Plaza

Karo Hämäläinen: Ammattilaisten osumat ja hudit

15.12.2006

osakkeet, vero, Helsinki, hintaindeksit, osingot, pörssit, renkaat, Nokia, pääoma, verotus

Karo HämäläinenJos sijoitti vuosi sitten niin kuin sijoitusammattilaiset suosittelivat, on pärjännyt ihan hyvin. Vielä paremmin olisi pärjännyt, jos olisi ostanut ammattilaisten hyljeksimää Rautaruukkia.

Vuosi sitten marraskuun viimeisessä SK:ssa julkaistiin ammattilaisten suositukset, viiden suomalaisen sijoitusanalyyseja työkseen tekevän tiimin suosikit Helsingin pörssin osakkeista. Tuolloin eniten ostosuosituksia sai Nordea, joka oli joka toisella viiden osakkeen suosikkilistalla.

Nordea onkin ollut kelpo sijoitus. Sen kurssi on noussut vuoden aikana kolmekymmentä prosenttia, minkä lisäksi pohjoismainen pankkikonserni maksoi keväällä hyvän osingon. Mikäli Nordean osaketta osti viime vuonna marras-joulukuun vaihteessa ja osakkeet myi viime viikolla, sijoitetulle pääomalle tuli 25 prosentin tuotto verojen jälkeen. Verot on laskettu suomalaisen yksityishenkilön verotuksen mukaan.

Neljänneksen arvonlisäys verojen jälkeen on valtavan hyvä vuosituotto. Nordeaakin parempaan tuottoon olisi päässyt, jos olisi valinnut salkkuunsa Cargotecia, Nokian Renkaita tai Sampoa, jotka olivat vuosi sitten kahden analyysitiimin suosikkiosakkeita.

Myyntisuosikki pesee ostosuosikit

Tämän perusteella ei kuitenkaan vielä kannata rynnätä sijoittamaan HK Ruokataloon, Nordeaan, Sampoon ja Teklaan, jotka ylsivät korkeimmille sijoille viime viikon lehdessä julkaistussa vastaavassa kyselyssä. Vuosi sitten kaksi ostosuositusta saaneiden osakkeiden joukosta nimittäin löytyy myös yksi pörssivuoden pahimmista pettymyksistä, Elcoteq. Elcoteqin kurssi on laskenut reilut 40 prosenttia.

Muut vuodentakaiset kahden suosituksen osakkeet, SanomaWSOY ja YIT, ovat jääneet selvästi indeksikehityksestä. Jos olisi ostanut kaikkia kaksi tai kolme mainintaa saanutta osaketta tasasummin, ei olisi pärjännyt läheskään keskimääräiselle kurssikehitykselle. Tasasijoitukset seitsemään suosikkiin olisivat antaneet reilun 17 prosentin kurssinousun, kun Helsingin yleisindeksi nousi samana aina 28 prosenttia.

Kaikkein katkerimmin ammattilaisia peesaavaan olisi kuitenkin sattunut Rautaruukin loistava pörssikehitys. Rautaruukki oli pitkin syksyä ammattilaisten selvästi eniten hylkimä osake, ja vielä marraskuussakin se sai myyntikehotuksen kolmelta analyysitiimiltä kuudesta.

Vuoden aikana Rautaruukki on antanut sijoittajalleen miltei viidenkymmenen prosentin tuoton verojen jälkeen.

Tarkastelu osoittaa paitsi sen, että sijoitusammattilaisilla ei ole hallussaan kristallipalloa, myös sen, että osakkeiden kurssikehityksen arvioiminen vuodeksi eteenpäin on tavattoman vaikeaa työtä. Lisäksi sijoitusammattilaiset miettivät usein osakkeiden tuottoa suhteessa riskiin. Tässä on tarkasteltu vain tuottoa.

Karo Hämäläinen

etunimi.sukunimi@gmail.com

Ammattilaisten osumat

Oheiseen taulukkoon on koottu SK 47/2005:ssä kolme tai kaksi ostosuositusta saaneiden osakkeiden ja kolme myyntisuositusta saaneen Rautaruukin muutokset 30.11.2005 päätöskursseista aamupäivään 29.11.2006. Tuotto verojen jälkeen on laskettu niin, että kurssinoususta on vähennetty 28 prosentin pääomatulovero ja osingoista 19,6 prosentin vero ja näin saatu veroton tuotto on jaettu lähtökurssilla.

OsakeKurssimuutos, %Tuotto verojen jälkeen %
Nordea30,025,0
Cargoteq36,227,9
Elcoteq-42,6 
Nokian Renkaat41,331,4
Sampo35,328,9
SanomaWSOY (*)11,011,8
YIT13,314,7
Rautaruukki57,047,5


OMX Helsinki CAP -hintaindeksi 26,3
OMX Helsinki -hintaindeksi 28,4

(*) SanomaWSOY:n osakesarjat yhdistettiin keväällä. Laskuissa on oletettu, että sijoitus on tehty liikkuvampaan B-osakkeeseen.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös