Plaza

Oikein vai väärin?

9.3.2008
Timo

suuryritykset, visio, ympäristönsuojelu, yhteiskuntavastuu, lapsityövoima, valmennus, Nokia, yritysetiikka, toimitusehdot

Nokia on torjunut pontevasti syytökset yrityksen omien eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta. Yhteiskuntavastuu ja eettiset periaatteet ovat olleet tärkeä osa markkinointia esimerkiksi Keskossa. Samalla tavalla kuin suuryrityksellä tulee olla visio ja missio, tulee eettiset periaatteet tai arvot olla julkisesti määritellyt.

Eettisten periaatteiden määrittely ei kuitenkaan riitä. On myös ryhdytty seuraamaan eettisten periaatteiden noudattamista käytännössä. Liike-etiikan instituutti-niminen tutkimuslaitos on selvittänyt, että 70 prosenttia brittiläisistä suuryrityksistä järjestää henkilöstölleen koulutusta eettisten periaatteiden toteuttamisesta. Neljä vuotta sitten vain puolet isoista yrityksistä toteutti tällaista valmennusta. Kehitys Yhdysvalloissa on samansuuntainen.

Tutkimukset ”eettisten” firmojen menestyksestä kertovat, että nimenomaan ne periaatteensa määritelleistä yrityksistä, jotka järjestävät koulutusta henkilöstölleen menestyvät myös taloudellisesti. Mielenkiintoista on, että tätä etiikkavalmennusta ei järjestetä juurikaan yritysten johtoportaalle.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten suurkauppiaat mahtavilla ostomäärillään pakottavat tuottajat mahdottomiin hintoihin ja toimitusehtoihin. Eettiset periaatteet eivät tunnu yltävän hintaneuvotteluihin. Sen sijaan tuottajille asetetaan kovia vaatimuksia esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa, ympäristön suojelussa, lapsityövoiman käytöstä alihankinnassa jne. eli niiltä vaaditaan etiikkaa näissä asioissa. Suuryritykset saattavat myös ottaa käyttöön hyvin pitkiä maksuaikoja ja ylipäätään riskiä, rahoitus- ja varastointikustannuksia siirretään surutta pienille tuottajille.

Hauskoja tapoja eettisten periaatteiden ja käytäntöjen levittämiseen on kehitelty joissakin yrityksissä. Esimerkiksi Shell on jakanut yhdysvaltalaisille työntekijöilleen peiliä, jossa lukee: ”katselet nyt henkilöä, joka on vastuussa eettisten periaatteiden toteutumisesta Shellissä”. Onkohan Jorma Ollilalla, joka nykyisin on myös Shellin hallituksen puheenjohtaja, tällainen peili? Eräs korealainen teräsfirma on asentanut tietokoneisiinsa ohjelman, joka pomppaa silloin tällöin esiin konetta avattaessa esittäen eettisen ongelman. Kone ei aukea ennen kuin ongelmalle on keksitty ratkaisu. Yrityksen johto väittää tämän tuottavan todellista ymmärrystä ja sitoutumista eettisiin periaatteisiin.

Maailmalla tunnutaan otettavan yritysetiikka jonkin verran vakavammin kuin Suomessa, ainakin markkinointikeinona.

Timo Näsänen

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös