Työstä ja elämästäkin
Aiemmin Elleissä blogiaan pitänyt Timo Näsänen siirtyy nyt kirjoittamaan Ajassa-osioon. Timo on koulutukseltaan valt. kand. ja toiminut pitkään työelämän ja ammatillisen koulutuksen kehittämistehtävissä. Kirjoituksissaan hän käsittelee erilaisia työelämään, osaamisen ja talouteen liittyviä kysymyksiä. Blogimerkintöjä voi mielellään kommentoida ja esittää kysymyksiäkin ratkottavaksi. Mikäli kysymykset liittyvät Timon osaamisalueisiin, hän vastaa niihin tai käsittelee asiaa ajan ja mahdollisuuksiensa puitteissa.
Taltuta taantuma juomalla!
15.3.2009
Timo
Kävin pitkästä aikaa tunnetussa helsinkiläisessä työväenravintolassa. Väkeä oli runsaasti ja myynti näytti vetävän. Uutta oli, että ravintola oli ryhtynyt edistämään myyntiään heijastamalla mainoksia videotykillä isolle valkokankaalle. Mainosten perusviesti näytti olevan taantuman torjuminen juomalla enemmän. Näin muun muassa nauttimalla Lamapeikko-nimistä juomasekoitusta.
Kova jätkä!
26.2.2009
Timo
Pääministeri ja puheenjohtaja Vanhasta on pidetty liian pehmeänä ja myöntyväisenä tehtäväänsä. Kokoomus ja erityisesti sen voimakkaita tunteitaan esittelevä puheenjohtaja Katainen on kerännyt pisteet hallituksen myönteisistä teoista. Näin ainakin Keskustan vaalitappiosta suivaantuneet kansanedustajat ja muut aktiivit ovat päätelleet. Tarvitaan siis profiilin nostoa.
Saukki ja pikkuoravat
24.2.2009
Timo
Jos viimeisiä presidentinvaaleja olisi siirretty viikolla, olisi Sauli Niinistö saattanut ohittaa Tarja Halosen. Niin kova oli Saukin loppukiri. Heti vaalien jälkeen, ilmeisesti mainostoimisto Bob, joka oli tuolloin Niinistön kampanjan takana, aloitti työn kuuden vuoden päähän. Nyt noista vuosista on kulunut puolet ja jälki näkyy.
Puolivälin kannatus
14.2.2009
Timo
Hallitus on kohtapuoleen toiminut kaksi vuotta. Ollaan siis nelivuotisen vaalikauden puolivälissä. Hallitus uskoo pysyvänsä koossa lopunkin vaalikauden ja ryhtyy arvioimaan saavutuksiaan. Ehkäpä linjaakin on syytä tarkistaa joissakin kohdin.
Onnea meille kaikille!
31.1.2009
Timo
Pääministeri Matti Vanhasen hallitus on julkistanut elvytyspakettinsa. Vanhasta ja valtionvarainministeri Jyrki Kataista on moitittu hitaasta lähdöstä elvytyspuuhiin. Heidän mielestään nykyinen hallitus ei juuri muuta ole tehnytkään kuin elvyttänyt.
Koulu, lasten vankila?
28.1.2009
Timo
Professori esittää valtakunnallisen sähköisen oppilasrekisterin perustamista koulukiusaajille ja muillekin häiriköille. Koulukiusaaminen on suuri ongelma ja siihen on puututtava. Rekisteri on kuitenkin pelottava keino.
Ei huono, puheenjohtaja Vanhanen!
15.1.2009
Timo
Kunnallisvaaleista lähtien olemme odotelleet, mitä tappion kärsineet keskustalaiset ja demarit keksivät kannatuksensa kääntämiseksi nousuun. Puheenjohtaja Urpilainen on jatkanut unelmalinjalla ja tarjonnut kissamaisia fantasioita kansalaisille. Puheenjohtaja Vanhanen puolestaan tarjoaa meille Suurta Projektia Suomen suurten ongelmien ratkaisuksi.
Nyt toimeksi!
9.1.2009
Timo
Viikonlopun pääuutinen, puhemies Niinistön yllätyshäät, melkein syrjäytti lamapuheet päivän ykköspuheenaiheena. Olemme saaneet nyt ministeri Tanskasen rahoitusehdotukset ja eri ministeriöissä valmistellaan elvyttävien toimien listoja, joista on jo tihkunut tietoja. Olemme kuulleet koko syksyn kiistelyä siitä, onko meillä ja kuinka vakava talouskriisi. Nyt hallituskin on ilmeisesti uskomassa tilanteen olevan vakavan.
Paronit vetävät Suomen kuiville
31.12.2008
Timo
Muutama vuosi sitten matkailin Latviassa ja etsin paroni von Münchausen – museota. Se oli palanut, enkä valitettavasti päässyt siihen tutustumaan. Museo on ilmeisesti sittemmin korjattu ja avattu uudelleen. Museoissa voi oppia paljon. Ilmeisesti valtionvarain- ja pääministerimme ovat vierailleet Münchausen-museossa ja löytäneet sieltä ainekset Suomen nostamiseksi taantumasta.
Karjala takaisin heti!
29.12.2008
Timo
Vuosi vaihtuu talouden kannalta apeissa tunnelmissa. Joulukauppa ei ilmeisesti kasvanutkaan kaupan odottamalla tavalla. Nyt on käynnistynyt alennusmyyntikausi ja uuden vuoden juhlintaan liittyvä markkinointi. Näistä toivotaan joulumyynnin paikkaajaa.
Kuka maksaa laskun?
27.12.2008
Timo
Talousuutiset sen kun jatkavat huononemistaan. Meillä on kuitenkin mestariluokan valtionvarainministeri ja pääministerikin on luokiteltu EU:n viidenneksi parhaaksi. Nyt olisi lupa odottaa hallitukselta viisaita ratkaisuja, joilla Suomi ohittaisi laman kuin koira veräjän.
Poroton joulu
22.12.2008
Timo
Olen muutamana vuonna ostanut poronvasan puolikkaan suoraan poromieheltä. Palveluun on asianmukaisen teurastuksen lisäksi kuulunut eläimen paloittelu siististi ja pakkaaminen vakuumipusseihin: paisti, potkakiekot, fileet, soppalihat, käristys ja vähän jauhelihaakin. Tämä pakastettu paketti on tuotu kylmäketjua myöten Helsinkiin ja päätynyt pakastimeeni, josta sitten pitkin kevättä on syöty kohtuuhintaisia herkkupaloja.
Johtamisen johtaminen on vaikeaa
17.12.2008
Timo
Johtajiksi valikoituu tai valitaan meistä parhaat. Johtajilla on tai oletetaan olevan erityisominaisuuksia kuten kyky ymmärtää kokonaisuuksia ja panna toimeksi. Omistajia edustava hallitus tai palkitsemislautakunta suunnittelee, millaisin palkan päälle tulevin kannustimin johtajaa rohkaistaan tekemään työnsä. Kannustimet ovat yleensä aineellisia ja perustuvat joidenkin mittareiden osoittamiin lukemiin.
Nano tulee - oletko valmis?
14.12.2008
Timo
Nanoteknologian uskotaan tuovan monenlaista siunausta maailmaan. Nanometri on millimetrin miljoonasosa. Puhutaan siis teknologiasta, joka on mittasuhteiltaan äärimmäisen pientä. Pienuuteen liittyy etuja, joita on hyvin vaikea edes kuvitella.
Liioittelua ja vähättelyä
6.12.2008
Timo
Eri tietojen mukaan yritykset ovat antaneet 50 000–37 000 lomautusvaroitusta, ja uusia ilmoituksia tulee päivittäin. Laman tuli hallituksen arvioiden mukaan kiertää Suomi, joka oli varautunut kaikkeen, ja olihan meillä Euroopan paras talousministerikin.
Odotuksen aikaa
30.11.2008
Timo
Kristityt odottelevat Jeesuksen syntymäjuhlaa ja lähes kaikki muutkin suomalaiset päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla osallistuvat esijuhliin, pikkujouluihin.
Vastuullisesti taantumassakin
26.11.2008
Timo
Uutiset kertovat tänään EU:n 200 miljardin paketista talouden elvyttämiseen. Yhdysvalloista on kuultu vielä paljon hulppeammista summista. Tosin monet summat mainitaan useampaan kertaan eri suunnittelun ja päätöksenteon vaiheissa, joten yhteissummasta on vaikea pysyä perässä. Kiireesti koottujen huippukokousten jälkeen näyttävät käytännön päätökset ja vaikutukset talouteen kuitenkin venyvän.
Työperäistä hyväksikäyttöä
24.11.2008
Timo
Olemme vuosien saatossa nähneet ja lukeneet raportteja ja elokuvia työhön länsimaihin tulevista köyhempien maiden asukkaista. Kuvauksissa on kerrottu epäinhimillisistä oloista, joihin esimerkiksi turkkilaiset vierastyöläiset ovat Saksassa joutuneet.
Hosupelle?
23.11.2008
Timo
Kokoomuksen ja Euroopan teollisuuden edustajana tunnettu meppi Eija-Riitta Korhola syyttää Suomen hallitusta hosupelleksi, joka menee hyväksymään Euroopan Unionin ilmastotavoitteet ennen kuin EU itse ne on hyväksynyt.
Nähdään torilla!
18.11.2008
Timo
Arvostettu ulkomainen talouslehti on nimennyt Jyrki Kataisen Euroopan menestyneimmäksi valtionvarainministeriksi. Kauppatorille kokoontuu porukkaa juhlimaan Jyssyn saavutusta. Onhan tämä mestaruus lähes yhtä tärkeä kuin jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 tai Lordin euroviisuvoitto.
Vanhemmat jutut arkistosta.































