Pelastus Balilta?
16.12.2007
Timo
On hieman epäselvää mitä Balilla eilen päättyneessä ilmastokokouksessa sovittiin. Joka tapauksessa on tärkeää, että ilmastokokousten sarja jatkuu ja että maailman suurin kasvihuonekaasujen päästäjä Yhdysvallat on mukana.
Vaikka vieläkin on niitä, jotka vähättelevät ihmisen toiminnallaan aiheuttamia muutoksia ilmaston lämpenemiseen, asian vakavasti ottavia tahoja alkaa olla selkeä enemmistö tieteentekijöistä, talouselämän päättäjistä ja poliitikoista. Se, että vuosimiljoonien aikana maapallon ilmasto on ollut paljon kuumempi ja kylmempikin, ei vähennä sen asian merkitystä, että nyt ilmasto on meidän tai ainakin lastemme elinaikana meidän toimiemme ansiosta muuttumassa erittäin nopeasti ja seuraukset ovat enimmäkseen epäsuotuisia tai ennustamattomia.
Yhdysvallat tuottaa arviolta 36 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Myös päästöt asukasta kohden ovat kaikkein suurimmat. On erityisen tärkeää, että Yhdysvallat on mukana päästöjen rajoittamissopimuksessa. Suurten päästöjen rajoittamisella on suuri vaikutus kokonaisuuteen. Vielä suurempi on moraalinen: jos mahtimaa Yhdysvallat ei kanna vastuutaan, miksi vähäisempien maiden pitäisi ponnistella päästöjen vähentämiseksi senkin puolesta?
Käytävän neuvotteluprosessin lisäksi erityisen tärkeä on nyt tuleva Yhdysvaltain presidentinvaali. Maailman rikkaimman maan presidentillä on suuri valta niin hyvässä kuin pahassakin asian suhteen. Tuntuu vaikealta kuvitella huonompaa vaihtoehtoa kuin George Bush, mutta amerikkalaiset voivat yllättää.
Balilla sovittiin huomattavasta tukipaketista kehitysmaille. Kehittyminen edellyttää luonnollisesti runsaampaa energian käyttöä. Ympäristön kannalta hyvät ratkaisut edellyttävät rahaa ja osaamistukea varakkaammilta mailta. Jos vauraat maat eivät huolehdi tästä yhteisen edun hyväksi, jäävät niiden omatkin ilmastoponnistelut turhiksi.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
julkaistaan juuri päästöt suomen osalta(viime tai tältä vuodelta).
-KASVUA OLI n.15% edellisvuoteen verrattuna??????????????????????????miten tämä on mahdollista?
- 2.
-
niin millä se voi olla mahdollista ku kuluttajat ainaki tekee kaikkensa että enrgiaa säästyis mutta eihän herrat siitä piittaa ne ne vaan lisää energian kulutusta
- 3.
-
kato ku niille merkkaa vain raha ja se menee kaiken edelle eli päästöistä viis
- 4.
-
Voi jeesus sentään. Fakta on edelleen se, että keskivertokuluttaja vähät välittää mistään hiilidioksidi-höpötyksestä. Get money and use it. Sitähän tämä maailma on ja siihen kaikki pyrkivät. Tietysti erilaisissa gallupeissa saa hölistä ihan mitä vaan kunhan kuulostaa fiksulta.

