Plaza

Karo Hämäläinen: Kiinteistöistä Googleen

10.3.2009

rahastot, rahastoyhtiöt, pääoma, fuusio, Nintendo, Google, Japani, futuurit, pelikonsolit, talous

Karo HämäläinenKaro Hämäläinen äimistelee rahastofuusioiden logiikkaa. Miksi metsätoimialarahaston sijoittaja haluaisi salkkuunsa Eurostoxx-futuureja ja kiinteistösijoittaja Googlea ja Nintendoa?

Talouden taantumakausi tarjoaa jatkuvasti mainioita esimerkkejä rahastosijoittamisen sudenkuopista ja hyviä perusteita olla sijoittamatta rahastoihin. Yksi syy on se, että rahasto saattaa kesken sijoituskauden muuttua täysin toiseksi.

Jos rahastoyhtiö lakkauttaa jonkin rahastonsa eikä sijoittaja reagoi, hänen rahansa useimmiten siirretään toiseen saman rahastoyhtiön rahastoon. Näin varat säilyvät rahastoyhtiön hallinnassa ja kerryttämässä hallinnointipalkkiota, mutta lopetetun rahaston salkunhoitajan voi karsia muonavahvuudesta.

Ihannetilanteessa rahastoyhtiö siis saa samat hallinnointipalkkiot kuin ennen mutta pienemmillä henkilöstökuluilla. Toisinaan vastaanottavan rahaston kulutaso on jopa moninkertainen lakkautettuun rahastoon verrattuna.

Eivät rahastoyhtiöt toki tapa rahastoja silkkaa ahneuttaan. Syy voi olla myös se, että rahaston pääoma tai osuudenomistajamäärä on laskenut alle lain vaatiman vähimmäismäärän tai se, että markkinoilla operoiminen olisi pienellä pääomalla kohtuuttoman kallista tai vaivalloista – siis myös osuudenomistajille, ei vain rahastoyhtiölle.

Jos rahastoyhtiölle on siunaantunut esimerkiksi fuusion seurauksena hyvin samankaltaisesti sijoittavia rahastoja, voimat toki kannattaa yhdistää. Mitä eksoottisemmaksi rahastovalikoima ja lakkautettavien rahastojen kirjo käyvät, sitä koomisempia rahastosulautumisista tulee.

Esimerkiksi FIM kertoi helmikuun lopulla lakkauttavansa kiinteistörahastonsa ja molemmat Japaniin sijoittavat rahastonsa. Niiden osuudenomistajat saavat koko maailmaan sijoittavan FIM Mondon osuuksia.

Koko maailmaan sijoittava osakerahasto on aivan eri tuote kuin vaikkapa japanilaisiin pienyhtiöihin sijoittava rahasto. FIM Mondon suurin sijoitus tammikuun lopussa (tässä toinen syy olla sijoittamatta rahastoihin: ajantasaista tietoa omistuksista on vaikea saada) oli Suomesta halpaa sähköä hamuava hakukoneyhtiö Google.

Mitä tästä tuumaa sijoittaja, joka on ostanut kiinteistösijoitusrahaston osuuksia? Että hyvä homma, juuri Summan paperikonehalliin halusinkin sijoittaa? Rahaston toiseksi suurin sijoitus Nintendo on paremmin tunnettu pelikonsoleistaan kuin kiinteistöomistuksistaan. Japani ei mahdu Mondo-rahaston kuuden suurimman sijoituskohdemaan listalle – sen sijaan Japani-rahastoon sijoittaneille annetaan esimerkiksi Norjaa (Japanin tavoin kalastusvaltio), Brasiliaa (molemmat kuuluisia sambasta, paitsi Japani) ja Saksaa (akselivaltoja molemmat).

Samalla logiikalla toimii OP-Rahastoyhtiö, joka sulauttaa metsä-, terveydenhoito- ja teknologiaosakerahastonsa maailmarahastoonsa. OP-Maailma on rakennettu indeksituotteilla, eikä OP-Rahastoyhtiö läpivalaise sen toimialapainoja, mutta päivänselvää on, että metsäteollisuuden osuus rahaston sijoituksista on häviävän pieni.

OP-Metsän lakkauttaminen on toisellakin tapaa surullista. Rahasto aloitti toimintansa jo vuonna 1987 ja on suomalaisten sijoitusrahastojen nestorikaartia.

OP-Metsällä oli tammikuun lopussa 4 275 osuudenomistajaa – ei lainkaan vähäinen määrä – ja pääomiakin 12,9 miljoonaa euroa. OP-Medicalinkaan lakkauttamista ei selitä pääomien vähyys. Yli kolmenkymmenen miljoonan euron rahastopääomallaan se on itse asiassa merkittävästi suurempi kuin sulautumiskohteensa OP-Maailma, jossa oli tammikuun lopussa pääomia vain 23,7 miljoonaa euroa ja osuudenomistajia alle kaksituhatta.

En löytänyt OP:n sivuilta asiasta kertovaa tiedotetta enkä niin ollen tiedä, millä fuusiota perustellaan. Toivottavasti ei ainakaan sillä, että rahastojen pääomat ovat painuneet kohtuuttoman pieniksi tai että toimialasijoittaminen olisi mennyt pois muodista.

Karo Hämäläinen
etunimi.sukunimi@gmail.com

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös