Laman suurimmat uhrit
29.4.2009
E.J.
Aihealueet: Yhteiskunta
Käsillä oleva lama koskettaa tavalla tai toisilla kaikkia, mutta erityisesti yksi ryhmä näyttää kärsivän suhteessa enemmän kuin muut. Tulevaisuuden toivojen, eli opiskelijoiden tilanne on surkea ja kaiken lisäksi tilanteen vakavuus on vasta pikku hiljaa aukeamassa. Se, että perinteiset suurtyöllistäjät, kuten Nokia, Fortum ja Itella eivät palkkaa käytännössä yhtään kesätyöntekijää, on vasta jäävuoren huippu.
Kesätöiden suhteen nyt on viimeisetkin ratkaisujen hetket käsillä ja pian pääsen itsekin etulinjasta seuraamaan, miten opiskelijoilla todellisuudessa menee. Tällä hetkellä tilanne näyttää huonolta. Jopa arvostetuimpien oppilaitosten opiskelijoilla, joista yritykset ovat yleensä joutuneet taistelemaan, on nyt pahoja ongelmia löytää töitä. Kymmenistä kuulemistani tapauksista vain muutamassa työpaikka on avautunut perinteisen hakuprosessin kautta. Suurin osa paikoista menee nyt suhteilla. Suurin osa opiskelijoista näyttää kuitenkin jäävän kokonaan vaille töitä. Itse olen onnekas ja kuulun niiden joukkoon, joilla on töitä myös kesällä. Korostan vielä sanaa onnekas, sillä nykyisessä tilanteessa ei enää riitä, että olet hyvä tyyppi.
Uskomattominta tässä tilanteessa on ollut Suomen suurimpien yritysten reaktiot. Muun muassa Nokian, Fortumin ja Itellan totaalisista rekrytointikielloista paistaa läpi hätävarjelun liioittelu. Esimerkiksi 100 opiskelijan palkkaus kesäksi aiheuttaa yhteensä noin miljoonan euron kuluerän. Kyseiset yritykset ovat kuitenkin nyt tuijottaneet näitä pieniä lukuja liian lyhytnäköisesti. Kesätyöohjelmat ovat useimmissa yrityksissä tärkeimpiä vastavalmistuneiden rekrytointikanavia. Nyt kun tuo kanava suljetaan täysin yhdeksi kesäksi, tilanne voi kostautua myöhemmin, kun valmiiksi sisäänajettuja työntekijöitä ei enää löydykään niin helposti. Miljoonan euron investointi tulevaisuuden työntekijöihin ei myöskään ole tämän kokoluokan yrityksille suhteessa iso kulu.
Itse kritisoin näitä suuryrityksiä erityisesti esimerkin näyttämisestä muille. Tietenkään kyseiset yritykset eivät ole asiasta itse melua pitäneet, mutta media on luonnollisesti iskenyt hampaansa näihin negatiivisiin uutisiin. Ongelmana on se, että pienemmät yritykset ovat mitä todennäköisimmin seuranneet, mitä isot tekevät. Voin hyvin kuvitella keskisuuren yrityksen toimitusjohtajan ajattelevan, että ”säästetään mekin kesätyöntekijöissä, kun Nokiakin säästää”.
Huonon kesätyötilanteen lisäksi on myös olemassa se toinen vakavampi ilmiö, joka on suoraan työttömyyskortistoon valmistuminen. Jos lama ei taitu, tilanne voi kumuloitua todella pahaksi. Väliinputoajia näyttää jo tällä hetkellä syntyvän useilla aloilla.
Jos tästä kaikesta pitäisi löytää jotain hyvää, niin se on perustyön arvostuksen kasvu. Etenkin korkeakoulumaailmassa monet ovat nousukauden aikana tottuneet olemaan nirsoja töiden suhteen, mikä on myös näkynyt työpaikoilla harjoittelijoiden asenteissa. Nyt perustyönkin arvostus toivon mukaan kasvaa, kun jopa niistä paikoista joudutaan tosissaan kilpailemaan.
- Kundserviceanställda (4)Turku stad
- Tuotesuunnittelija, KomponenttipaketointiMurata Electronics Oy
- VHDL osaajaMurata Electronics Oy
- Asiantuntijoita tuotekehitykseen ja prosessitukeenMurata Electronics Oy
- Software development manager, AndroidMurata Electronics Oy
- Junior ConsultantBentley Systems
- Kirjanpitäjä järjestelmän käyttöönottoprojektiinHR Yhtiöt Oy
- Java DevelopersVaadin Oy - Saranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 järjestelmäasiantuntijaaSaranen Consulting Oy
- ServerPro - 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöäSaranen Consulting Oy
- 1.
-
Merkit viittaa siihen, että olemme palaamassa aikaan jolloin kaikenlainen työ
oli kunniassa. Ehkä nyt mansikanpoiminta ja muu vastaava sesonkityö maistuu paremmin myös opiskelijoille. - 2.
-
Talouskriisien aikana perheiden yhtenäisyys on koitoksella.
Läheisten ihmisten kuin tuttujenkin auttaminen pahimman yli olisi kunnioitettava teko, ei vain taida yleisesti kuulua meidän perinteeseen jossa kateellisuus on yksi negatiivinen voimavara.
Palataan takaisin 70-luvun alkuun jolloin rahaa ei todellakaan saanut helposti.
Onneksemme teollisuus huomasi halvan maamme investointipaikakseen ainakin hetkiseksi ja taloutemme nousi vauhdilla Euroopan kärkisijoille.Nyt nuo samat yritykset ovat vetäytymässä joten paluu arkeen on edessä.
Sanotaan että aina tekijälle töitä riittää.
Osaajaa tarvitaan aina, jos ei Suomessa niin sitten muualla. - 3.
-
Itella työllistää tänä kesänä n. 2000 kesätyöntekijää. Oheisesta linkistä saat lisätietoa aiheesta. http://www.itella.fi/group/tiedotteet/2009/20090312_kesatyopaikat.html
- 4.
-
Näyttää pahasti siltä, että ihmisiä on vain liikaa. Ei riitä tekemistä kaikille.
- 5.
-
Tuota, eikö se ole sijoittajan kannalta hyvä, ettei palkata? Sehän on sijoittajan kannalta aivan turha menoerä tuo 1 miljoona euroa opiskelijoihin. Se miltsi on parempi pitää viivan alle, joten sekin tuo lisää jaettavaa osinkojen muodossa?
- 6.
-
Niin, ja viestini numero viisi oli sarkasmia, ettei kukaan vaan vahingossa ota sitä tosissaan.

