Plaza

USA:n poliittisessa pelissä panoksena maailmantalous

28.7.2011
E.J.

Aihealueet: Yhteiskunta

USA, velkaantumisaste, velkakirjat, talous

Yhdysvalloissa eletään kriittisiä aikoja. Viiden päivän kuluttua liittovaltiolta loppuu rahat, ellei velkakaton ylärajaa nosteta. Rahojen loppuminen johtaisi luonnollisesti siihen, että joiltain jäisivät rahat saamatta. Käytännössä tästä saattaisivat kärsiä esimerkiksi eläkeläiset, julkiset palvelut tai pahimmassa tapauksessa USA:n velkojat.

Koko tilannehan on lähtöisin siitä, että Yhdysvalloissa on samaan aikaan vallassa kaksi puoluetta, jotka ajavat hyvin erilaisia asioita. Yksinkertaistettuna republikaanit ajavat rikkaiden asiaa ja vaativat, että velkaongelma ratkaistaan leikkaamalla liittovaltion menoja, eli käytännössä esimerkiksi julkisia palveluja. Demokraatit taas ajavat verotuksen kiristämistä ja julkisten palvelujen pitämistä vähintään nykyisellä tasolla.

Ongelman ydin on siinä, että edustajainhuoneessa republikaaneilla on enemmistö, kun taas senaatissa demokraatit ovat vallassa, minkä lisäksi liittovaltiota johtaa demokraattipresidentti Barack Obama. Yhdessä edustajainhuone ja senaatti muodostavat kongressin, joka käytännössä päättää liittovaltion asioista.

Velkakatosta on nyt käytännössä tullut republikaanien poliittinen ase. Republikaanien hallitsema edustajainhuone ei lähde velkakaton nostoon, mikäli heidän vaatimuksiin ei suostuta. Republikaanit haluavat talouden tasapainoon, mutta ilman verotuksen kiristämistä. Käytännössä republikaanit ovat asettaneet tavoitteekseen 2 200 miljardin dollarin leikkaukset, kun demokraatit taas haluaisivat kiristää etenkin rikkaimman kansanosan verotusta.

Republikaanit pelaavat tilannetta selvästi myös seuraavat presidentinvaalit mielessä. Obaman aikana velkaantuminen on ainoastaan kiihtynyt, mistä tosin osittain saadaan kiittää finanssikriisin aiheuttamaa taantumaa ja republikaanipresidentti George W. Bushin tekemää pohjatyötä. Mikäli liittovaltiolta loppuisivat rahat, niin tilanteesta kärsisi etenkin se osa kansasta, jolle liittovaltio ei pysty enää maksamaan aikataulussa eläkkeitä tai muita avustuksia. Tämä kansanosa on myös demokraattien suurinta äänestäjäkuntaa, jolloin pelaamalla poliittista peliä velkakaton kanssa, republikaanit saavat Obaman erittäin huonoon valoon hänen omien äänestäjien keskuudessa.

USA:n liittovaltiolla on siis rahaa enää viideksi päiväksi, mutta markkinat tuntuvat uskovan, että sopu syntyy, sillä mitään paniikkireaktiota ei ole vielä nähty. Vaikuttaa siltä, että useimmat pitävät koko kriisiä vain teatterina. Tähän viittaa myös demokraattipoliitikko Harry Reidin antama kommentti: “kongressissa voi tapahtua maagisia asioita hyvin lyhyessä ajassa, jos olosuhteet ovat oikeat”. Tilanne vaikuttaa siis vain pokeripeliltä, jossa katsotaan, kenen kantti kestää pisimmälle.

Käytännössä nyt voi kuitenkin toteutua kaksi skenaariota:

  1. Yhdysvaltain kongressi pääsee sopuun ja velkakattoa nostetaan. Markkinat ottavat uutisen innostuneena vastaan.
  2. Yhdysvallat ajautuu maksuongelmiin, mikä luultavasti käynnistää samanlaisen ketjureaktion kuin Lehman Brothersin konkurssi vuonna 2008. Markkinat menevät paniikkiin.

Heikommalta skenaariolta on erittäin vaikea suojautua täysin, koska globaali maailmantalous on nykyään erittäin linkittynyt. Edes perinteisesti turvasatamina pidetyt jalometallit eivät välttämättä ole kestävä sijoituskohde, koska niiden hinnat ovat nousseet jo nyt erittäin korkealle tasolle.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että paras tapa suojautua kriisiltä on yksinkertaisesti omistaa yhtiöitä, joiden toiminta ei ole niin suhdanneherkkää. Toki tällaistenkin yritysten kurssit saattavat kriisitilanteessa heilua voimakkaasti, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että niiden toiminta jatkuu kutakuinkin ennallaan.

E.J.

1.

Eiköhän poijjaat nosta velkakattoa 1600 miljardilla ja etsivät säästökohteita 1200 miljardilla seuraavan kymmenenvuoden aikana.

Tarkoittaa käytännössä sitä ettei Yhdysvaltojen velka tule yhtään pienenemään vuoteen 2020 mennessä. Visa vinkuu kuten ennenkin.

Hiukan tulehtuneiden suhteiden kylkiäisinä iäkkäämmät senaattorit haluaisivat luoda paniikkitunnelmaa, ihan vaikka piruuttaan.

Maanantaina markkinat todennäköisesti avautuvat jo iloisiin hip hurraa tunnelmaan.

2.

Yhdysvallat on nyt kiusallisessa tilanteessa jossa maailman lähes jokainen silmäpari katsoo miten velkaisia maailman valtiaat ovatkaan ja jännittävät selviääkö kuninkaat…ottamalla lisää velkaa.

Nyt olisi oiva paikka kääntää maailman katseet johonkin muuhun juttuun.

Lähi-idän tilanne on kiristynyt, ei olisi mikään ihme jos kohta pienellä viiveellä lukisimme liittoutuneiden joukkojen menneen Syyriaan. Siellä kun näyttäisi olevan vielä pahempi tilanne päällä mitä oli Libyassa.

3.

USA ei voi ajautua maksukyvyttömäksi omassa valuutassaan. Itse asiassa koko Yhdysvaltain talous perustuu valtion velkaan. Valitettavasti vaan maan poliitikot eivät ole tätä vain ymmärtäneet. He kuvittelevat, että valtion obligaatiot olisivat finanssipolitiikan väline, mitä ne ei todellakaan ole, vaan rahapolitiikan. Tämän vuoksi poliitikot kuvittelevat, että valtio toimisi kuten tavallinen kotitalous, eli, että sen olisi säästettävä, jotta se voisi kuluttaa.

4.

Ostivat sitten taas vähän lisää aikaa tällä velkakaton nostamisella. Saas nähdä miten käy ensi vuonna kun tulee vaalit, niin voi sen jälkeen vähän dipata kurssit ja omaisuus, jotka on sidottu dollariin eli lähes kaikki.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös