Taikarahastojen ongelmat kärjistyvät
1.8.2007
Miljardien tappioputki jatkuu, kun yhdysvaltalainen yhtiö ilmoitti menettäneensä sijoittajien rahaa yli miljardin euron arvoista heinäkuussa. Yhdysvaltain subprime-luotot heikentävät Australian suurimman arvopaperiyhtiön korkean tuotto-odotuksen tuottoja neljänneksellä.
Yhdysvaltalaisen hedge-yhtiö Bear Stearnsin kolmas rahasto kärsii jo maksuvaikeuksista. Yhtiö kielsi sijoittajia vetämästä rahaa pois, koska sijoittajat ovat huolestuneet tilanteesta.
Alkuvuoden aikana yhtiön kaksi rahastoa jäivät käytännössä arvottomiksi, mikä johti sijoittajien miljarditappioihin.
Tuorein kärsijä hedge-rahastojen maailmasta kertoi Sowood Capital Management -yhtiö. Yhtiö kertoi vastikään hukanneensa 1,5 miljardia dollaria (lähes 1,1 miljardia euroa) heinäkuussa lainamarkkinoiden vuoksi.
Kesän aikana yhtiön rahastot ovat menettäneet yli puolet arvostaan.
– Tällaiset tapahtumat ovat jatkuvia, eivätkä häviä silmistä päivässä tai parissa, kommentoi Ira Jersey Credit Suisse -pankista uutistoimisto Bloombergille.
Australian suurin arvopaperiyhtiö Macquarie kertoi lisäksi, että heidän korkean tuotto-odotuksen rahastoissa saattaa hävitä jopa neljännes. Syyksi yhtiö antoi Yhdysvaltain subprime-luottojen tappiot.
Taloussanomat
- Uusi IT-duuni - Puuttuva pala teknologiaosaamiseesiSaranen Consulting Oy
- Linux Kernel EngineerALFA-Henkilöstöpalvelu Oy
- Java-ohjelmistokehittäjä tai -arkkitehtiCodecenterOy
- QA Expert - Uusia testauksen tai laadunvarmistuksen ammattilaisiaSaranen Consulting Oy
- WebExpert - Visuaalisia web-kehittäjiäSaranen Consulting Oy
- EB Talent - Student Recruit - OpiskelijahakuEB, Elektrobit
- Kokenut BI-asiantuntijaPro-Source Oy
- Specialist - System Administrator and EngineerEuropol
- Kesäharjoittelija: sovelluskehittäjäElisa Oyj
- User Interface ProgrammerPro-Source Oy

