Karo Hämäläinen: Stressit testissä
12.5.2009
Karo Hämäläinen tunnusteli sijoittajien stressitasoja stressitestitulosten julkistamisen jälkeen.
– Mitä sinä noin riemuissasi tuuletat?
– Stressitestien tuloksia.
– Jaa, mitä ne kertoivat?
– Vain vähän yli puolet suurista jenkkipankeista on rahapulassa.
– Sekö on sinusta hyvä uutinen?
– No onhan se! Yhdysvalloista löytyy jokunen melkein tervekin pankki.
– Oletko tehnyt itsellesi stressitestin.
– Totta kai.
– Mitä se osoitti?
– Leposyke lähentelee sataa. Selvä ylirasitustila.
– Mistä se johtuu?
– Lepään käteisen päällä ja pelkään jääneeni junasta.
– Mikä on varmempi merkki laskumarkkinarallin lähestymisestä loppuaan kuin se, että kässimiehet huiskuttelevat tuskaisina asemalaiturilla ja heittävät harmistuksissaan hattunsa raiteille?
– Se, kun käteismies hankkii velkaresiinan ja jyskyttelee sen avulla junaa kiinni.
– Stressitestien sijaan sijoittajille pitäisi järjestää dopingtestit.
– Kuinka niin?
– Eihän tätä viime kuukausien rallia selitä muu kuin testosteronin yliannostus tai vahva nousuhumala.
– Suomen pääministeri Matti Vanhanen helpottui yhdysvaltalaispankkien stressitestin tuloksista.
– Miksi?
– Puhutaanhan nyt ainakin vähän aikaa jostain muusta kuin Vanhasen tekstiviesteistä.
– Stressitestejä on arvioitu tehottomiksi ja epäluotettaviksi.
– Miten niin? Testien tarkoitus oli lisätä uskoa Yhdysvaltain pankkijärjestelmään, ja tekijät ovat saaneet tilatun tuloksen.
– Orion osti Simdaxin oikeudet takaisin Abbottilta. Mitä siitä voi päätellä?
– Orionissa uskotaan, että lama aiheuttaa vielä lukuisia sydämentykytyksiä.
– Pienten osinkojen verovapaus on uusien tietojen mukaan lykkäytymässä.
– Ei se mitään.
– Kuinka niin?
– Samaan lopputulokseen päästään toistakin kautta.
– Ja mikä se on?
– Valtion osinkoverotuksesta saamat tulot pienenevät myös sillä, että yhtiöt noudattavat ensi keväänäkin pääministeri Vanhasen toivetta ja maksavat vain pieniä osinkoja.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

