Plaza

Voi säästäjää, siinä meni 10 miljardia

24.10.2008

Suomalaisten rahastosäästöistä on pyyhkiytynyt pois jo kymmenen miljardia euroa rahastokriisin myötä. Saman verran markkinamyllerrystä pelästyneet sijoittajat ovat itse vetäneet pois rahastoista. Kaikkiaan rahastoista on nyt hävinnyt tänä syksynä enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin.

Suomalaisten sijoitusrahastojen pääomat ovat luultavasti jo painuneet alle 50 miljardin euron, kun kurssilasku ja todennäköisesti myös rahastosijoittajien lunastukset ovat jatkaneet rahastojen laihduttamista.

Rahastojen pääomat ovat supistuneet tämän syksyn markkinamyllerryksessä voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin.

Rahoituskriisin alkaessa viime vuoden heinäkuussa suomalaisrahastoissa oli pääomaa ennätykselliset yli 70 miljardia euroa. Sen jälkeen pääomia ovat kutistaneet sekä rahastosijoittajien runsaat lunastukset että rahastojen markkinoilla kärsimät sijoitustappiot.

Tappioita ja
lunastuksia


Voimakkaasti negatiiviset nettomerkinnät selittävät hieman yli puolet rahastopääomien yhteensä noin 20 miljardin hupenemisesta. Tämä tarkoittaa, että rahastosijoittajat ovat runsaan vuoden kuluessa vetäneet noin kymmenen miljardia euroa enemmän vanhoja sijoituksiaan ulos rahastoista kuin ovat samaan aikaan sijoittaneet rahastoihin uutta rahaa.

Sijoitustappiot selittävät pääoman hupenemisesta melkein yhtä suuren osan kuin lunastukset, sillä suomalaiset sijoitusrahastot ovat kärsineet rahoituskriisin aikana yhteensä lähes kymmenen miljardin euron kurssitappiot. Näin paljon sijoitusrahastojen omistamien arvopapereiden arvo on runsaan vuoden kuluessa laskenut.

Pääoma laskee
lokakuussa lisää


Rahoituskriisin vaikutukset rahastopääomiin ja rahastosijoittajien toimiin ilmenivät Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen ja rahastoja valvovan Rahoitustarkastuksen (Rata) yhdessä järjestämässä tiedotustilaisuudessa perjantaina Helsingissä.

Rahastoyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Savikko esitteli rahastoyhtiöiden pääomien kehitystä syyskuun loppuun mennessä. Tuolloin suomalaisten sijoitusrahastojen pääomat olivat laskeneet runsaaseen 50 miljardiin euroon, mutta Savikko arvioi pääomien painuneen lokakuun kuluessa alle 50 miljardin euron.

Lokakuun aikana esimerkiksi maailman osakemarkkinat ovat kärsineet tuntuvasta kurssilaskusta, jolloin useimpien osakerahastojen arvo on todennäköisesti jatkanut laskuaan.

Rahaa siirtyy
pankkitileille


Eniten pääomaa ovat kriisikuukausina menettäneet niin sanotut lyhyen koron rahastot, joista sijoittajat ovat vetäneet pois miljardeja euroja. Savikko arvelee sijoittajien siirtäneen varoja korkorahastoista esimerkiksi pankkitileille.

Pääomapakoa lyhyen koron rahastoista voi Savikon mukaan selittää esimerkiksi se, että juuri korkomarkkinat ovat olleet rahoituskriisin ytimessä. Pankkien keskinäinen luottamuspula ja jopa pankkien konkurssit ovat merkittävästi kiristäneet rahamarkkinoiden tilannetta ja osin myös haitanneet rahamarkkinoiden toimintaa.

Lyhyen koron rahastot sijoittavat varansa pääosin juuri niille samoille rahamarkkinoille, joilla viime kuukausina on koettu rahoituskriisin kovimpia paineita. Joidenkin lyhyen koron rahastojen kärsimät kurssitappiot ovat saattaneet järkyttää rahastosijoittajia, joista osa on saattanut Savikon mukaan pitää lyhyen koron rahastoja lähes pankkitilin veroisena säästöjen ”parkkipaikkana”.

Pankkitileille rahaa ovat houkutelleet pankkien pitkästä aikaa korkeimmat korkotarjoukset.

Kriisin paisuminen
ollut suuri yllätys


Runsas vuosi sitten Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden ja riskipitoisimman asuntorahoituksen vaikeuksista alkanut rahoituskriisi on paisunut historiallisiin mittoihin ja maailmanlaajuiseksi. Kriisin mittasuhteet ja laajuus on ollut Savikon mukaan järkyttävä yllätys.

-Runsas vuosi sitten subprime-lainojen määrä arvioitiin melko suppeaksi ja riskit arvioitiin melko rajoitetuiksi suhteessa markkinoiden kokoon. Toisin kuitenkin kävi, totesi Savikko.

Rahastosijoittaminen ja rahastotoiminta ovat suoraan kytköksissä kriisin koettelemiin markkinoihin, joten sijoitusrahastot ovat kärsineet osansa rahoituskriisinkin suorista ja varsinkin epäsuorista seurauksista.

Savikko muistuttaa kuitenkin, että rahastosijoittaminen on sijoitusmuotona edelleen turvallinen.


Taloussanomat

Takaisin ylös