Nesteen kanssa nesteessä
5.2.2010
E.J.
Aihealueet: Sijoittaminen
Myönnän, olen Nesteen kanssa nesteessä. Yrityksen eilen julkaisema tulos ei ollut kaunista luettavaa ja osakekurssi on ollut syöskylaskussa. Nesteen liikevaihdosta ja tuloksesta on hävinnyt kolmannes. Kaiken lisäksi ennen lamaa päätetyt investoinnit näyttävät juuri nyt todella pahoilta yrityksen taseessa. Tällä hetkellä omistajia todellakin koetellaan.
Neste Oil on salkkuni suurin yksittäinen sijoitus. Sen osuus varallisuudestani on noin 15 % (yli 5 000 euroa), joten yritys on luonnollisesti yksi tarkimmin seuraamistani pörssiyrityksistä. Kun Neste vuonna 2006 päätyi salkkuuni, tulevaisuus näytti lupaavalta. Dieselin jalostusmarginaali oli huipussaan ja yritys takoi rahaa omistajilleen. Lama on kuitenkin iskenyt öljyteollisuuteen pahemmin kuin moneen muuhun, minkä seurauksena yrityksen liikevaihto ja tulos ovat romahtaneet. Kun vielä muutama vuosi sitten omistajille irtosi euron osakekohtainen osinko, joutuu nyt tyytymään 25 senttiin.

Neste Oilin liikevaihdon ja tuloksen kehitys.
Tilanne näyttää entistä synkemmältä Nesteen investointien takia. Nousukaudella Neste päätti investoida tulevaisuuteen aloittamalla suurien uusiutuvan dieselin tuotantolaitosten rakentamisen Singaporeen ja Rotterdamiin. Investointeja itsessään pidän järkevinä, sillä riskistä huolimatta niissä on paljon potentiaalia. Kun Nesteen tuloksentekokyky on kuitenkin vuosina 2008 ja 2009 ollut surkea, on tilanne johtanut yrityksen rankkaan velkaantumiseen. Korollisten nettovelkojen määrä on noussut muutaman vuoden takaisesta 700 miljoonasta eurosta jo lähelle 2 miljardia euroa. Samalla omavaraisuusaste on tippunut 50 % tuntumasta alle 40 % tasolle. Tietyssä mielessä on ihme, että Neste ylipäänsä jakaa tänäkin vuonna osinkoa.

Nesteen nettovelat ja omavaraisuusaste.
On hyvä muistaa, että ongelma ei ole tällä hetkellä Nesteessä, vaan koko toimialassa, joka on nyt aallonpohjassa. Kun toimiala toivon mukaan alkaa elpymään tämän vuoden aikana, lähtee myös Nesteen kannattavuus parantumaan.
Positiivista Nesteessä on, että Singaporen ja Rotterdamin investoinnit ovat sentään edenneet aikataulussa ja Singaporen tuotantolaitoksen pitäisikin avautua jo loppuvuonna. Viimeistään vuoden päästä pitäisi siis jo näkyä ensimmäisiä merkkejä siitä, onko investointi ollut järkevä.
Nesteen vaikeasta tilanteesta huolimatta en ole luopumassa siitä. Kun vuoden 2006 loppupuolella sijoitin yritykseen, tiedostin jo silloin riskit. Ajatukseni olikin, että vasta 10 vuoden päästä voidaan sanoa, oliko päätökseni järkevä. Nyt kun on kulunut reilut kolme vuotta ensimmäisestä Neste-sijoituksestani, voidaan jälkiviisaasti sanoa, että olisi kannattanut odottaa. Itse asiassa näin osittain teinkin, sillä viimeisimmät erät Nestettä hankin viime keväänä, jolloin kurssi oli vielä alempana kuin nyt.
Tällä hetkellä omistajan ei kuitenkaan auta muuta kuin toivoa, että Nesteen uusi aika tulee vielä.
- KaavasuunnittelijaLaukaan kunta
- KartoittajaLaukaan kunta
- SovelluskehittäjäInPlace Solutions Ab Oy
- SystemutvecklareInPlace Solutions Ab Oy
- Civil Engineer, SubstantionsABB
- Myyntiassistentti (Backoffice) /JärjestelmäasiantuntijaHR Yhtiöt Oy
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- 1.
-
Taitaa kohta moni olla noiden osakkeiden kanssa hätää kärsimässä, kannattaa tarkkailla tilannetta ja tehdä jo suunnitelma jos markkinat taas valuvat nopeasti alapäin. Euro alueella on nyt se suuri uhka tapahtumassa mitä ennustustin vuonna 2008 seuraavaa:
Nyt moni asiantuntija suureen ääneen kertoilee miten Kiina on maailman talousveturi Ameriikan romahtaessa.
Asiantuntijoiden olisi hyvä syventyä Kiina ja Ameriikan erinlaisuuksiin.Kehittyvät valtiot ovat olleet viisaita, suorastaan loistavaa talouspolitiikkaa.
Johtajat ovat niitä todellisia johtajia, kansa on yhtenäinen, itsetietoinen ja ylpeä. Länsimaalaisia ei kumarrella enää, ystävällisyyttä toki löytyy.Kiina on mielestäni vielä vahvasti sisämarkkinoita ideoiva maa.
Tuo tarkoittaa esimerkiksi korkeita tuontitulleja.
Auto, elektroniikka ym teollisuus tekee siis tehtaat Kiinaan jos haluaa jotain siellä myydä. Volgswagen, BMW, Honda, Toyota, ameriikalaiset autonvalmistajat ovat jo sijoittaneet tehtaansa vahvasti Kiinaan.
Noista tehtaista tulevat autot sijoittuvat pääasiassa Kiinan markkina alueelle.
Raaka-aineissa, puolivalmisteissa sama juttu.Miten sitten Eurooppa hyötyy tuosta Kiinan valtavasta harppauksesta maailman ykköseksi ?
Voisitko E.J jotain tähän kommentoida, olet paljon analyyttisempi kuin minä.
Kiinan osakemarkkinat eivät ole avoinna kuin omalle kansalle joten sijoittaminen ei ole helppoa ?
Tuosta syystä esimerkiksi Shanghain pörssiä ei juurikaan noteerata länsimaissa ?Intiasta löytyy juuri noita samoja piirteitä. Maa kouluttaa väestöä ahkerasti teollisuuden tarpeisiin. Jopa speciaali kouluja perustetaan jonkin toimialan tarpeisiin, valtiolla on näkemystä miten pitää edetä.
Toki nuo tulevaisuuden mahtivaltiot tarvitsevat länsimaista jotakin mitä heillä ei vielä ole. Kun he sen saavat niin ?
On kuitenkin puhdistavaa katsoa miten länsimaalaiset yritykset ovat olleet oman strategiansa orjia jo alusta lähtien ? Tai, tuskimpa niillä on ollut muuta strategiaa kun kustannukset mielessä painaa sinne minne muutkin..kun ”muuten ei pärjää”. Katsotaan nyt mielenkiinnolla seuraavat kolmevuotta miten nyt sitten pärjätään :)
Kiina taas voi hyötyä Euroopan sekä Ameriikan ei niin korkeista tulleista ?
On siis tehty täydellinen yhtälö suuren kansakunnan menestystarinalle.
Eurooppa jopa haluaa ”menettää” kilpailuetua saastemääräyksillä, Kiina ei taas niitä oikein innostu edes noudattamaan samoilla säännöillä mitä EU.
Toivottavasti edes joku on keksinyt rahastaa päästökaupoilla, esim joku Ranskispitkon syöjä :)
Eurooppa tosiaan puhdistuu, ”POKS” vain vähän teollisuutta ja siitäkin tulee vähemmän päästöjä mitä piereskellessä. Se piereskelykin voi vähentyä kohta ruuan puutteen takia, ei sitten kaasuja synny ollenkaan :)12.10.2008 klo 14.33, Mr.Local Market (vierailija)
7.
Ajattelin vain varoittaa hiukan teitä palstalaisia.Suomen ja koko Euroopan talos ei kasva nopeasti. Itse asiassa Suomessa tuonti kuin vientikin pieneni huomattavasti vuonna 2007 verraten edellisvuoteen 2006( jotain 8% ).
Eli jo tuolloin joku ajatteli miksi on näin ?Suomen kokonaisviennin suuruus vuonna 2007 oli 65 484 Miljoonaa Euroa.
Suurin vientikumppani Saksa ja Kiina sijalla 8. Kiinan osuus Suomen kokonaisviennistä oli huimat 3.29%. Kiina on suunilleen yhtä suuri kauppakumppani viennissä mitä olivat Ranska ja Norja. Kiinan osuuden odotetaan kasvavan tulevaisuudessa.Kokonaistuonnin suuruus vuonna 2007 oli 59 493 Miljoonaa Euroa.
Suurin tuontikumppani Venäjä johtuen myös paljon puhutuista puukaupoista.
Tuonnin arvo Venäjältä 8408 Miljoonaa Euroa.Kiina tuonnissa numero 4, ja tuonnin osuus kokonaistuonnista 7.5% .
Kiinasta tuonnin odotetaan kasvavan lähes 10% kokonaistuonnista.Nyt tuli uudet tiedot joissa kerrottiin vuoden 2008 viennin sekä tuonnin pienentyneen vuodesta 2007.
Toivotaan että Suomesta vienti kasvaisi räjähdysmäisesti Aasiaan.
Nyt jokainen Suomalainen ostaa Kiinasta tuotua tavaraa 768 Euron edestä vuodessa.
Jokainen Kiinalainen taas ostaa vuodessa 1.66 Euron edestä Suomessa tehtyä tavaraa.Tilaa siis maailman talousmahdin markkinoilla olisi tehdä parempaakin tulosta.
Miten siinä sitten käynee jää nähtäväksi.Nyt kuitenkin Suomen tärkeimpien vientikumppaneiden talous alkaa hyytymään, viennin sekä tuonnin suuruus pienenee. Silloin on vaikea tehdä hyvää taloudellista tulosta ? Poikkeuksia kuitenkin aina löytyy.
12.10.2008 klo 17.38, Mr.Local Market (vierailija)
8.
Nyt varmaan ymmärrätte miksi länsimaat ovat todella huolissaan ?
Länsimaiden vienti/tuontiprosentit mukailevat lähellä toisiaan.Tuo kuuluisa talouden uusi veturi saa polttoaineensa länsimaalaisesta kulutuksesta joka on nyt romahtamispisteessä finanssikriisin myötä ?
On siis todella aika sanoa uudelleen, länsimaisen kulutuksen väheneminen tuottaa paljon enemmän negatiivista vaikutusta maailman talouteen mitä uusien kehittyvien talouksien kasvu tuottaa positiivista vaikutusta.
Siinä on G7:lle sitä miettimistä kerrakseen finansikriisin ohessa.
Kiitos ja kumarrus jos jaksoitte lukea jaarittelun loppuun asti.
Hyvää alkavaa talvea kaikille, se on moro.12.10.2008 klo 18.44, Mr.Local Market (vierailija)
- 2.
-
Itse olin Nesteen osakkeenomistaja. Myin osakkeeni pois, ostin tilalle mm. UPM:ää ja Takomaa joita minulla jo ennestään salkussa olikin.
Nuo Nesteen investoinnit voi tosiaan olla kannattavia tulevaisuudessa, mutta tässä on monta jos sanaa matkan varralle. Esim. korkotaso ei tule jatkumaan vuosikausia näin alhaisena ja Neste tulee velkaantumaan vielä lisää. Paikataanko nousseita rahoituskuluja annilla vai jääkö osingot jakamatta jopa muutamalta vuodelta?
Itse en pidä Nesteen tulevaisuutta niin valoisana, että olisin pitänyt osakkeeni. Sain niistä vielä pienen myyntivoitonkin kun pistin menemään heti tulosjulkistuspäivänä pörssin auettua.
Vielä jäi vähän rahaa plakkariin ja olenkin miettinyt, että ottaisiko Sammosta uuden yhtiön salkkuun…

