Plaza

Keppi vai porkkana?

7.6.2007
Timo

suomalaiset miehet, vakuutusyhtiöt, Rekat, syrjintä, golf, liikunta, nuoret miehet, Nokia, ylipaino, kansanterveys

Suomalaisten rapakunto huolettaa. Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila on ollut huolissaan nuorten miesten kunnosta. Huono kunto vaikeuttaa jo työntekoa ja työuran pitäisi olla vasta alussaan. Nyt Ollila on asettunut myös koululaisten liikuntakampanjan tukimieheksi.

Likes, Jyväskylässä toimiva liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö on jo vuosia kampanjoinut teemalla kunnossa kaiken ikää, KKI. Nyt tähän kampanjaan liitetään leikkisä Suomimies-tempaus. Suomimies tavoittelee 40-60 -vuotiaita suomalaisia miehiä hoitamaan itseään. Kampanja käynnistyy syksyllä. Ennakkotietojen mukaan kampanjaa vetämään on palkattu kolme nuorta naista ja rekka-auto. Ennakkotiedoista päätellen kampanjan suunnittelijat ovat tehneet päätöksen luopua ryppyotsaisesta terveysfasismista. Etukäteismainonnassa käytetään tuttuja stereotypioita surkeista, mutta niin mukavista suomalaisista miehistä, suomimiehistä. Rekka kiertää ympäri maata, testaa ihmisten kuntoa ja järjestää hauskoja kuntotapahtumia. Etera sponsoroi.

Keppiosastolla liikkuu jälleen Sitran yliasiamies Esko Aho. Aho esittää, että vakuutusmaksuista voitaisiin antaa alennusta niille, jotka huolehtivat kunnostaan. Kysymys olisi jonkinlaisesta golf-tasoituksen kaltaisesta järjestelmästä. En ymmärrä golfia, mutta pääasia on kai se alennus, ehkä sen voisi saavuttaa golf-kentällä? Hämmästyttävää  logiikkaa Aho esittää toteamalla, että tässä ei ole minkäänlaista syrjintää, eihän alennus olisi keneltäkään pois? Että vakuutusyhtiötkö tyytyisivät pienempiin voittoihin? Tuskinpa vaan.

Terveydestä ja hyvästä fyysisestä kunnosta huolehtiminen on tietysti tärkeää. Keskeisten kansansairauksien ja ylipainon välillä on varma yhteys. Liikkeellä kampanjoineen tuntuvat olevan ihmiset, joilla ei ole todellista tuntumaa kohteeseen: uhkaillaan taloudellisilla menetyksillä tai jopa hoidon ulkopuolelle jättämisellä ja toisaalta käynnistetään ihmisten henkistä kuntoa aliarvioivia kampanjoita.

Timo Näsänen

1.

Siinä ollaan vähän perästjälkeen korjaamassa, jos vain kunkin nykyisiä elintapoja aletaan paimentaa. Aikuisiän terveyden pohja rakennetaan jo lapsena. Nykyään lapset rasittuvat fyysisesti liian vähän. Ja koulujen liikuntatunneista ei kun karsitaan.Toista oli ennen, kun hiihdettiin kouluun suvet talvet, kannettiin vettä, laskisankoa ja polttopuita.

2.

totta puhut,että elintavat opitaan nuorena,mutta ei niitä kyllä ole koskaan liian myöhäistä muuttaa!

liikalihavuus,aik.iän diabetes,verenpaineongelmat,tässä nyt listaa joka maksaa vuosittain yhteiskunnalle huimia summia(jo pelkästään lääkkeiden kela-korvausten takia)ja suurin aiheuttaja kyseisille ongelmille ovat elintavat:liikalihavuus ja liikunnanvähyys.

keinoista en tiedä,mutta kyllä se on tietenkin yhteiskunnan päättäjät jotka tätä laivaa ohjaa ja miltei kaikki keinot ovat hyviä,otta meidän ”rapakunto”nousisi.pitää vaan muistaa että iso laiva kääntyy hitaasti ja tulokset tässä asiassa ovat näkyvissä kymmenien vuosien päästä.

3.

jep, eipä ole koskaan liian myöhäistä, kärjistetysti voisi sanoa ,se joka syömällä ,juomalla tai tupakoimalla saattaa itsensä siihen kuntoon ,että se vaatii ulkopuolista terveydenhoitoa maksakoon itse aiheuttamansa vahingon.
Tässä elämässä pitäisi pystyä huolehtimaan siitä pienimmästä yksiköstä,omasta itsestä, ja huom mikä vapaus, ei enää holhousta, mällää niinkuin haluat ,mutta jos ongelmia tulee kärsi ne ihan itse(vrt krapula).
On vielä asoita jotka pitää tehdä itse ,niitä ei tee joku muu tai niitä ei saa kaupan hyllystä.Kun raha toimii konsulttina syntyy helposti tuloksia jolloin sitä yhteistä rahaa jää siihen mihin se on tarkoitettu, vanhukset , parantumattomasti sairaat,lapset, koulutus ,ympäristö jne..
Nyt priorisoidaan kun yhteistä kakkua haukkaavat ne jotka voisi pienellä itsekurilla hoitaa itsensä kuntoon .

mutta onko vika sitten hihnan ylä vai alapäässä , millaisen esimerkin vanhemmat,huoltajat tai kasvattajat antavat ?
Onko kilpaurheilu vain se joka on sitä oikeaa kuntoilua ,se missä pyörii iso raha ja mediassa isot otsikot.
voisiko se olla kuitenkin ihan seksikästä olla ihan vaan tavis mutta hyvässä fyysisessä ja sitä kautta myös henkisessä kunnossa.

4.

On se kummaa että sitä sanotaan syrjinnäksi jos ei huolehdi itsestään ja sen vuoksi ei saisi esim. vakuutusmaksuista alennusta! Ymmärtääkseni kuka tahansa voi muuttaa elintapojaan ja sillä tavalla parantaa terveyttään sekä vähentää yhteiskunnan kustannuksia. Se vaan on niin että ihmiset ovat liian mukavuudenhaluisia ja laiskoja tekemään tämän ”vapaaehtoisesti”. Jos joku on syrjintää terveysasioissa niin vaikkapa se että toiset joutuvat pistämään parin vuoden välein satasia silmälaseihin, ilman että on itse pilannut terveyttään. Jos söisin, joisin, tupakoisin tai löhöilisin itseni sairaaksi niin heti tulisi yhteiskunta vastaan ja sitä pidetään itsestään selvänä asiana. Että tätä on terveydenhuollon tasa-arvo.

5.

Eihän se Aho keppiä tarjoa, jos alennuksia esittää. Pikemminkin porkkanaa. Ahon maine vaan usein kääntyy itseään vastaan.
Onhan niitä maailmalla kuulemma (varma tieto puuttuu) vakuutuksia, että jos ei tiettynä sopimuskautena nosta vakuutuskorvauksia, saa esim loman palkkioksi. Tämä tulee tiettävästi vakuutusyhtiöille halvemmaksi.
Itse havittelin taannoin hieroja uraa, kun potentiaalisia asiakkaita on käsittääkseni tulossa aina vain enemmän. Eräs taho torpedoi suunnitelmiani sillä perusteella, että ei Kelalla ole varaa kaikkia kuntouttaa…. Siis HÄH, pitäisikö yhteiskunnan tulla joka juupelin asiassa vastaan, eikö ihmisen oman kunnon ylläpitäminen ole ensisijaisesti ihmisen oma velvollisuus. Yhteiskunnan etu se on tietysti yhtä paljon kuin yksilönkin, mutta ei kaikkea tarvitse holhota.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös