Työvoimalla on kysyntää
4.12.2007
Timo
Työttömyysprosentti on hiipinyt kuuden pintaan. Neljää prosenttia pidetään yleisesti jo täystyöllisyytenä. Nuo neljä prosenttia ovat kitkatyöttömyyttä. Porukkaa, joka on liikkeessä työpaikkojen välillä.
Työttömyyden vähetessä työvoimasta alkaa kilpailu. Työstä syrjään jätetyt erilaiset vajaakuntoiset, pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat alkavat kiinnostaa uudella tavalla. Maailmanlaajuinen rekrytointi- ja työvoiman vuokrausyritys Manpower on perustamassa Suomeen tytäryritystä nimenomaan tällaisen työvoiman välittämiseen. Syynä tähän on parantunut korvaus, jonka työnantajat saavat työllistäessään vajaakuntoisia. Korvaus on 1300 euroa kuukaudessa.
Paitsi, että tuettu työvoima on lähes ilmaista, Manpowerin edustajan mukaan monet yritykset haluavat kohottaa profiiliaan palkkaamalla vajaakuntoisia. Mahdollisimman monimuotoinen profiili on tärkeä muun muassa kilpailtaessa kaikkein parhaasta työvoimasta.
Suomi on pyrkinyt näyttäytymään mahdollisimman hankalana maana turvapaikanhakijoille. Yhtenä konstina on ollut työlupien epääminen turvapaikanhakijoilta. Heitä on mieluummin elätetty vastaanottokeskuksissa mitään tekemättöminä turhautumassa. Nyt tilanne muuttuu. Turvapaikanhakija, joka odottelee päätöstä asiassaan saa nyt tehdä työtä ja hankkia elantonsa itse. Näin säästyy veroeuroja ja työvoimapulakin hiukan helpottaa.
Kilpailu työvoimasta on kansainvälistä. Erityisen suuri työvoimapula on rikkaassa Norjassa, jonka vanhastaan tiedämme houkutelleen muun muassa suomalaisia hoitajia sairaaloihinsa. Nyt Norjalaiset ovat käynnistäneet kampanjan ulkomaalaisten houkuttelemiseksi maahansa. Norjalaiset osallistuvat erilaisille messuille omilla osastoillaan väkeä houkuttelemassa etenkin Itä-Euroopassa.
Työlupakäytäntöjä on Norjassakin helpotettu. Tärkeänä on myös nähty työehtojen polkemisen estäminen. Hallitus ja Norjan ammattiyhdistysliike ovat laatineet laajan toimintasuunnitelman työehtojen yhdenmukaistamiseksi kaikille työntekijöille.
Maagiseen neljän prosentin rajaan on vielä matkaa. Työvoimaa on siis vielä varastossa. Työvoimapulassa on myös kysymys, ainakin työnantajien mukaan, työvoiman laadusta. Pitkäaikaistyötöntä, entistä rakennusmiestä on vaikeaa saada sovitettua, joihinkin korkeaa ja pitkää koulutusta vaativiin tehtäviin. Katse kannattaisi ehkä kääntää myös organisaatioiden sisälle. Huolimatta monista saneeraustoimista ja väen vähentämisistä, työpaikoilla on edelleenkin väkeä, joka on alikuormitettu. Ei ehkä välttämättä työn määrän, mutta työn vaativuuden suhteen.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
No kiva. Voisikohan kohta vastavalmistunutkin saada töitä?
- 2.
-
Taitaa ne vaatimukset edelleenkin olla sen verran korkealle, ettei ihan iisisti saa töitä, ilman työkokemusta.
- 3.
-
Omakohtainen kokemus on että työnhakijan pitää olla 20-vuotias jolla mielellään on työkokemusta 30 vuotta että silleen:=))
- 4.
-
Se sairas Sailas moitti meidän nuoria, että niitä on hukasssa kymmeniä
tuhansia. Jossakin hukkaputkessa.
Aseenteellinen terveydenhoito ei huoli isoa raavasta miestä kouluun, jolla on
omia mielipiteitä ja hieman väärät leuvat. Epäilee motivaatiota?
Lienee iso korsto liian miehekäs, pitäisi olla naisellisempi.
Sitten nämä valtion laitokset!
Outokumpu, Finavia ja Finnair eivät tarvitse hyvin kielitaitoista ylioppilasta,
jolla on hyvä kultivoitunut käytös ja edustava ulkonäkö ja sattuu olemaan
kaikenlisäksi menestynyt urheilija.
Armeija kuitenkin ilmoitti, että tällaisista miehistä tapellaan.
Ei kuitenkaan miinanpolkijoiksi?
Onko Suomen herrat tullu järkiinsä?
Kaikenlaiset koulu- ym. pinnarit ja heikkolahjaiset eivät maata rakenna.
Lahjakkaat ja yrittävät kunnon nuoret tarvitsevat myös tukea. - 5.
-
Itse olen 54 vuotias hyvinkoulutettu osaava pitkäaikaistyötön. Ei vaan tärppää, olisiko työnantajat saatava asennekoulutukseen. Kurssien kautta ilmaistyövoimaksi tai palkkatuella ainoastaan niin pitkään kun tukea saa. Sitten palkataan toinen tukeen oikeutettu.
- 6.
-
Olen helsinkiläinen korkeakouluopiskelija ja kokemuksieni mukaan meitä opintojen ohella suorittavan tason töitä paiskivia kinutaan milloin mihinkin suuntaan. Tuntuu, että duunaritöitä on tarjolla ihan rajattomasti, vaikka varsinainen ammattikoulutus puuttuukin. Työttömyys tuntuu lähinnä utopialta.
Pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteenä lienee osittain ennakkoluulot, mutta kyllä vastavalmistuneilla ainakin isommissa kaupungeissa riittää töitä. Ei vain pidä olla liian nirso, kyllä jonkinsortin työkokemusta karttuu lapion varrestakin.
Valtakunnallisen tason ongelma on, että tietyille aloille koulutetaan liikaa väkeä ja toisille liian vähän. Moni nuori seuraa ammatinvalinnassaan mielummin trendejä (viestintä, kauneudenhoito) kuin työllisyysnäkymiä (hoito- ja rakennusalat). Pitäisikin rohkeasti karsia aloituspaikkoja kouluista, joista valmistutaan työttömäksi. Pakko ajaisi väestöa koulutuksiin, joissa nyt ei saada paikkoja täyteen. Ongelma koskee kaikkia koulutustasoja ammattikouluista yliopistoihin (kulttuuri, taide, osa humanisteistä ja valtiotieteilijöistä, tradenomit…)
- 7.
-
Valtio itse on näyttänyt huonoa esimerkkiä.
Virkamieskokemuksella voin väittää, että yli 40-vuotiasta ei enää haluta
kouluttaa tai pätevöittää vaativimpiin tehtäviin.
Hänet on laitettu hyvissä ajoin ”eläkeputkeen”.
Jotenkin tuntuu hullulta, kun nuoria ajetaan jonnekkin ja jos he onnistuu
jotakin löytämään vaikka ulkomailta, niin heitä pidetään maanpettureina.
Ei kelpuuteta enää koulutukseen kotimaahan, vaan otetaan joku halpa siirtolainen tilalle.
Sellaista on meno sailaksen aikana. - 8.
-
Onhan se hienoa että Manpower suuresti auttaa Suomen työttömiä ja vajaakuntoisia. Onkohan kyse kuitenkaan kovin suuresta hyväntekemisestä. Monikansallinen firma vain taitaa yrittää vetää välistä, vaikea uskoa että siinä toimittaisiin Suomen ja suomalaisten hyväksi.
Kun Sampo ryöstettiin, anteeksi myytiin tanskalaisille, ei henkilökuntaa potkittu pois, vaan siirrettiin tukitoimia Manpowerin hoidettavaksi ja Manpower vapautti vanhoja Sampo-pankin työntekijöitä työnteon taakasta. Näin Sampo-pankin maine pysyi hyvänä ja Manpower saa ”auttaa” ansiosidonnaisen kauden jälkeen taas vaikeasti työllistettäviä pitkäaikaistyöttömiä tukirahoilla töihin.
Ei pitäisi kovin Jeesustella jos ei ole Jeesus, jonkunhan se kai pitää se ensimmäinenkin kivi heittää, tai ainakin laittaa hiertämään kengässä! - 9.
-
sampoa ei ryöstetty!
-nalle tiesi mitä teki:huippuhinta ”omasta”firmasta(se on vaan tosiasia että ulkomaalaiset on tänne suomeen kotiutunut) - 10.
-
Jos katsotaan mitä myytiin ja kuka myi ja mistä tämä myyty ”omistusoikeus” oli kotoisin ja kelataan vielä taaksepäin vaikka Postisästöpankkiin asti, niin voi kyllä epäillä ”Sammon” joutuneen hieman kummastuttavien mutkien kautta tanskalaiseen omistukseen.
Mitä Sampo-Leoniaa synnytettäessä puhuttiin ja mitä roolia ”Nallelle” silloin kaavailtiin, kun hänet ostettiin ylihinnalla Mandatumista, ei kyllä toteutunut alkuunkaan.
Kun annat nallelle pikkusormen niin se syö koko käden! Kaikki tapahtui tietenkin aivan lakien ja asetusten mukaisesti, mutta ?

