Plaza

Kansainvälistyminen tuottaa

29.11.2007
Timo

kieli, kansainvälistyminen, perusopetus, vienti, Helsinki, noususuhdanne, kansainväliset markkinat, kielitaito, kulttuuriharrastukset

Talouden ja tuotannon vaihtelut kuuluvat asiaan. Olemme nyt saaneet viettää Suomessa erittäin pitkää noususuhdannetta. Vieläkään ei ole varsinaisesti laskusuhdannetta näköpiirissä. Yhdysvaltain asuntolainakriisi on aiheuttanut hieman väreilyä Suomessakin ja puunjalostusteollisuus on kertonut tuotannon supistamisesta ja irtisanomisista. Pääosa uutisista on edelleen myönteisiä.

Laman jälkeen yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä teollisuuden liikevaihto on kasvanut hieman alle kaksinkertaiseksi. Vienti on kasvanut kaksi ja puoli kertaiseksi ja kotimaan liikevaihto vain viitisenkymmentä prosenttia. Vienti siis vetää ja tuo hyvinvointia meille suomalaisille. Erityisen hyvin on kansainvälisillä markkinoilla menestynyt konepajateolisuus. Hyvänä esimerkkinä vastikään palkittu Konecranes.

Voimakas kansainvälistyminen asettaa meille myös kovenevia vaatimuksia. Yksi tärkeimmistä asioista kansainvälistymisessä on luonnollisesti kielitaito. Toisaalta väitetään, että suomalaiset osaavat huonosti kieliä tai eivätkä ainakaan halua niitä puhua, toisaalta ollaan sitä mieltä, että nykysuomalaisten kielitaitoisuudessa ei ole vikaa, päinvastoin. 

Totta kuitenkin lienee, että suomalaiset osaavat liian harvoja kieliä. Englantia osaavat suunnilleen kaikki, ruotsia suomenruotsalaiset  ja muutama muu, mutta muut eurooppalaisetkin kielet ovat melko tuntemattomia. Puhumattakaan meistä itään olevien jättiläismaiden kielistä. Venäjää on jonkin verran harrastettu ja onhan maahan muuttanut eri aikoina venäläisiä, joiden jälkeläisetkin ovat säilyttäneet kielensä.

Suomalainen teollisuus on hyvin aktiivinen Kiinassa. Kiinan kielen taito on kovassa kurssissa. Helsingin kaupunki on nyt päättänyt käynnistää kiinankielen perusopetuksen. Tarkoitus on ottaa oppilaita, jotka jo osaavat kieltä ja täysiä ummikoita. Kiinalaisen työvoiman värväämisessä Suomeen on varmaan etu jos työntekijöiden lapsille on tarjolla osittain kiinankielistä opetusta. Perusopetuksesta lähtevä kiinan opiskelu luo syvällistä kieli- ja kulttuuriosaamista, jota yhteistyö kiinan ja sen jättiläismäisten markkinoiden kanssa edellyttää.

Helsingin kaupunkia on syytä kiittää ennakkoluulottomuudesta kiinan suhteen. Tärkeitä yhteistyökumppaneita löytyy myös espanjaa puhuvista maista ja Afrikkakin vielä nousee. Vieraiden kielten ja kulttuurien harrastuksen soisi edelleen lisääntyvän. Tekniikka ja talous ovta tärkeitä, mutta humanistista sivistystä ei pitäisi unohtaa.

Timo Näsänen

1.

Afrikka nousee - jos nousee - aikanaan lähinnä englanniksi, ranskaksi ja Saharassa ehkä arabiaksi. En usko, että swahilista, puhumattakaan pienemmistä alkuasukaskielistä, olisi merkittäviksi kauppakieliksi ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen.

2.

EHEI afrikka nouse ainakaa niin kauan ku Halonen paasaa sinne meirän verorahoja ja kaiken mailman avustuksia eihän niitä sielä huvita ruveta nousemaankaa ku rahaa saa muutenki vaikkei mitää tee.
Panis ny helevetti oman maan asiat ensin kuntoon, mut eihän se paa ku se on kapitalistien kans samaa mieltä ja puolsi viä lakko lakiaki on tää niin perseestä

3.

hyvä!
kerrankin positiivinen otsikko!!!!!
et sitten näsä olekaan umpivasuri,joka aina valittaa kaikesta-tekemättä itse asioiden hyväksi mitään-paitsi valittaa

hyvä Näsä!

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös