Plaza

Maaliskuu 2010: Vahva meno sen kun jatkuu

4.4.2010
E.J.

Aihealueet: Varallisuuden kuukausiseuranta

varallisuuden kuukausiseuranta

Tällä hetkellä ei harmita yhtään, että myös maaliskuussa olin niin sanotusti ”all in” osakkeissa. Pörssien nousutrendi jatkui vahvana ja oma Helsingin pörssin yleisindeksimme nousi peräti 10,7 prosenttia. Reilussa vuodessa Helsingin pörssi on noussut pohjilta jo noin 75 %. Vuodessa on siis saatu nauttia noin viiden vuoden keskimääräiset tuotot. Kuten historiassa on usein aiemminkin tapahtunut, suurimmat tuotot syntyvät juuri silloin, kun kukaan ei olisi uskonut niihin.

Oma osakesalkkuni kehittyi maaliskuussa likimain Helsingin yleisindeksin mukaisesti. Salkkuni kurssi nousi 9,3 prosenttia. Kun tuottoon laskee mukaan myös maaliskuussa irronneet osingot, nousee tuotto jo 11,1 prosenttiin.

Salkussani tapahtui maaliskuussa yksi muutos:

  • 19.3.2010 lunastin eQ Rahamarkkina -rahastosta 2 500,00 euroa

Varallisuuteni kokonaisarvo ei kuitenkaan maaliskuussa juurikaan kasvanut, eli se pysyi noin 38 900 euron tuntumassa. Osakkeet tuottivat hyvin, mutta henkilökohtainen kassavirtani koki ison iskun, kun sain iloisena palauttaa Kelalle kaikki viime vuonna saamani opintotuet, eli noin 3 500 euroa. Opinnot etenevät kuin juna, eli Kela rankaisee minua tietysti siitä, että tienaan opintojen ohella liikaa. Eihän tämä tänäkään vuonna yllätyksenä tullut, joten sinänsä en valita. Itsehän olen tieni valinnut. Joka tapauksessa olen kyllä kansanedustaja Raija Vahasalon kanssa samaa mieltä siitä, että opintotukea tulisi maksaa opiskelijan tuloista riippumatta, kunhan opinnot etenevät tavoiteajassa. Palkkatulojen optimointi opintotukien takia ei hyödytä lopulta ketään.

Vahvana jatkunut pörssien kehitys on yllättänyt minutkin. Olen luonnollisesti koko ajan odottanut, että tästäkin taantumasta toivutaan, kuten on toivuttu kaikista aiemmistakin. Näinkin vahva pörssikehitys on kuitenkin siinä mielessä erikoista, että monet yritykset tarpovat edelleen suossa ja saneeraavat toimintaa. Mielenkiinnolla odotan, vastaako seuraavan tulosjulkistuskauden tulokset markkinoiden odotuksia.

En usko, että markkinoilla vielä yleisesti olisi syntymässä kuplaa. Yhä useammalle yritykselle kuitenkin hinnoitellaan jo selkeitä kasvuodotuksia, joten yksittäisten yritysten kohdalla osakekurssissa voi kuitenkin olla jo ilmaa. Tämä on hyvä pitää mielessä etenkin nyt, kun seuraava tulosjulkistuskausi alkaa jo koputtamaan ovelle.

Varallisuuteni jakauma.
Varallisuuteni jakauma.

Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.
Varallisuuteni arvon historiallinen kehitys.

E.J.

1.

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Löysin tämän sattumalta ja pakko oli lukea kaikki tekstit aikajärjestyksessä läpi. Taloudellinen riippumattomuus on myös oma tavoitteeni, ja oma dead-line on 2017. Siihen saakka painetaan duunia, unohtamatta vapaa-aikaa.

2.

Olen samaa mieltä pörssien noususta, kuluva vuosi tulee antamaan viitteitä onko nousu perustunut harhakuviin.

Kannattaa huomioida valuuttavaihtelujen merkitys pörssiin, jos Euro jatkaa laskuaan ei sillä ole tietyn rajan jälkeen kursseja nostavaa vaikutusta.
Onhan Euro tullut jo 15% alas huippuarvostaan ja sillä lienee vaikutusta myös sijoittajien käyttäytymiseen. Euron asema varantovaluuttana on heikentynyt ja käynnissä on jonkinasteinen devalvoituminen suhteessa muihin vahvoihin maailmaa pyörittäviin valuuttoihin.

Seuraavaksi kannataa miettiä miten valuuttamuutokset joita on tulossa vaikuttavat eri yritysten tulokseen.
Euroon kohdistuu painetta ja sen arvo tulee tippumaan muutamassa vuodessa ainakin 40%.
Mitä tuo vaikuttaa rahoitusmarkkinoille ja sitä kautta yrityksiin jos noin käy ?

Tulevaisuus on kevyen sumun peitossa jota katsomme seestynein silmin ?

Yritysten maailmanvalloitus on vain osin onnistunut.
Luin artikkelin jossa esimerkiksi Nokia häviää muille valmistajille markkinaosuuttaan ennen niin tärkeäksi mainostetulla markkina-alueella.
Jos suuret koneistot eivät saa markkinoilla tarvitsemaansa asemaa 15-vuoden aikana niin tuskin sitä saavat seuraavankaan viiden vuoden aikana ilman suuria muutoksia. Uskon että tuo ei ole vain Nokian ongelmana vaan suurin osa Suomalaisista yrityksistä tulee potemaan samaa vaivaa lähiaikoina.

Kannattaa miettiä valuuttamuutosten,strategian sekä kilpailun vaikutus yritysten tulevaisuuteen ainakin nyt kun maailma on hiukan toisenlainen paikka mitä kymmenenvuotta sitten. Ne yritykset jotka pystyvät uudistumaan markkinoita herkillä tuntosarvilla kuunnellen ja jotka omaavat menestymisen nälkää…tulevat selviytymään.

”Toivottavasti” ei mennä kaksinaismoralismiin jossa mainonnassa Suomen lippu ei ensin ollut suotavan sallittu, Made in merkintä on poistettu.. mutta maitopurkin kylkeen saa kirjoittaa samaa tarkoittavan tekstin :)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös