Plaza

Karo Hämäläinen: Tieteen ja taiteen tueksi

18.9.2006

säätiöt, apurahat, osakkeet, Nokia, Microsoft, taide, tiede, Koulutus, kauppakeskukset

karo hämäläinenMaailman rikkaimmat Bill Clinton ja Warren Buffett lahjoittavat valtaosan omaisuudestaan. Myös Suomen suurrikkaat ovat kunnostautuneet hyväntekijöinä.

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin pääomistaja ja maailman rikkain mies Bill Gates kertoi alkukesästä jättävänsä asteittain Microsoftin operatiiviset toimet ja keskittyvänsä hoitamaan perustamansa Bill ja Melinda Gatesin säätiön asioita. Säätiö on maailman suurin avoimesti toimiva hyväntekeväisyysjärjestö.

Maailman toiseksi rikkain henkilö ja Gatesin bridgekaveri Warren Buffett puolestaan kertoi lahjoittavansa reippaat 80 prosenttia omaisuudestaan eli yli 30 miljardia euroa hyväntekeväisyyteen. Suurin osa rahoista kanavoidaan juuri Gatesin säätiön kautta.

Gatesin säätiö muistetaan esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston saamasta miljoonan dollarin nettitunnustuksesta, mutta sen tärkeimmät kohteet ovat yhdysvaltalaisen koulutuksen tukeminen ja terveyden edistäminen maailmanlaajuisesti.

Jusélius, Anderson, Kordelin…

Myös monet suomalaiset rahamiehet ovat jättäneet nimensä elämään lahjoitustensa kautta.

Esimerkiksi Sigrid Juséliuksen säätiö, myönsi tänä vuonna lääketieteen apurahoja ennätykselliset 11 miljoonaa euroa. Sigrid oli vuorineuvos Fritz Arthur Juséliuksen 11-vuotiaana kuollut tytär. Ainoan lapsensa muistoksi isä paitsi nimesi säätiön myös rakennutti kotikaupunkiinsa Poriin mausoleumin, jota koristavat Akseli Gallén-Kallelan freskot. Juséliuksen kuten monen muunkin suomalaisen säätiön kokoa nosti 1900-luvun viimeisinä vuosina Nokian osakkeen nousu.

Vakuutus- ja lehdenkustannusalalla toimineen Amos Andersonin nimeä kantava taidemuseo on vain yksi osa Andersonin perustamaa Föreningen Konstsamfundetia, joka omistaa esimerkiksi Hufvudstadsbladetin ja Forumin kauppakeskuksen. Anderson myös lahjoitti nykyisin Urho Kekkosen museona toimivan Tamminiemen valtiolle.

Presidentin kesäasunnon Kultarannan on puolestaan rakennuttanut Alfred Kordelin. Kordelin kipusi aggressiiviseksikin luonnehditulla liiketoiminnalla aikanaan Suomen suurimmaksi yksityiseksi maanomistajaksi. 49-vuotiaana vuonna 1917 surmatun Kordelinin nimeä kantava säätiö jakoi viime vuonna apurahoina ja lahjoituksina 3,2 miljoonaa euroa.

Yleisrahastoista ja noin 700 nimikkorahastosta koostuva suomenkielisen kulttuurin tukija Suomen Kulttuurirahasto jakoi tieteelle ja taiteelle tänä vuonna 18,1 miljoonaa euroa. SKR sai alkunsa Suomen Kuvalehdessä julkaistusta Lauri Puntilan artikkelista, mutta taloudellisessa mielessä tärkeitä alkuvaiheen lahjoittajia olivat muiden muassa KOP:n pääjohtaja Mauri Honkajuuri, Suomen Gummitehtaan (nyk. Nokia) teknillinen johtaja Antti Antero ja vuorineuvos Heikki Huhtamäki.

Karo Hämäläinen
Mitä tekee Aatos Erkko?

Osakemarkkinoilla on arvuuteltu hieman tahdittomasti jo jonkin aikaa, mitä Aatos Erkko haluaa omaisuudellaan tehtävän. Aatos Erkolla ei ole omia jälkeläisiä kuten ei ollut Amos Andersonilla eikä Alfred Kordelinillakaan.

Eräänä vaihtoehtona on väläytelty Helsingin Sanomien säätiöimistä. Tällöin esimerkiksi SanomaWSOY:n Sanoma-ryhmä tai osia siitä eriytettäisiin omaksi yhtiökseen, jonka Aatos Erkko saisi omistamiensa SanomaWSOY-osakkeiden vastineeksi.

SanomaWSOY:n konsernirakenteen ja strategian kannalta kuvioon voisi sopia myös kirjankustantamo WSOY:n Suomen-toimintojen eriyttäminen pörssiyhtiöstä. SanomaWSOY on valinnut kansainvälistymisalueikseen aikakauslehdet, oppimateriaalit ja lehtijakelun.

etunimi.sukunimi@gmail.com

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös