Karo Hämäläinen: Surkeimmat Suomi-rahastot
2.11.2007
Suosittu Nordea Fennia on ollut pitkään huonoiten tuottava Suomeen sijoittava osakerahasto. Nordeassa on jo kääritty hihat.
Nordean rahastosijoittajilla ei ole järin paljon aihetta hymyyn katsellessaan Suomeen sijoittavien osakerahastojen tuottohistoriaan. Sekä kymmenen että viiden vuoden ajanjaksolla kehnoimmin on pärjännyt Nordea Fennia ja kolmanneksi heikoimmin Nordea Pro Suomi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana rahastot ottavat kaksoisvoiton vähemmän mairittelevalla Suomen huonoimpien rahastojen listalla.
”Suomen osakemarkkinoiden luonne on muuttunut ratkaisevasti muutaman viime vuoden aikana. Nordeassa muutokseen on vastattu uusimalla organisaatiota ja toimintatapoja kevään 2007 aikana”, Nordea Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Jari Kivihuhta kertoo. ”Päivitetty sijoitusfilosofia lähtee siitä, että pitää aidosti ymmärtää kohdeyritysten liiketoiminta ja tuntea koko yritysjohto. Salkunhoitajat toimivat kolmoisrooleissa, joissa heillä on vastuu joittenkin toimialojen syväosaamisesta, kokonaismarkkinan ymmärtämisestä ja rahaston hoitamisesta”, Kivihuhta valottaa.
SK listasi Suomeen sijoittavat osakerahastot historiallisen tuoton mukaan käänteiseen järjestykseen kymmenen, viiden ja yhden vuoden aikavälillä. Mukaan otettiin vain sellaiset rahastot, joiden mahdollinen sijoitusavaruus kattaa kaikki suomalaiset pörssiosakkeet ja vain ne.
Rajauksen vuoksi listalta poistettiin esimerkiksi Seligson & Co Phoebus ja Nordea Fennia Plus, jotka sijoittavat myös Suomen ulkopuolelle, vaikka Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen ja Sijoitustutkimuksen Rahastoraportissa ne luetaankin Suomi-osakerahastoiksi. Kumpikin rahasto olisi pärjännyt vertailussa kehnosti.
Tyylillä on väliä
Osa rahastoista sijoittaa vain arvo-, kasvu- tai pienyhtiöihin. Jos tyylirahastot olisivat olleet mukana, kuva muuttuisi merkittävästi ja yllättävästi. Sijoitustyylillä on todella merkitystä.
Kymmenen vuoden ajanjaksolla paras Suomeen sijoittava osakerahasto on ollut arvosijoittamisen periaatteita noudattava OP-Suomi Arvo. Viimeksi kuluneen vuoden aikana arvosijoittaminen ei kuitenkaan ole tuottanut: OP-Suomi Arvo olisi toiseksi huonoin – edellään vain rahaston entisen salkunhoitajan, usein Suomen parhaaksi valitun Mika Heikkilän nykyinen arvofilosofiaan nojaava rahasto Arvo Finland Value.
Kymmenen vuoden jaksolla ylivoimaisesti kehnotuottoisin taas on ollut Mandatum Suomi Kasvuosake, joka olisi viiden vuoden jaksolla yhtä selvä ykkönen, jos mukana olisivat myös tyylirahastot.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
| Rahasto | 10 vuotta | 5 vuotta | 1 vuosi |
| Nordea Fennia | 1. | 1. | 2. |
| Sampo Suomi Osake | 2. | 2. | 11. |
| Nordea Pro Suomi | 3. | 3. | 1. |
| Carnegie Suomi Osake | 4. | 13. | 19. |
| ABN AMRO Finland | 5. | 12. | 13. |
| Aktia Capital | 8. | 5. | 6. |
| OP-Delta | 9. | 6. | 4. |
| Sampo Suomi Yhteisöosake | 4. | 10. | |
| Säästöpankki Kotimaa | 3. | ||
| POP Suomi | 5. | ||
| Lähde: Rahastoraportti lokakuu 2007. | |||
Nordean kyseenalainen kunnia
SK poimi lokakuun Rahastoraportista huonoimmat perus-Suomi-osakerahastot. Sijaluku tarkoittaa, kuinka monenneksi kehnoin kyseisen rahaston menestys on ollut kyseisellä aikavälillä. Taulukkoon on otettu ne rahastot, jotka ovat olleet viiden huonoimman joukossa kymmenen, viiden tai yhden vuoden tarkastelujaksolla.
Vertailussa oli mukana 11 rahastoa kymmenen vuoden, 16 rahastoa viiden vuoden ja 20 rahastoa yhden vuoden tarkastelussa.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy

