Myöhästymiset kiusaavat Nokiaa
5.1.2008
Matkapuhelinjätti Nokian uusien palvelujen käynnistäminen viivästyy keskeneräisten ohjelmistojen takia.
Nokia uusien matkapuhelimellakin käytettävien internet-palvelujen käyttöönotto kompuroi. Yhtiön musiikkikauppa on avattu vasta Britanniassa.
Pelikauppa avataan todennäköisesti kuluvan vuosineljänneksen aikana.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Ovi-palvealustaan kytketyt musiikki- ja pelikaupat piti avata viime vuoden puolella.
Nyt Nokia suunnittelee avaavansa Ovesta keskeneräisen beta-version alkuvuonna.
Viivästymisten syynä on Nokian ohjelmistojen testaus, johon on kulunut enemmän aikaa kuin yhtiö ennakoi.
Nokia julkisti uuden palvelustansa elokuussa. Silloin yhtiö lupasi esitellä lähikuukausina uusia internet-pohjaisia palveluja musiikin, pelien ja karttojen lisäksi.
Nokiaa on aikaisemminkin kiusannut ohjelmistoista johtuvat viivästykset. Alkuvuonna 2006 lähes kaikki N-sarjan puhelimet tulivat myyntiin myöhässä.
Nokia otti silloin kännyköissään käyttöön Symbianin käyttöjärjestelmän uusimman yhdeksännen version. Sitä varten yhtiön piti kehittää älypuhelimissa käytettävässä s60-ohjelmistoalustasta kolmas versio. Myös E-sarjan yrityskännykät myöhästelivät.
Palvelujen viivästyminen on Nokian kannalta kiusallista. Amerikkalaisen Applen etumatka digitaalisessa musiiikikaupassa kasvaa koko ajan.
Applen iTunes-musiikkikaupassa on myynnissä yli kuusi miljoonaa kappaletta musiikkia. Nokian yhdessä maassa avatussa kaupassa kappaleita on noin kolme miljoonaa.
Kesällä Apple ilmoitti, että iTunesista on ostettu yli kolme miljardia kappaletta musiikkia. Itunes on ylivoimaisesti internetin suosituin musiikkikauppa.
Taloussanomat
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy

