Plaza

Karo Hämäläinen: Vain muutaman kuukauden tähden

7.1.2008

pääomamarkkinat, osakkeet, Nokia, harrastukset

Karo HämäläinenSen sijaan että arvailee, mitä kanssasijoittajat ajattelevat, voisi keskittyä miettimään, kuinka maailma ja yhtiöt muuttuvat. Analyytikkojen työn lyhyt aikajänne on vääristymä, joka avaa yksityissijoittajalle mahdollisuuksia.

Suurimman osan pörssivaihdosta tuottavat institutionaaliset sijoittajat. Heille materiaalia tuottavat osakevälittäjien sijoitustutkimustiimit katsovat suosituksissaan yleensä puolen vuoden – vuoden päähän.

Jututin Glitnirin tutkimusjohtajaa Jussi Hyötyä, joka on analyytikoksi poikkeuksellisen kiinnostunut yhtiöiden strategioista ja sanoi varsinkin tällä hetkellä lukevansa strategiatyötä käsitteleviä teoksia. Vaikka strategiat ovat pitkän aikavälin asioita, hänkin katsoo, että analyytikontyössä vajaa vuosi on paras ennustusjakso, koska kahta vuotta kauemmas on vaikea nähdä.

Yritykset ja yhteiskunnat eivät kuitenkaan uusiudu muutamassa kuukaudessa, eivät muutamassa vuodessakaan vuodessa. Korkeintaan voidaan saada vinkkejä siitä, mihin suuntaan ne saattavat mennä tai aikovat mennä, ja sen perusteella voidaan esittää uusia arvauksia yhtiöiden tulevien kassavirtojen nykyarvosta. Todellisiin muutoksiin — muutoksiin, jotka eivät ole vain PowerPoint-esityskalvoilla — menee enemmän aikaa.

Tästä hyviä esimerkkejä ovat käänneyhtiöt, joiden käänteet tapaavat olla aina pidempiä kuin on aavisteltu. Niin ainakin silloin, jos on itse ostanut yhtiön osakkeita käänteen toivossa.

Omassa salkussani tällainen käännettä odottava yhtiö on Beltton, joka julkisti marraskuussa odotetusti huonon tuloksen, mutta odotusteni vastaisesti laski samalla koko vuoden ennustetta. Juuri kun alkoi näyttää siltä, että Wulff saataisiin kuntoon ja logistiikka toimimaan tehokkaasti, uudeksi riipaksi hankittiin Entre Marketing. Olisin toivonut, että tapaus Wulffista olisi opittu sen verran, että Entre-yritysosto olisi pohjustettu huolella. Niin ei tunnu käyneen. Tällainen koettelee uskoani yritysjohtoa kohtaan.

Yleisesti uskon, että pääomamarkkinoiden lyhytjänteisyys ja analyytikkohuomion kiinnittyminen seuraavan kuuden–kahdentoista kuukauden tapahtumiin aiheuttaa vääristymän, josta pitkäjänteinen sijoittaja voi hyötyä niin halutessaan. Sen sijaan että pitäisi arvailla, mitä kanssasijoittajat ajattelevat, voi keskittyä miettimään, kuinka maailma muuttuu ja yhtiöt muuttuvat.

Pitkäjänteisen ajattelun vastakohta ei ole nopeus vaan lyhytnäköisyys. Varsinkin talousuutisoinnissa nopeus on olennainen osa palvelua. En ole kokenut mielekkääksi lukea aamupäivällä saapuvasta paperisesta Taloussanomista samoja uutisia, jotka olen lukenut edellisenä päivänä netistä, usein vielä taustoitetusti suoraan pörssitiedotteista. Pidän Sanoman päätöstä siirtää Taloussanomien resurssit verkkoon järkevänä sekä asiakkaan että SanomaWSOY:n osakkeenomistajan näkökulmasta.

Tyystin toinen juttu on, minkä verran päivittäisen uutiskuohun kannattaa antaa vaikuttaa sijoituspäätöksiin. Vaikka ei haluakaan ostaa tai myydä Nokiaa heti yhtiön tulosjulkistuksen jälkeen, kyllä minä osakkeenomistajana mielelläni luen yhtiötä koskevat uutiset heti kun se on mahdollista – kunhan muut työt ja harrastukset eivät pääse kärsimään.

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös