Plaza

Karo Hämäläinen: Suomalaiset vuokraavat Pohjolan raksakoneet

16.9.2006

Eurooppa, Pohjoismaat, rakennusliikkeet, Ruotsi, Iso-Britannia, Norja, Tanska, pörssit

karo hämäläinenSuomalaiset rakennuskonevuokraajat hallitsevat Pohjoismaita ja Itä-Eurooppaa. Hyvä markkinatilanne siivittää Ramirentiä ja Rakentajain Konevuokraamoa kohti tulosennätyksiä.

Vuosituhannen vaihteessa Helsingin pörssissä oli kaksi poikkeuksellisen samanlaista yhtiötä. A-Rakennusmies ja Rakentajain Konevuokraamo (RK) kisailivat melko tasapäin Suomen rakennuskonevuokrausmarkkinoista.

Sitten alkoi tapahtua. Ensin A-Rakennusmies lähti laajenemaan kohti itää ja vaihtoi nimensä Ramirentiksi. Yhtiö rynni kokoonsa nähden suurilla kaupoilla Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan. RK tuntui uinailevan ja tyytyvän asemansa, mutta vajaa vuosi sitten se osti itseään selvästi suuremman ruotsalaisen Cramon, ja samalla itäisen Keski-Euroopan valloitus sai vauhtia.

Jälleen on päädytty tilanteeseen, jossa RK ja Ramirent muistuttavat hämmästyttävästi toisiaan. Suomalaiset konevuokraajat jakavat keskenään Pohjoismaiden ja Baltian markkinat ja laajenevat kohti etelää. RK on markkinaykkönen Ruotsissa ja Virossa, Ramirent Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi Ramirent arvioi olevansa itäisen Keski-Euroopan alueen ykkönen.

Suomalaiset konevuokraajat ovat nousseet kauppojen myötä isoiksi myös Euroopan tasolla. Ramirentin arvioidaan olevan maanosan markkinakolmonen ja RK:n -kuutonen, vaikka kumpikaan ei toimi suurimmilla Ison-Britannian, Saksan ja Ranskan markkinoilla. Sijoituksia selittää osaltaan se, että rakennuskonevuokraus on Pohjoismaita lukuun ottamatta varsin pirstaleinen toimiala.

Ulkoistusaste kasvussa

Konevuokraajien tärkeimpiä asiakkaita ovat rakennusliikkeet. Konevuokraajia auttaa rakennusmarkkinoiden kasvun lisäksi se, että vuokrakoneiden käyttö yleistyy kaiken aikaa.

Suomessa noin kolmannes rakennuskoneista vuokrataan, kun Isossa-Britanniassa vuokrakoneiden osuus on peräti kahdeksankymmentä prosenttia. Itäisessä Keski-Euroopassa vuokrausaste pyörii vain kymmenen prosentin tietämissä.

Sekä RK että Ramirent tekivät alkuvuonna hyvät tulokset. Rakennusbuumi hyödyttää yhtiöitä, sillä hyvänä aikana niiden koneiden vuokrausaste on hyvä eikä hinnoista tarvitse tinkiä. Laskukaudella tilanne on toinen, kun koneet makaavat varastossa.

EQ Pankissa konevuokraajia seuraava analyytikko Tomi Tiilola pitää tällä hetkellä kaksikosta Ramirentiä parempana sijoituskohteena.

”Ramirentissä riski on pienempi, koska yhtiön maantieteellinen peitto on laajempi ja tasaisempi. Ramirentillä on vahva asema Itä-Euroopan kasvavilla markkinoilla ja se kykenee investoimaan enemmän”, Tiilola perustelee.

Karo Hämäläinen
Köyhä vai trendikäs?

Rakentajain Konevuokraamon toiminta alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun rakentajilla ei ollut varaa ostaa omia koneita ja konevuokraukselle ilmeni tarvetta. Ulkoistamisen noustua viime vuosituhannen lopulla yritysmaailman iskusanaksi monet rakennusliikkeet ovat halunneet irrottautua kalliiden koneiden hallinnoinnista ja siirtää työn spesialisteille.

Ennen vuokrasi köyhä, nykyään trendikäs.

Konevuokraajat lukuina
 
 Rakentajain Konevuokraamo Ramirent
   
 1-6/20061-6/2006
Liikevaihto, milj. euroa180,3221,8
Liiketulos, milj. euroa 22,843,9
Tulos/osake, euroa0,451,18
   

Lähde: Yhtiöt

etunimi.sukunimi@gmail.com

1.

On hienoa saada Plazaan merkittävä kirjailija, jolta saa vielä luotettavaa tietoa pörssisijoitusten tueksi !

2.

Pörssivihjeet ja uutiset joita saa tämänkaltaislta kirjoittajilta ovat vanhentuneita siinä vaiheessa kun niistä kirjoitetaan. Vihjeet ja kommentit näyttävät mielenkiintoisilta ja asiantuntevilta mutta vain näyttävät. Ajatellaanpa vaikka lottonumeroita, jos jollakulla olisi tietoa seuraavan viikon oikeasta rivistä hän tuskin kertoisi numeroja julkisesti ennen arvontaa. Parhaiten pärjää pörsissä hankimalla paljon perustietoa taloudesta yleensä ja tietystä kiinnostavasta alasta erityisesti ja sen jälkeen toimia omien tietojen pohjalta. Pörsissä menestyvät eivät tarvitse kirjoituspalkkioita elättääkseen itseään, he elävät voitoilla jotka saavat ostaessaan ja myydessään osakkeita.

3.

-siis suutarin on syytä pysyä lestissä.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös