Plaza

musiikki, ammatti, kieli, Koulutus, piano, ooppera, Savonlinna, seurakunnat, työmoraali, agentuurit

Johann Tilli syntyi 1967 Kerimäellä, missä hänen isänsä toimi kanttorina. Sieltä perhe muutti 1974 ensin Turenkiin ja sieltä Lohjalle, jossa Jussi kävi koulunsa ja kirjoitti ylioppilaaksi 1986. Ennen musiikkia oli matematiikka, jota sitäkin pidetään abstraktina taiteena.

”Matematiikka, teoreettinen fysiikka ja mekaniikka kiinnostivat minua kouluaikana. Ensimmäinen ammattisuunnitelmani tosin oli lentokapteeni, mutta kun koneen ohjaamo on liian pieni, käytin silmälaseja ja olen värisokea, se tyssäsi siihen. Seuraavaksi ajattelin lentokoneiden suunnittelua.” Ohjaamon pienuus tarkoittaa sitä, että Tilli kasvoi jo varhain jättiläiseksi, mikä on bassolle optimaalinen formaatti.

”Ensimmäiset musiikkiin liittyvät muistot ovat isän urkujen soitto ja levyltä kuultu Bachin Matteus-passio. Osapuilleen lukiovuosina musiikki alkoi viedä mennessään.” Koululaisena hän työskenteli neljä kesää hautuumaalla puutarhatöissä. Hän alkoi myös avustaa seurakunnan tilaisuuksissa sekä laulamalla että pianon ja harmonin takana.

Suoraan ammattiin

Moni oopperalaulaja on aloittanut työelämänsä opettajana, Tillille laulamisesta tuli päätyö varsin nopeasti. Lukion ensimmäisenä vuotena hän pääsi Matti Tuloiselan oppilaaksi sekä Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle. 1987 hän voitti Lappeenrannan laulukilpailun toisen palkinnon. Siellä tulikin jo agentti taputtamaan olalle ja ryhtyi järjestämään töitä eri puolilta maailmaa. ”Siellä täällä oli jokunen oratorion solistiosuus laulettavana, mutta sillä ei elänyt. Piti keksiä jotakin millä maksaa vuokra. Ajoin 11 kuukautta kuorma-autoa pääasiassa Uudellamaalla. Töihin piti mennä kuudelta aamulla ja kotona olin kuudelta illalla.”

Akatemiassa hän opiskeli edelleen solistisen laulun osastolla. Hänestä kouliintui myös pätevä pianisti, joka selviytyy tarvittaessa urkujenkin soitosta. Basso on luomulaulaja: ”Basso on ainoa fakki, jossa lauletaan luonnollisella äänellä. Tenorit joutuvat tekemään enemmän lihastyötä.”

”Ensimmäinen keikkani oli Savonlinnassa 1987, missä lauloin Taikahuilun Toista Haarniskoitua.” Armeijankäynti 1988-89 vaati hieman ylipalvelusta, koska Tilli kävi välillä laulamassa Singaporessa ja Oslossa. Savonlinnassa hän teki useita rooleja vuoteen 1996 saakka. Vuodet 1990-96 hän oli kiinnitettynä Hampuriin, sitten kaksi vuotta Düsseldorffissa ”Finnische Oper am Rheinissa”, jossa on melkein aina useita suomalaisia solisteja, ja 1998 hän teki Dresdeniin viiden vuoden sopimuksen joka uusittiin 2003. Bayreuthissa häntä on kuultu useana kesänä.

Koulutus ei määrää työpaikkaa musiikissakaan

”Laulajan on syytä osata soittaa pianoa ja puhua kymmentä kieltä”, tuumii Tilli, joka itse puhuu viittä kieltä ja laulaa lisäksi muutamalla kielellä, joita ei sinänsä osaa, kuten hepreaksi, saameksi ja norjaksi, mikä on ammatissa normaalia. Kun ooppera on teatteria, jossa pitää hallita tekstikokonaisuuksia, tärkein työväline äänen ja musikaalisuuden ohella on muisti.

”Jos ei ole kielipäätä pitää olla hirmuisen hyvä instrumentti. Ei saa jännittää, pitää tykätä olla esillä, mutta terävät kyynärpäät eivät ammattiin kuulu. Työmoraalin pitää olla vahva. Kun tulee harjoituksiin ei enää saa olla lunttilappuja. Työviikko on kuusipäiväinen ja matkalaukkuelämääkin riittää. Rankinta kuitenkin taitaa olla se, että työtäsi valvotaan koko ajan. Jokaisessa näytännössä on joko intendentti itse tai hänen edustajansa seuraamassa taiteellista tasoa. Suojatyöpaikkoja, eli virkoja, ei ole kuin orkesterissa ja kuorossa. Muuten vakanssit ovat määräaikaisia. Niitä kyllä uusitaan, jos talo on tyytyväinen taiteilijan panokseen.” Perheenisänä Tilli on iloinen siitä, että pystyy viettämään puolet vuodesta kotimaassa, jossa hänen rouvansa toimii urkurina.

Sanotaan, että taitelijaksi ei pidä ruveta vaan sellaiseksi tullaan kun ei muuta voida, sisäisestä pakosta. Tilli varoittaa ruusuisista unelmista. Musiikkikoulutuksen hankkivat monet. Sibelius-Akatemian solistilinjalle otetaan vuosittain 8 opiskelijaa. Harvoille on päätoimista esiintymistyötä ainakaan Suomessa, jossa on vain yksi oopperatalo. Kilpailu maailmalla on kovaa. Puhutaan myös orkesterimuusikoiden työllisyysongelmista. Suomalaisen musiikin suuren nousun takana olevalla koulutusjärjestelmällä on kääntöpuolensa, jos hahmottaa mielessään koulutusta vastaavan työn kapeasti.

”Harvahan on loppujen lopuksi niissä töissä, mihin on koulutuksen saanut, sehän pätee insinööreihinkin. Musiikin maisterille löytyy silti monenlaisia tehtäviä opettajana, hallinnossa, agentuureissa, musiikkijuhlien organisaatioissa ja viestinnässä. Jos laulamisesta ei tulekaan ammattia, se on hyvä harrastus sellaisen työn ohella.”