Plaza

Mutta mitä sanoo Warren?

11.3.2009
E.J.

Aihealueet: Sijoittaminen

pienituloiset, asunnot, Yhdysvallat, kriisit, liiketoiminta, asuntolaina, pankit, velkakirjat, inflaatio

Legendaarinen sijoittaja ja myös oma esikuvani Warren Buffet julkaisi hiljattain perinteisen kirjeen Berkshiren osakkeenomistajille. Buffettia, jos ketään, on syytä kuunnella tarkasti myös näinä aikoina. Hänen kirjeistään kuitenkin heijastuu vuosikymmenien arvokas kokemus. Ihailtavaa on etenkin se, että hän pyyteettömästi jakaa mielipiteitään ja analyysejään ilmaiseksi kerran vuodessa. Kaiken lisäksi Buffet on yleensä onnistunut arvioissaan hyvin, mistä todisteena toimii hänen historiansa.

43 vuoden aikana Buffetin sijoitukset ovat tuottaneet 85 kertaa paremmin kuin S&P 500 -indeksin yritykset keskimäärin. Vuosi 2008 oli toki haasteellinen ja Buffet tekikin silloin suurimmat tappionsa koskaan: sijoitusten arvo laski 9,6 %. Tulos ei kuitenkaan ole hullumpi, kun huomioi, että S&P 500 -indeksin yritykset hävisivät samaan aikaan arvostaan 37,0 %.

Kirjeessään Buffet ei tuo viime vuoden tapahtumiin sinänsä mitään uutta näkökulmaa. Myös Buffet kuvaa viime syksyn tapahtumia täydellisenä talouden halvaantumisena, josta muodostui lopulta itseään ruokkiva negatiivinen kierre. USA:n valtion ennennäkemätön elvytys on Buffetin mukaan välttämätöntä, vaikka johtaakin hänen ennustuksiensa mukaan lopulta rajuun inflaatioon.

Buffet on tulevaisuuden suhteen kuitenkin optimistinen ja uskoo Yhdysvaltain parhaimpien päivien olevan vielä edessä. Onhan historiassa aina selvitty lukuisista paniikeista, lamoista ja jopa kahden maailmansodan seurauksista. Buffet ennustaa, että taloustilanne ei tule kohenemaan vielä vuonna 2009. Myös yritysten tuloksentekokyky tulee olemaan haasteellista, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö osakemarkkinat voisi jo elpyä. Kuten jokainen rehellinen sijoittaja, myös Buffet kuitenkin myöntää, ettei tiedä lähtevätkö osakekurssit nousuun jo tänä vuonna. Hän kuitenkin uskoo vahvasti, että lopulta nousun tielle taas palataan. Vuonna 2009 Buffet aikookin toimia täsmälleen samalla tavalla kuin aiemminkin, eli keskittyä nykyisten yritystensä kilpailukyvyn parantamiseen sekä ostaa ja kehittää uusia liiketoimintoja.

Mielenkiintoista kirjeessä on etenkin Buffetin kertomukset siitä, miten eri liiketoiminnoilla vuosi meni (ja yrityksiähän Buffetilla riittää lähes joka toimialalta). Erityisen kiinnostuksen kohteena on tällä kertaa Buffetin asuntolainoja pienituloisille tarjoava yksikkö Clayton Homes -nimisestä rakennusyrityksestä. ”Asuntolainat, Yhdysvallat ja pienituloiset ihmiset” samassa lauseessa kuulostaa tällä hetkellä katastrofilta. Buffetin pienituloisille suunnattu asuntolainabisnes, jonka voisi luokitella sub-prime-luokkaan, menestyy kuitenkin hyvin ja voittoa tuli myös vuonna 2008.

Mitä Buffetin yrityksessä sitten tehtiin eri tavalla? Menestyksen resepti on yksinkertainen:

  • Lainaa myönnetään vain sen verran kuin henkilö pystyy nykyisillä tuloilla ottamaan
  • Lainan rahoitus uudella lainalla on ehdoton ei
  • Pelkkä asunto ei riitä vakuudeksi, eli lainan antaja ei oleta, että saisi asunnon myytyä tarvittaessa samaan hintaan kuin se on ostettu

Kuulostaa lapsellisen yksinkertaiselta, mutta niinhän asiat maailmassa usein lopulta ovat. Buffet ennakoi, että vuonna 2009 kasvava työttömyys tulee kuitenkin vaikuttamaan asuntolainatoiminnan tulokseen, mutta asuntojen hintojen romahduksella ei ole itsessään mitään vaikutusta. Ironista on se, että Clayton Homesin kilpailijoista suurin osa on kriisissä, mutta asia kääntyykin lopulta Buffetin yritystä vastaan. Valtion tukien ansiosta rapakunnossa olevat kilpailijat saavat nyt halpaa rahoitusta, kun Clayton Homes joutuu elämään kapitalistisen maailman ehdoilla. Asuntolainapankki saakin nyt Yhdysvalloissa huomattavaa kilpailuetua, jos se on kriisissä.

Ei Buffetkaan täydellinen ole. Viime vuonna hän onnistui ostamaan energiayhtiötä juuri silloin, kun energian hinta oli huipussaan sekä kaksi ”edullista” irlantilaista pankkia, joiden arvo tosin tippui vielä 90 %. Nöyränä miehenä hän kuitenkin myöntää, että kaikille sattuu virheitä.

Buffet antaa myös yhden konkreettisen sijoitusvinkin: varo sijoituksia, joita pidetään yleisesti järkevinä. Tällä hetkellä sijoitusmaailmassa arvostetaan käteistä yli kaiken. Buffet muistuttaa, että vaikka käteinen lämmittää tällaisina aikoina mieltä, se ei tuota lopulta mitään. Itse asiassa sen ostovoima pienenee jatkuvasti. Erityisesti Buffet varoittaa Yhdysvaltain velkakirjoista, joiden arvostuksessa on Buffetin mukaan jo potentiaalinen uusi markkinakupla. En voisi olla enempää samaa mieltä.

Buffetin menestystarinaan voi päästä myös itse mukaan ostamalla palasen, eli osakkeen hänen yrityksestään. Berkshire Hathawayn suurin riski on kuitenkin valitettavasti se, että yrityksen arvokkain resurssi, eli Buffet itse on jo 78-vuotias.

Jos sinulla on joku päivä ylimääräistä aikaa, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan Buffetin kirjeisiin vuosien varrelta. Vanhimmatkin kirjeet tarjoavat vielä nykyaikaankin soveltuvia relevantteja oppeja ja avaavat myös viimeisten vuosikymmenten historiaa vähän eri näkökulmasta.

E.J.

1.

EJ:lle tiedoksi että ”Osinkojahan ei näy yleisesti käytetyissä indekseissä.” tuo ei oikeastaan pidä paikkaansa koska
http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/indeksi.jsp?indid=OMXHCAPGI”
tuohon indeksiin on laskettu osingotkin…

2.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/porssikurssit/indeksi.jsp?indid=OMXHCAPGI
siis tämä, ilman lainausmerkkiä lopussa.

3.

Toivotaan etta Mr. Buffet tuntee ajan hengen ihan hanen itsensa vuoksi.
Niin…erehdyin neljalla paivalla tuosta nousu buumista, se oli anteeksi antamatonta. U.S.A:ssa oli muutama yllattava hidaste jota en ottanut huomioon.
Havisin itsekkin noin 3.5% tuotosta tuosta virheesta, nolona katselen omaa tyhmyytta.

On aika ilakoida ja sitten tasaantua..hiukan alaspain ja uuteen pyrahdykseen.
Sellaista tama on sijoittajan arki.
Nyt voisi ne kerjaajien ennakoijat kommentoida esim. minun 200% voittoa kolmessa paivassa..ja se on normaalin kerjaajan hankala saada ?

Kevatta rinnassa ja uusia haasteita kohti :)

Buffet on Buffet ja E.J on E.J, kiva kuitenkin jos on jonkinlaisia esikuvia.
Minullakin on sellaisia, John Wayne…Urho Kekkonen…Karl Marx…Einstain…ja Suuri Intiaani Paalikko Istuva Harka hoyhentupsut paassaan ennen teloitustaan tyynena kuin mika.

4.

Lukiolainen 17v.: Hyvä huomio. Niin kuin tuottoindeksistä nähdään, esim. vuosina 2001-2004 ostetut osakkeet ovat edelleen keskimäärin voitolla. Monet lehdet antavat ymmärtää, että osakkeista olisi sulanut viimeisen 10 vuoden tuotot täysin.

5.

Eikö Warrenin sijaan pitäisi miljonäärin titteliä alle 3 - kymppisenä tavoittelevan jo siteerata vaikka tilintarkastaja Tuokkoa ?

Kirjansa siteeraaminen toisi ”häivettä” Tuokolle

“Hän ihmettelee, miksi uusi tilintarkastuslaki ei vaadi lausuntoa johdon vastuuvapaudesta eikä voitonjaosta.”

Tässäpä - vastaus, “tilintarkastus mikrotasolla on lain mukaan rinnakkaisvastuussa yrityksen toimivan johdon kanssa asioiden arvostuksista ja tai arvostamatta jättämisestä”.

Rahat johto saa käyttää miten tahtoo, vaikka tilintarkastaja on…

Kissa Miauu (sijoittaja) maksaa kaikkien pöljien kuplat kuten ennenkin.

Eihän se ole yksi Sinun ongelma, että pääsit siviiliin ja soveltamaan opetettua, siteeraaman kerran koettua ja hankkimaan käytännön koulussa kantapään kautta syventävää oppia harrastettuasi “kauppatieteitä”, niin ymmärsin itsekin kauppakoulun käyneenä.

Valinta jatkossa vaikeutuu, ryhdytkö tarkastamaan tilejä, sijoittamaan vaiko huijaamaan rahaa mummoilta tai seittenkymppisiltä ukeilta, maksut nousevat, eläkeikä nousee ja sapuskansa huononee.

Pankkimme rakensivat korttitalorahastot ja huijasivat eläkeikää lähestyvät mummot ja - ukit sijoittamaan pennosensa eläkekerman toivossa kotimaisiin kasvu -, puttos- ja arvo-osakkeisiin, että kuvitellun huikean tuoton antaviin “kehittyvien maiden” Kiina, Puola jne. rahastoihin.

Osakkeisiin suoraan sijoittaneille kävi rinnalla kuin kävi.

Pankit eivät kehtaa kertoa samaan loukkuun narrattuille nuorille,
jopa “kauppatieteitä opiskelleille nuorille”, että kuukauden lisäsäästö ei ole viimeisen puolentoisvuoden aikana riittänyt pitämään rahaston pääomaa edes aloituksen tasossa.

Pankkien eläkesäästön luukulta valehdeltiin rahasto- ja eläkerahastosäästäjää päin naama - hymyssä suin.

Kuis sitten kävikään.

Puttosen oppien avulla lasketut tuotot kääntyivät pysyväksi vuosien miinukseksi, rahastojen - osakkeet joiden laadusta ja kaupasta säästäjä ei saanut tietoa romahtivat pysyvästi.

Rahastot, niiden sisältö ja ( salaa heikennetty) laatu, rahat, pankin hienon ilmoituskirjeen mukaan “sulivat”.

Korttitalot luhistuivat, meklarit, analyytikot ja pankit ehtivät vuosikymmenen ottaa kermat velasta jonka asiakkkaan ja mummon säästöt toivat pankkiin.

Mummo viimein luki ja ymmmärsi eläkekasvurahastonsa pienellä painetun sopimuksen sisällön.

Kaikki “kauppatieteilijät” eivät näytä asiaa vielä ymmärtäneen .

Jokaisesta kasvurahastosopimuksesta tässä maassa löytyy kapitalismin romahduksen ja rahan sulamisen ( polttamisen ja rosvoamisen ) mahdollistava pykälä.

Miau, Miauuh, miauuuuh

Rahan eli kerätyn “häiveen” rosvouksen kohteena eläkerahastoon sijoittanut mummo ja ukki “kapitalistin kätyrin” pankin osoituksen mukaan painavat töitään, jos niitä on tai, jos jaksavat vielä hautaansa saakka.

Herra auttakoon siinä, ettei Vanhasta ja Kataista päästetä yksin hiihtämään - saattavat saada päähänsä esittää tunnistamiesi 7 kymppisten asiakkaiden mummojen ja ukkien eliniän lyhentämistä.

- ja kaikkien kermaa naukuvien kissojen likvidointia.

Miau. Olipa mukava illalla silitellä kissaa ja katsoa TV:stä Krugmannia ja kertoa asiasta kissalle mainiten, että kyllä Tuokko tiesi.

Tulisipa pian uusinta Nobelisti Krugmanin kertomana “Greenspannilaisesta kapitalistista” ohjelmasta. Tätä toivovat kaikki maan kissat ja mummot.

Ja vaikka kolmeen kertaan.

Yksi mies, Greenspan. Kuten Hitler, Stalin ja kumppanit suuressa uskossa ja velassa ihmiskunnalle.

Tuhoamissota rahoitettiin Hitlerin ja Stalinin aikaan obligaatioilla. Niillä rahoitetaan Greenspanin ajan ja Amerikan talousopin aiheuttama globaali romahdus ja tuho.

Ajankohtaisohjelmassa - ennen Krugmannia hra Katainen pitää meillä kuntien naisvaltaisten alojen palkkasopimusta valtionvelkantumisen alkuna ja juurena.

Sillälailla Kloppiseni.

Blogisti Lahna tuossa linkissä jo antoi maksajalle nimen.

Miauu maksaa ja Sinä saat tehdä pitempään töitä saadaksemme
ostovoimaa joka nykyään tunnetaan nimellä “häive”.

http://lahna.blogit.kauppaleht…hdannetta/

6.

Ei kovinkaan ruusuisia lukuja…

”Nokia myi Kiinassa loka-joulukuussa 12,9 miljoonaa viestintä. AdAgen uutisessa kerrottiin erikseen, kuinka Nokian kappalemyynti putosi kerralla ”huimaavat” 36 prosenttia.”

7.

Ei Buffet toimi pyytettömästi, sillä kyse on Berkshire Hathawayn ja Omahan Oraakkelin markkinoinnista.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös