Karo Hämäläinen: Nokia kiilasi suosikiksi
7.9.2007
Sijoitusanalyytikot uskovat Nokiaan. Aspocomp, Amer ja Raisio saavat myyntikehotuksia.
”Nokia teki toiselle vuosineljänneksellä loistavan tuloksen, ja sillä on hyvä tuotevalikoima tärkeällä viimeisellä vuosineljänneksellä. Mittakaavaetu jyrää, ja globaalina yhtiönä Nokia hyötyy nykyisestä maailmanlaajuisesta kasvusta”, FIM Pankkiiriliikkeen pääanalyytikko Jussi Hyöty hehkuttaa.
Myös monet muut osakeanalyytikot ovat yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että Nokian osaketta kannattaa tällä hetkellä ostaa. SK pyysi neljännesvuosittaiseen tapaan seitsemää suomalaista analyysitiimiä listaamaan viisi mielestään suositeltavinta ostokohdetta ja viisi vähiten kiinnostavaa osaketta Helsingin pörssistä. Vastaukset saatiin viideltä analyysiyksiköltä.
Nokia oli tämänkertaisen kyselyn selvä ykkönen. Se löytyy kolmen tiimin suosikkikohteiden listalta. Aiemmissa kyselyissä pörssijätin on ollut tyytyminen vain hajamainintoihin. Kolme kuukautta sitten Nokiaa ei suositellut yksikään analyytikkoporukka.
”Nokian kilpailutilanne näyttää suotuisalta myös loppuvuonna”, Hyöty sanoo ja lisää, että mobiili-internet on tulossa tänä vuonna rytinällä – viimein kahdeksan vuoden odottelun jälkeen.
”Nokia on vahvasti mukana mobiilissa internetissä, joten kun luottomarkkinoiden huolet helpottavat, jonkin tason teknoinnostus voi palata. Se näkyisi arvostusten nousuna”, Hyöty arvelee.
”Ilmassa on hieman samaa kuin edellisessä teknomyllytyksessä, mutta erona on se, että nyt asiat todella tapahtuvat!”
Kesko-suositus osui
Kun vastaava kysely toteutettiin kolmisen kuukautta sitten, eniten myyntikehotuksia sai Keskon osake. Analyytikkojen arviot osuivat oikeaan ainakin tällä periodilla: Keskon osake romahti puolivuotistuloksen julkistamisen jälkeen. Nyt, halventuneella hinnalla, Kesko saa jo yhden ostokehotuksen.
Viime kyselyn suositusykkönen oli Nokian Renkaat. Sen kurssi on suunnilleen samalla tasolla kuin kesäkuun alussa, mikä on kelvollinen suoritus viime viikkojen myllerryksien jälkeen. Analyytikot katsovat osakkeita 6–12 kuukauden aikavälillä, joten kolme kuukautta on suositusten osumisten arvioinnin kannalta niukka arviointiväli.
Suurimmat metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM-Kymmene ovat myyntisuosituksen saaneiden joukossa kumpikin yhdellä maininnalla. M-real sen sijaan ei herätä analyytikoissa intohimoja suuntaan eikä toiseen. Suurista yhtiöistä analyytikoiden peukalot nousevat Neste Oilin ja TeliaSoneran kohdalla.
Vähiten kiinnostavien kohteiden listalla Aspocomp ja Raisio ovat tuttuja näkyjä. Amer Sports putosi hyljeksittyjen joukkoon annettuaan loppuvuotta koskevan tulosvaroituksen. Jo kolme kuukautta sitten yksi analyysitiimi varoitteli Amerista.
Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com
| 3 x OSTA |
| Nokia |
| 2 x OSTA |
| Neste Oil |
| TeliaSonera |
| 2 x MYY |
| Aspocomp |
| Amer Sports |
| Raisio |
Hyvinä kohteina mainittiin myös: BasWare, Componenta, Cramo, Etteplan, F-Secure, Kesko, Larox, Lassila & Tikanoja, Metso, Nordea, Oriola-KD, Outokumpu, Ponsse, Pöyry, Salcomp, Sysopendigia, Tekla, Uponor ja Wärtsilä.
Heikkoina kohteina mainittiin myös: Ahlstrom, Aldata Solution, Benefon, Cencorp, Comptel, Elcoteq, Oriola-KD, Orion, Outotec, SSH Communications Security, Stockmann, Stora Enso, TJ Group, Turvatiimi ja UPM-Kymmene.
Kyselyyn vastasivat Danske Markets, eQ Pankki, FIM Pankkiiriliike, Nordea / S&P ja Valuatum Platform. Tiedot kerättiin viikolla 34.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

