Plaza

Kuinka syvälle olemme matkalla?

12.12.2008
E.J.

Aihealueet: Yhteiskunta

pörssit, talous, laskusuhdanne, autot, suhdannevaihtelut, trendit, keskuspankit, työikäiset

Sadoista lähteistä tihkuu pieniä tiedon palasia päivittäin. Eilen maailmalla Bank of America ilmoitti vähentävänsä lähivuosina jopa 35 000 työpaikkaa. Meillä Suomessakin Outokumpu antoi tulosvaroituksen sekä ilmoitti vähentävänsä väkeä ja saman teki myös UPM. Kokonaiskuvaa on kuitenkin vaikea hahmottaa vielä tässä vaiheessa ja perinteinen vertaus autolla ajamisesta sopii tilanteeseen mainiosti. Näemme takalasista, että ajamme kovaa vauhtia kohti syvää laaksoa. Auton tuulilasi kuitenkin puuttuu ja kukaan ei sen vuoksi tiedä kuinka syvä laakso edessämme lopulta on. Tiedämme vain sen, että matka tuntuu jatkuvan pelottavan syvälle.

Pelottavinta tässä kaikessa on, että naapurin dementoitunut mummo ei ole tässä asiassa yhtään sen enempää pihalla kuin kukaan muukaan. Työni ja opiskelujeni ansiosta olen tekemisissä useissa eri yrityksissä hyvissä asemissa työskentelevien kanssa. Kukaan heistäkään ei tunnu hahmottavan, mitä nyt tapahtuu. Vielä syyskuussa konsensus oli, että ”tämä nyt on tällaista hetkellistä jäähdyttelyä, eikä juuri vaikuta meidän toimintaan”. Nyt tilanne on jo toinen, mutta ei yhtään sen selkeämpi. Kaikki myöntävät, että liiketoiminnassa on tapahtunut äkkijarrutus, mutta kukaan ei vielä tiedä, miten se lopulta vaikuttaa. Paitsi, että tuotantolinjoilta lomautetaan tai irtisanotaan satoja henkilöitä.

Kuten blogini vakiolukijat varmasti huomasivat, niin marraskuu oli blogissani suhteellisen hiljainen. Osittain tämä johtui siitä, että minulla riitti paljon muutakin tekemistä, mutta suurin syy oli kuitenkin se, etten yksinkertaisesti keksinyt, mitä tästä kaikesta pitäisi kirjoittaa. En edelleenkään tiedä, kuinka syvälle olemme menossa, enkä edes osaa kuvitella kuinka syvällä olemme tällä hetkellä. Sen voi todeta vasta keväällä, kun virallisia lukuja lyödään tiskiin. Silloin niistä tosin ei ole juurikaan iloa.

Informaatiota tihkuu lukemattomista lähteistä, mutta kokonaiskuvan luomiseksi jonkun pitäisi koota kaikki data yhteen ja vielä reaaliajassa. Käytännön syistä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten joudumme tyytymään pieniin tiedon murusiin. Näitä murusia kokosin itse hieman yhteen ja muodostin Helsingin Sanomissa 11.12. julkaistun mainion YT-neuvottelulistan pohjalta päiväkohtaiset kuvaajan kolmen viimeisen viikon ilmoitetuista irtisanomisista ja lomautuksista. Pahalta näyttää, todella pahalta. Viimeisen kolmen viikon ilmoitusten perusteella kenkää tai pakkolomaa on suomalaisissa yrityksissä saamassa yli 8 000 ihmistä. Se on noin 0,3 % Suomen työikäisestä väestöstä, joka kooltaan kolmisen miljoonaa. Prosenttiluku ei äkkiseltään kuulosta isolta, mutta kun sen suhteuttaa Suomen viime elokuun 5,6 % työttömyysasteeseen, niin mittasuhteet tulevat paremmin esiin. Jos sama meno jatkuu pitkälle kevääseen, niin työttömien määrä kaksinkertaistuu nopeasti. Toki laskusuhdanteessa myös syntyy uusia työpaikkoja, mutta oheisia lukuja on mahdoton voittaa.

Irtisanomiset ja lomautukset

Näillä näkymin tilanne ei edes ole helpottumassa. Paras indikaattori siitä on pörssi, jolla on tapana ennakoida yleistä taloustilannetta 6-12 kk etukäteen. Pörssi aloitti laskunsa aika tarkalleen vuosi sitten ja trendi on edelleen laskeva. Talouden korkeasuhdanne saavutettiin Suomessa kesällä ja voidaan melko varmasti sanoa, että syksyllä mentiin jo laskusuhdanteeseen.

Alla oleva kuva esittää perinteisiä talouden suhdannevaihteluja. Huolestuttavinta tilanteessa on juuri se, että olemme reaalitaloudessa vasta laskusuhdanteen alkuvaiheessa ja numerot ovat jo pahoja. Jos pörssi on oikeassa, niin reaalitalouden osalta kuitenkin vasta pieni osa kaikesta pahasta on nähty. Pohjalla ollaan tämän mukaan aikaisintaan alkukesästä. Tosin pörssikään ei näe juuri sitä pidemmälle, eli kuopasta voi pahimmassa tapauksessa tulla myös odotettuakin syvempi.

Suhdanteet

Ettei tämä menisi nyt pelkäksi pirujen maalaamiseksi seinille, niin olen itse tällä hetkellä suhteellisen luottavainen siihen, että mitään 30-luvun superlamaa tästä ei kuitenkaan ole tulossa. Talous on kokenut tänä syksynä äkkijarrutuksen isoksi osaksi sen vuoksi, että yritysten lainarahan saanti on muuttunut monien osalta äärimmäisen vaikeaksi tai vähintään kalliiksi. Suunta parempaan on kuitenkin jo tapahtunut, kun keskuspankit ympäri maailmaa ovat leikanneet ohjauskorkoja. Lisäksi on varmaa, että pakkotilanteessa Euroopassa ja USA:ssa ohjauskorko voidaan laskea jopa nollaan. Juuri tämä estää sen, että 30-luvun superlamalta mitä todennäköisimmin vältytään. Silloinhan ohjauskorkoja ei lähdetty laskemaan. Muuten nykyisessä kriisissa olisi kieltämättä yhtä lailla ainekset vuosikausien lamaan.

E.J.

1.

Missä nyt ovat ne kaiken tietävät taloustoimittajat? Ai niin,nehän viimeksi mitään tietää mistään.Pah

2.

http://www.tavex.fi/index.php?main=61&newsID=172

Siinä on aika hyvin tiivistettynä koko asia. Esitin muistaakseni kuukausia sitten tämän(kin) blogin keskusteluissa, että talous tulee totaalisesti romahtamaan jo siksi että se on rakennettu kestämättömälle pohjalle.

Pastori Lindsey Williams, jolla on vanhoja yhteyksiä öljyteollisuuden sisäpiireihin, sanoo saaneensa sisäpiirin tietoa että Usan talous romahtaa täysin 6-12 kuukauden päästä. Sama pastori esitti samaan lähteeseen perustuen että öljy tulee laskemaan noin 50 dollariin tynnyriltä, silloin kun hinta oli korkealla ja joka puolella julistettiin ettei se ainakaan halpene enää vaan kallistuu hitaammin tai nopeammin. Pastorin ilmoitus kävi täsmälleen toteen, mutta hän sanoo ettei hän itse mikään ennustaja ole, hän vain kertoi sen mitä hän oli sisäpiireistä kuullut.

3.

Hmm…Maailman talouden tilannetta ei voida korjata puuttumatta siihen mikä on johtanut tähän tilanteeseen.

Kun tuo asia selkiytyy valtioiden johdon keskuudessa niin elvyttävien toimenpiteiden aikakausi koittaa. Elvyttävät toimenpiteet eivät ole kestävällä pohjalla jos perusteisiin ei puututa.
Rahaa ei välttämättä tarvitse käyttää elvytykseen ?

Mistä lama on lähtöisin ja miten siihen on tultu ? Tuo olisi varmaan ensin hyvä analysoida ennen ensimmäistäkään elvyttävää Euroa !

Ei tähän tilanteeseen mitään pastoreita tarvita, jos muutama valtio työntää vientiin kuukausittain muutamien biljoonien edestä tavaraa ja samaan aikaan vastaanottavalla osapuolella ei ole rahaa syntyy kaaos jota saadaan paikkailla kauan.
Kukaan ei voi tehdä mitään muuta kuin odottaa Euroopan sekä Yhdysvaltain päätöksiä miten työllisyyttä parannetaan kestävällä tavalla. Tuosta taas voi syntyä jos jonkinmoista ääntelyä vapaan markkinatalouden puolesta puhuvien toimesta. Maailma ei ole milloinkaan nähnyt vapaata markkinataloutta, vain sopivasti joitain osapuolia suosivaa ”touhuilua”. Tuosta ovat kärsineet Eurooppa sekä vanha manner nyt riittävästi?
Milloin herätään…ehkä tämä unissakävely riittää ?

4.

Yltiökapitalistinen markkinatalous ryöstää maailman omaisuuden harvojen taskuun. Siinä ei ole tunteita, ei isänmaallisuutta, on vain oma pohjaton oma ahneus.
Mitä he saavat mukaansa kun lähtö täältä tulee nahkurin orsille? Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Paatunut sielu jonka omatunto katuu yrittää vielä jotenkin sevitä, kytkykaupat, voitelu, ei… ei se ei enää täällä onnistu.

5.

Aika pitkä raapustus siihen nähden ettei sulla ole mitään sanottavaa.

6.

Joulu on tulossa. Nyt olisi tärkeää ostaa lahjaksi vain Suomessa tuotettua hyödykettä tai Euroopassa valmistettua hyödykettä.
Miten sitten ostaja voi tarkastaa ko.asian ostaessaan ?
Mikä on tuotteen Eurooppalaisuus aste ?

Viikon blogit rummuttivat ostamisen tärkeyttä Suomen pelastamiseksi, tuo pitää paikkansa vain jos tuotteen Suomalaisuus prosentti on korkea..pelkällä kasauksella ei ihmismassoille töitä paljonkaan tarjota.

Made in Finland sekä made in Europe takaisin kunniaan vaikka se olisi hiukan kalliinpaa, onhan se laadukkaampaakin. Lahjan pitää olla laadukas jos sen vastaaottajaa arvostaa.

Samalla suosittaisiin ilmastonmuutospolitiikan tehokkuutta, Euroopassa saastemääräyksiä noudatetaan parhaiten.
Maapallon kuormitus pienenisi ja ihmisten hyvinvointi Euroopassa kohenisi.

Euroopan valtioiden tulisi keskittyä olennaiseen eikä treidaamaan kamaa usvan keskeltä tuhansien kilometrien päästä, samalla puhuen ilmastonmuutoksesta. Naurettavaa ?

7.

Ihmisten kulutuskäyttäytyminen voittaa aina ns.markkinavoimat.

Jos Eurooppalaiset eivät ostaisi (suosisivat)muuta kuin Eurooppalaista niin mikä olisi yritysten mahdollisuus myynnin lisäämiseen Euroopassa ?

Tuota samaa kikkaa ovat käyttäneet ne maat jotka nyt menestyvät.

Eurooppa on kuitenkin yksi tärkeimmistä markkina alueista maailmassa.
Nyt tuo tärkeä alue yhdistymisensä myötä tekee menestymisensä mahdottomaksi. Jos tuollainen talouspolitiikka jatkuu niin Eurooppa ei tule olemaan kauaa yhtenäinen.
Vaaditaan johtajuutta joka nostaa Eurooppalaisuuden kunniaan, oltaisiin ylpeitä mitä olemme(syitä kyllä löytyy).

Nyt tuntuu kuin kaikille päättäjille olisi annettu 2 miljoonaa Euroa jos eivät tee mitään järkevää joka hyödyntäisi Eurooppaa. Ikävää tumpulointia sekä väärien asioiden nostamista julkisuuteen.

Ennen niin vahvojen yritysten taso tulee tippumaan voimakkaasti seuraavien vuosien sisällä pysyvästi.
Kiitos siitä kuuluu maiden talouspolitiikalle sekä yrityksien kapeanäköisyydelle joka on vielä sitä ns.lähinäköä bonuksineen kaikkineen.

Tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni mutta olenko oikeassa ? Se nähtänee muutaman vuoden kuluessa :)

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös