissa kansainvälisissä järjestöissä mm. Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa on tarjolla työharjoittelupaikkoja korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuineille useilta aloilta. Harjoittelun kesto näissä organisaatioissa vaihtelee kuukaudesta puoleen vuoteen. Vaatimuksena on kotimaisten kielten hallitsemisen lisäksi on ainakin yhden virallisen EU-kielen hyvä ja toisen tyydyttävä osaaminen. Lokakuussa alkavan harjoittelun hakuaika päätty 31.3. ja maaliskuussa alkavaan harjoitteluun 30.9.
Lisää tietoa harjoittelupaikoista kansainvälisissä organisaatioissa ja EU:n elimissä saa seuraavista linkeistä:
Euroopan komission harjoittelupaikoista vastaava toimisto
Euroopan komission Suomen edustajisto
Euroopan parlamentti
EU:n talous- ja sosiaalikomitea
Euroopan Unionin neuvosto eli ministerineuvosto
EU:n alueiden komitea
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin
Euroopan neuvosto
YK:n sivustokartta
Suomen YK-liitto
Kehitysyhteistyöhön liittyviä harjoittelupaikkoja
IAESTE (The International Association for the Exchange of Students for Technical Experience)
IAESTEn kansainvälistä harjoitteluohjelmaa koordinoi meillä CIMO. IAESTE tarjoaa vuosittain harjoittelupaikan lähes kahdellesadalle suomalaiselle teknisten, luonnontieteellisten, kaupallisten ja hallinnollisten alojen opiskelijoille. IAESTE-harjoittelu kestää useimmiten kuudesta kahteentoista viikkoa kesäaikana. IAESTE-harjoittelusta saa pientä palkkaa, ja työnantaja järjestää asunnon. Hakuaika on helmikuussa, mutta mahdollisia rästipaikkoja voi tiedustella CIMOsta vielä maalis-huhtikuussakin.
Experience International
Metsätieteiden ja ympäristöalojen opiskelijoille on tarjolla paikkoja tämän yksityisen harjoitteluohjelman puitteissa USA:n luoteisissa osavaltioissa. Palkka kattaa peruselinkustannukset, työnantaja tarjoaa asumisen ja ruokailun. Työpaikkoja on tarjolla mm. maatiloilla, viinitarhoilla, golf-kentillä ja taimitarhoilla.
Järjestön kotisivut löytyvät tästä, mutta hakulomakkeita ohjelmaan saa CIMOn sivujen kautta.
EurAupair
EurAupair tarjoaa vaihto-oppilasohjelmia, kielikouluja, Au pair sekä mahdollisuuksia lähteä työharjotteluun ulkomaille. EurAupairin kautta on myös mahdollista saada esim. kesätöitä Yhdysvalloista. Katso lisää EurAupairin nettisivuilta
Kesätyö ja vapaaehtoistyö
Kun hakee ulkomaille kesätöihin, pääsee kartuttamaan kokemuspiiriään ja kielitaitoaan. Usein kesätyöt eivät kuitenkaan korvaa opintoihin liittyvää pakollista harjoittelua, ellei kyse ole nimenomaan kieliharjoittelusta.
Nordjobb on Pohjola-Nordenin pohjoismaalaisille tarkoitettu kesätyöohjelma, joka tarjoaa työpaikkoja Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Islannista, Färsaarilta ja Grönlannista. Työ voi kestää kuukaudesta viiteen kuukauteen, ja se sijoittuu yleensä kesäaikaan. Työntekijät saavat asunnon ja pientä palkkaa, jolla voi maksaa vuokran, matkakustannukset ja elämisen. Työläisiltä edellytetään hyvää ruotsin kielen taitoa.
Hakuaika päättyy huhtikuussa. Hakulomakkeita saa tulostettua Nordjobbin verkkosivuilta.
Lue myös esittely Nordjobbista.
Allianssilla on paljon nuorisovaihto-ohjelmia, joiden kautta voi hakea esimerkiksi au pair -työhön, hotellityöhön, lasten leiriohjaajaksi tai työleireille vapaaehtoistyöhön Eurooppaan tai Usaan. Hakuajat vaihtelevat ohjelman mukaan. Edellytyksenä osallistumiselle on Allianssin ohjelmamaksun maksaminen, joka on 690 mk. Lisätietoja Allianssin vaihto-ohjelmista saa sivuilta http://www.alli.fi.
ICYE (Maailmanvaihto ry)
Maailmanvaihdon nuoret tekevät vapaaehtoistyötä paikallisten ihmisten kanssa kansalaisjärjestöissä ja yhteisöissä.
ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö.
www.maailmanvaihto.fiTöihin Yhdysvaltoihin
Camp Counselors USA ja Work Experience USA -ohjelmien kautta voi päästä leiriohjaajaksi, huoltohenkilöstöön tai palvelualojen töihin Pohjois-Amerikkaan kesäksi. Ohjelmat on tarkoitettu 18-30-vuotiaille opiskelijoille. Hakukaavakkeita ja lisätietoja saa sähköpostitse osoitteesta vaihto@alli.fi sekä www-sivuilta tästä.
Lisätietoja ulkomailla työskentelymahdollisuuksista saa mm. seuraavista osoitteista:
Suomen Työvoimahallinto
Opintotuesta kansainvälistä harjoittelua varten
Vero-ohjeita kansainvälisiin tilanteisiin.
Tietoa apurahoista ulkomailla
Joensuun kaupungin urapalvelut
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

