Plaza

Karo Hämäläinen: Suomen toiseksi rikkain mies

22.6.2009

Nokia, televisio-ohjelmat, konkurssipesät, Herlin, gurut, arvopaperit, sijoitusmessut

Karo HämäläinenKaro Hämäläinen kuuli yleensä hyvin epäluotettavilta sijoittajatahoilta, miksi Antti Herlin on ostanut Sanomaa ja mikä on Åke Blomqvistin uuden televisio-ohjelman nimi.

Antti Herlin on ostanut kevään aikana Sanomaa. Mistähän se mahtaa johtua?
– Ehkä hän on kuullut, että Sanomaa omistamalla voi päästä Suomen toiseksi rikkaimmaksi mieheksi.

– Kuinka minäkin pääsisin miljonääriksi?
– Helposti. Seuraat vain pörssirikkaiden jalanjälkiä. Vaikkapa tässä: Reino Laakkosen perillisten pörssiosakesalkku on 107 miljoonan euron suuruinen…
– No helppoahan se on, jos pääsi aloittamaan vuosi sitten 160 miljoonasta!

– Huomasin, että taidan olla parempi sijoittaja kuin guruna pidetty Erkki Etola.
– Jaa-a! Ja millähän mittarilla?
– Minun salkkuni laski viime vuonna vain 50 000 euroa, Etolan 49 miljoonaa.

– Aiemmin olen ollut siinä uskossa, että Pekka Perä olisi ostanut Talvivaaran kaivosoikeudet Outokummulta yhdellä eurolla, mutta lehdessä luki, että kauppahinta olikin kaksi euroa.
– Minua tuo ei yllätä lainkaan.
– Kuinka niin?
– Perän puheissa tuntuu olevan aina puolet ilmaa.

– Olipa hyvä uutinen, että Stromsdalin konkurssipesä on saanut kaupattua kartonkikoneet ja rakennukset uudelle omistajalle ja tuotanto jatkuu Juankoskella.
– Sano muuta. Nyt vai odotellaan, kuka ostaa Evian konkurssipesältä parin vuoden ikäisiä läppäreitä.

– Oletko jo katsonut Arvopaperin nettisivuilta, asuuko naapurissasi Nokia-miljonääri?
– Ei kiinnosta.
– No mikä nyt?
– Minua kiinnostaa enemmän, milloin meillä asuu Nokia-miljonääri.

– Asuuko teillä Nokia miljonääri?
– Naapuri kai sen parhaiten tietää.

Åke Blomqvist suunnittelee uutta televisio-ohjelmaa selviytyäkseen asianajajien palkkioista.
– Onko ohjelman nimestä jo tietoa?
– ”Tanssii pankkitätien kanssa”.

– Muistatko, kun FIM jakoi edellisen pörssikuopan pohjilla sijoitusmessuilla kävijöille kertakäyttönenäliinoja tappionkyynelten kuivaamiseen?
– Muistan toki.
– Nyt ajat ovat vielä pahemmat.
– Kuinka niin?
Kemira lähetti kesälahjaksi kylpypyyhkeen!

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös