Karo Hämäläinen: Taatusti rahanarvoista tietoa
2.12.2008
Karo Hämäläinen tuskastuu vakuutusmeklareiden puhelinbuukkareihin ja etsii Juice Leskisen avulla pörssin ongelmakandidaatteja.
Anteeksi. Käytin otsikossa samanlaista myyntipuhetta kuin ahkera ja sinnikäs puhelinbuukkari, joka on syksyn ajan toistuvasti kaupannut ilmaista tapaamista yksityispankkiirin kanssa. Yrittäessäni viimeksi päästä buukkarista eroon ja tuottavampien töiden (eli netin kirjallisuusblogeissa surffailun) pariin sanoin, että eläkevakuutukset sun muut suurikuluiset tuotteet eivät kiinnosta minua.
Vaan niistäpä ei kuulemma ollutkaan kyse.
”Saat taatusti rahanarvoista tietoa. En ole kuullut keneltäkään, että tapaamisesta ei olisi ollut hyötyä”, hän vakuutteli.
Nii-in. Tuskinpa kovin moni vakuutusmyyjän luota poistuessaan etsii käsiinsä buukkarin numeron ja vuodattaa tälle tapaamisen turhuutta.
Eikä tapaaminen toki ollut lainkaan turha. Sain nautittua kaksi Fazerin Pihlajanmarja-marmeladia ja juotua pienen kupin kahvia. Vettä tarjouduin ottamaan keittiönurkkauksen hanasta, mutta yksityispankkiirin mielestä vesiautomaatista sai kylmempää.
Rahanarvoisen tiedonkin sain: Kun seuraavan vakuutusmeklarin buukkaaja soittaa, täytyy yksinkertaisesti olla tyly ja lyödä luuri kiinni, jos järkipuhe ei saa buukkaria lopettamaan luritustaan verotehokkaista ratkaisuista, rahanarvoisista säästöistä, erinomaisesta ja kysytystä asiantuntijasta, jolle juuri minä olisin saamassa harvinaisen peruutusajan, ja niin edelleen.
Vakuutuskauppiailla tuntuu olevan suuri pula asiakkaista, kun toimittajanplanttukin halutaan kuulemaan yritysesittelyjä. Olenko ollut lehtijutuissani liian lempeä sijoitussidonnaisten eläkevakuutusten kustannuskerroksia kohtaan? Luulisin, että jään kauppaaminen eskimolle on helppoa touhua verrattuna siihen, että yrittäisi myydä minulle eläkevakuutusta, varsinkaan nyt, kun hallitusohjelmassa on pitkäaikaissäästämisen eri muotojen asettaminen samalle viivalle.
Buukkari ei sitä kuitenkaan tajunnut vaan halusi diilin (= ajanvarauksen) keinolla millä hyvänsä. Buukkarin kunniaksi sanottakoon, että hänellä on käytössään hyvä tietojärjestelmä. Hän soitti heti, kun olin palannut lomalta, johon vetoaminen oli ollut edellisellä kerralla viimeinen keino saada puhelu loppumaan.
Jos puhelinvaraaja ei tunnista potentiaalisen asiakkaan ilmeistä vastentahtoisuutta ja myy tapaamista hötöksi osoittautuvin argumentein, miksi ihmeessä ryhtyisin itse sijoituspalveluyhtiön tai vakuutusmeklarin asiakkaaksi? Kai odotusarvo on, että lupaukset ovat yhtä suurta puppua kuin buukkarin ylisanat?
Juice Leskinen syntyi Juankoskella (Strömsdal) ja asui viimeiset vuotensa Tampellassa.
Tiettävästi Juice ei viettänyt missään vaiheessa pidempiä aikoja Nokialla, Raisiossa eikä Outokummussa. Sen sijaan vuonna 1982 ilmestyneen Sivilisaatio-LP:n Juice Leskinen Grand Slam levytti (tai ainakin yritti levyttää) Lontoossa Abbey Roadin studiolla, joka määritelmästä riippuen joko on osa tai ainakin lähellä West Endiä.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

